Helsingin nuorisopsykiatrian osastoilla lähdetään vuoden mittaiselle kulttuurimatkalle – lahjoituksella tuetaan nuorten henkistä hyvinvointia
9.10.2020 11:39:45 EEST | Museokortti | Uutinen

Mielenterveyden ongelmat ovat yleisiä koko Suomessa. Vähintään joka viides suomalainen kokee vuoden aikana mielenterveyden häiriöitä, ja myös joka viides sairastuu elämänsä aikana masennukseen, kertoo Mieli Suomen Mielenterveys ry.
Etenkin nuorten mielenterveysongelmien määrät ovat kasvussa, ja tutkimusten mukaan yhä useampi nuori saa psykiatrisen diagnoosin. TAYS:in mukaan jopa joka neljännellä nuorella on todettavissa mielenterveyden häiriö. Myös raskas koronakevät näkyi mielenterveyden tuen kasvaneena tarpeena ja lisäsi merkittävästi yhteydenottoja Mieli Suomen Mielenterveys ry:n kriisipuhelimeen.
Museokortti osallistui 10. lokakuuta vietettävän Maailman mielenterveyspäivään lahjoittamalla 50 korttia Helsingin Psykiatriakeskuksen nuorisopsykiatrian osastoille. Lahjoituksella tuetaan nuorten kuntoutusta ja henkistä hyvinvointia.
– Olemme ennen koronarajoituksia tehneet nuorten kanssa retkiä niin pääkaupunkiseudun kuin lähikaupunkienkin museoihin lisätäksemme nuorten kokemaa hyvinvointia mutta myös yleissivistystä. Samalla olemme harjoitelleet yleisissä tiloissa toimimista sekä altistaneet nuoria erilaisille kokemuksille, osastonhoitaja Saija Tarvainen kertoo.

Kulttuuri tukemassa hyvinvointia: ”Museoretket ovat iso osa kuntoutusosastojen toimintaa”
Kulttuurin ja taiteen parissa vietetyn ajan merkitys hyvinvoinnin tukemisessa on todettu useissa tutkimuksissa. Tutkimukset osoittavat myös kulttuuri- ja taidetoiminnan edistävän positiivista mielenterveyttä ja tuovan tukea mielenterveyden haasteissa pärjäämiseen. Kulttuuri voi parantaa mielialaa ja vähentää ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta sekä muita negatiivisia tunteita.
Psykiatriakeskuksen nuorisopsykiatrian viidellä osastolla on hoidossa jatkuvasti 50–70 nuorta, jotka ovat iältään 13–17-vuotiaita.
– Suuntaamme nuorten kanssa retkille viikoittain, ja pyrimme normalisoimaan nuorten liikkumista yleisillä paikoilla. Syrjäytyneiden, kiusattujen ja ahdistuneiden nuorten osalta liikkuminen normaalissa ympäristössä on todella palkitsevaa, Psykiatriakeskuksen nuoriso-ohjaaja Joni Haavisto kertoo.
Haavisto kertoo yllättyneensä siitä, että nuoret haluavat aidosti käydä museoissa. Pölyttynyt mielikuva museoista on karissut myös Haavistolta nuorten museoinnon sekä hienoiksi koettujen museoelämysten myötä.
– Kun itse olin nuori, niin ei olisi tullut mieleenkään mennä museoon. Nuoret ovat avanneet silmiäni siitä, mitä kaikkea museot nykyään ovat. Niissä on todella hienoja juttuja, Haavisto kuvailee museosuhtautumisensa muuttumista.
Osastojen hoitajat kyselivät nuorien mietteitä museoharrastuksesta. Monen nuoren kohdalla museoissa käyminen läheisten kanssa on ollut jo mukana arjessa. Kiinnostus museoita kohtaan on alkanut, kun on päässyt omatoimisesti museovierailuille, sillä koulujen kanssa museoissa käyminen on tuntunut sen sijaan pakollisesta.
Nuoria museoteemoista erityisesti kiinnostaa taide, luonto ja historia. Taidenäyttelyt ja kansallisaarteet vetävät puoleensa kuin myös valokuvanäyttelyt, sillä valokuvaaminen kiinnostaa osaston nuoria.
– Meillä kun on hoidossa kovasti syrjäytyneitä ja syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, tuntuu, että museoretket ovat iso osa kuntoutusosastojen toimintaa, niin sanottuja matalan kynnyksen retkiä, joihin on suhteellisen helppo saada arkoja nuoria mukaan, Haavisto jatkaa.
Maailman mielenterveyspäivä on kansainvälinen teemapäivä, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta mielenterveyteen liittyvistä asioita vuosittain 10. lokakuuta. Vuoden 2020 mielenterveyspäivän teemana on kuunteleminen.
Museokortin vuoden 2020 budjettiin varattiin 50 Museokortin lahjoitus (3 450 euroa) valitulle taholle, jonka toiminta tukee kulttuuria ja hyvinvointia. Tänä vuonna lahjoituksen saajaksi valittiin Helsingin Psykiatriakeskuksen nuorisopsykiatrian osastot.
Museokortti (69€) on vuoden mittainen pääsylippu yli 300 museokohteeseen ympäri Suomen, Ahvenanmaalta Inariin. Museokortilla voi kokea suurimmat ja merkittävimmät museot, tiedekeskukset ja muut paikalliset aarteet. Nähtävää riittää niin taiteen, tieteen, historian, luonnon kuin myös designin ja tekniikan parissa.
MIELI Suomen Mielenterveys ry tarjoaa tukea ja apua valtakunnallisessa kriisipuhelimessa. Puhelimeen vastaavat kriisityöntekijät sekä koulutetut vapaaehtoiset. Soittaa voi nimettömänä.
Kriisipuhelin päivystää numerossa 09 2525 0111 suomen kielellä 24/7.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Seppo Honkanen
Kehitysjohtaja
Puh. 040 833 90 59
seppo.honkanen@museot.fi
Marjo Vänttinen
Viestintä- ja markkinointikoordinaattori
Puh. 044 430 07 12
marjo.vanttinen@museot.fi
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museokortti
Katso alueesi vierailluimmat Museokortti-kohteet – joka toinen museokäynti maksetaan Museokortilla20.2.2026 15:31:30 EET | Tiedote
Puolet viime vuoden maksetuista museokäynneistä tehtiin Museokortilla. Vuonna 2025 maksettuja museokäyntejä oli yhteensä 4,8 miljoonaa, joista 2,45 miljoonaa tehtiin Museokortilla. Listasimme maakuntien suosituimmat Museokortti-kohteet, joissa vierailtiin eniten viime vuonna.
Näitä näyttelyitä odotetaan vuonna 2026 – katso 20 vinkkiä22.1.2026 09:31:46 EET | Tiedote
Kulttuurivuosi 2026 tarjoaa elämyksiä Tove Janssonin saaristoelämästä William Morrisin rakastettuihin kuoseihin ja Timo Sarpanevan lasiteoksiin sekä urheilun tähtihetkiin. Museokortti listasi 20 museovinkkiä ympäri Suomen.
Tässä ovat vuoden 2025 suosikkimuseot – suomalaiset vierailivat eniten näissä 50 museossa9.1.2026 17:15:58 EET | Tiedote
Museokortin 10-vuotisjuhlavuotena saavutettiin historiallisia lukemia. Kymmenen vuoden aikana Museokortilla on vierailtu yli 14,5 miljoonaa kertaa museoissa ja tuotettu suomalaisille museoille lähes 120 miljoonaa euroa. Listasimme 50 suosituinta kohdetta, joissa museokorttilaiset vierailivat eniten vuonna 2025.
Klimt, Muumit ja Kaurismäki – tässä syksyn 15 näyttelytärppiä eri puolilla Suomea3.10.2025 13:38:17 EEST | Tiedote
Museoissa ympäri maan on tänä syksynä runsaasti uutuusnäyttelyitä klassikoista nykytaiteeseen. Museokortin kooste esittelee 15 kiinnostavaa tärppiä yhdellä silmäyksellä.
Yleisö äänesti Ateneumin kaikkien aikojen suosikkimuseoksi – yli 17 000 yleisöääntä museoille22.5.2025 23:09:30 EEST | Tiedote
Ateneumin taidemuseo nousi kaikkien aikojen suosikkimuseoksi Museokortin 10-vuotisäänestyksessä. Suosikkimuseon lisäksi yleisö äänesti myös lasten suosikkikohdetta ja kaikkien aikojen museolöytöä. Kaiken kaikkiaan museoita äänestettiin yli 17 300 kertaa. Palkinnot jaettiin Museogaalassa 22. toukokuuta osana valtakunnallisia museopäiviä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
