Helsingin Messukeskus valitsi Explorin kumppanikseen kehittämään palvelukokemusta
26.4.2022 15:28:51 EEST | Messukeskus | Tiedote

Suomen suurin tapahtumajärjestäjä Messukeskus kerää kaikissa tapahtumissaan palautetta kävijöiltä ja messuille osallistuvilta yrityksiltä. Jatkossa asiakasymmärrystä kehitetään Explorin kyselytyökalun avulla.
“Explorin avulla kerättävä osallistujapalaute auttaa meitä tunnistamaan asiakkaan äänen. Kehitämme Messukeskuksen tapahtumia ja palveluja jatkuvasti. Meille on tärkeää analysoida sekä onnistumiset että kehityskohteet. Tavoitteenamme on entistä täydellisempi tapahtumakokemus asiakkaille”, sanoo Messukeskuksen toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen.
Lontoossa päämajaansa pitävä Explori toimii globaalisti ja sen tietokannassa on tuhansien tapahtumien ja kongressien osallistujapalaute. Kyselyalusta antaa Messukeskukselle mahdollisuuden peilata onnistumistaan kansainväliseen vertailutietoon.
“Olemme erittäin iloisia kumppanuudesta Messukeskuksen kanssa. Odotamme antoisaa yhteistyötä, jossa voimme tuoda oman tietämyksemme Messukeskuksen kehitystyön tueksi”, sanoo Richard Kensett, Explorin kaupallinen johtaja.
Messukeskus on ihmisläheinen media ja turvallisuudestaan palkittu tapahtumatalo, joka luo kasvua aitojen kohtaamisten kautta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan live-, hybridi- ja virtuaalitapahtumien areenaksi. | www.messukeskus.com | @messukeskus
Explori on ainutlaatuisesti skaalautuva kyselyalusta, jonka avulla tapahtumajärjestäjät, toimistot ja tapahtumapaikat voivat kerätä korkealaatuista osallistujapalautetta kaikilta markkinoilta useilla kielillä. Työskentelemme yli 3 000 tapahtuman ja konferenssin parissa ympäri maailmaa. | www.explori.com | @explori
Kuvia Messukeskuksesta ja sen tapahtumista: https://mediabank.messukeskus.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarja Gordienkoviestintäpäällikkö
Messukeskus | yritysviestintä
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Pohjoismaiden muuntuvin tapahtumatalo ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskuksen tulovaikutus oli pääkaupunkiseudulle 304 miljoonaa euroa ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 4140 henkilötyövuotta vuonna 2025. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) is the most versatile event venue and meeting place in the Nordics. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre in 2025 brought in a revenue stream of 304 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 4,140 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Vene 27 Båt -messujen vastuullisuuskumppani on Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto24.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma Vene 27 Båt ja Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) nostavat ensi helmikuussa uimataidon sekä vesi- ja jääturvallisuuden näkyvästi esiin. SUH toimii Vene 27 Båt -messujen vastuullisuuskumppanina, ja yhteistyön tavoitteena on vahvistaa vesillä ja jäällä liikkuvien ihmisten tietoja, taitoja ja turvallisia toimintatapoja. Vene 27 Båt järjestetään 12.–21.2.2027 Helsingin Messukeskuksessa.
Viini & Ruoka -messujen ohjelma on julki: luvassa tastingeja, kilpailuja ja ruokakirjojen tähtiä23.9.2026 14:26:34 EEST | Tiedote
Viini & Ruoka -tapahtumassa pääsee inspiroitumaan ruoan ja juoman maailmasta. Tapahtumassa esiintyvät rakastetut kirjailijat, kokit ja vaikuttajat, jotka esittelevät uusia ruokakirjojaan ja jakavat tarinoita reseptien takaa. Suositut tastingit ja kisat, mm Vuoden kokki ja Vuoden tarjoilija, ovat osa tapahtuman vuosittaista ohjelmaa. Viini & Ruoka -messut järjestetään 22.–25.10.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Helsingin Ruokamessut ja Kaupan Tila aloittaa yhteistyön23.9.2026 13:49:33 EEST | Tiedote
Helsingin Ruokamessuilla järjestetään ensimmäistä kertaa Kaupan Tilan seminaari alan ammattilaisille. Samalla ruokamessujen ammattilaisaika muuttuu. Ruoka 2027 -messut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 2. – 4.4.2027 Helsingin Messukeskuksessa.
KUTSU FinnBuildiin: FinnBuild avataan Helsingin Messukeskuksessa 29.9.202622.9.2026 14:44:39 EEST | Kutsu
Tervetuloa Suomen suurimpaan rakennus- ja talotekniikka-alan messuille FinnBuildiin 29.9.–1.10.2026. Ohjelma tarjoaa ajankohtaisen tilannekuvan alan kehityksestä kohti kestävämpää ja tehokkaampaa toimintaa. Tapahtuman kärkiaiheisiin nousevat datakeskusrakentaminen, energiasiirtymä, tekoäly ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset.
HELSINGIN KIRJAMESSUILLA ENNÄTYKSELLISEN LAAJA OHJELMA – TÄHTINÄ MM. ÉDOUARD LOUIS JA SANNA MARIN22.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden suurimmaksi kirjallisuustapahtumaksi kasvanut Helsingin Kirjamessut tuo Messukeskukseen 22. – 25.10.2026 jälleen yli tuhannen ohjelmanumeron runsaudensarven. Messujen teemana on tänä vuonna kieli, ja sen tiimoilta puhutaan myös paljon käännöksistä ja maailmankirjallisuudesta. Suurimmat kansainväliset tähtivieraat saapuvat Ranskasta ja Ruotsista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

