Helsingin Pakilan Alko uudistuu
1.7.2020 09:00:00 EEST | Alko Oy | Tiedote
Helsingin Pakilan Alko remontoidaan, ja myymälä on suljettuna 6.7.–12.8. Myymälä avataan uusittuna torstaina 13.8. klo 9. Kiinnioloaikana lähimmät Alkot löytyvät Käpylästä (Panuntie 11) ja Kannelmäestä (Kantelettarentie 1).
”Koko kiinteistön lattiaremontin yhteydessä on mielekästä uudistaa vuonna 2012 avattu myymälämme. Pyrimme ilmeeltään raikkaisiin, toiminnoiltaan selkeisiin ja asiakkaille helposti hahmotettaviin ratkaisuihin. Lisäksi tilat tukevat henkilöstöämme maailmanluokan palvelussa ja parantavat työviihtyvyyttä,” aluepäällikkö Tatu Vanninen kertoo.
”Myymäläuudistukset tehdään aina mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Alkon tavoitteena on tämän vuoden loppuun mennessä pienentää myymälöiden sähkönkulutusta kymmenellä prosentilla vuoteen 2017 verrattuna. Myös sähkönkulutuksesta aiheutuneita hiilidioksidipäästöjä pyritään vähentämään puoleen verrattuna vuoteen 2017,” Vanninen kuvailee.
Vastuullisuus ja eettisyys selkeitä trendejä
Alkon monipuolinen ja uudistuva valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Pakilan Alkon valikoima koostuu remontin jälkeen noin 1150 tuotteesta, joista panimotuotteita on noin 125, väkeviä noin 250, viinejä 750 ja alkoholittomia 25.
”Vastuullisuus ja eettisyys ovat selkeitä trendejä ja entistä merkittävämpi ostokriteeri myös Alkon asiakkaille. Asiakaspalvelumme yhtenä tavoitteena onkin tukea asiakkaan vastuullisia valintoja. Meidän Vihreä valinta -valikoiman merkinnät kertovat juoman tuottajan sitoutumisesta ympäristötyöhön ja kestävään kehitykseen,” kertoo palvelupäällikkö Helena Silfver.
Monikanavainen palveluverkosto
Alkon palveluverkosto kehittyy muuttuvien asiakastarpeiden ja toimintaympäristön muutosten pohjalta. Monikanavaisen palveluverkoston muodostavat valtakunnallisesti 362 myymälää, noin 100 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus.
Alkon verkkokauppa tarjoaa asiakkaille eri puolilla Suomea tasapuolisen mahdollisuuden tutustua tuotteisiin ja tehdä ostoksia Alkon 10 000 tuotteen valikoimasta rauhassa silloin, kun itselle sopii.
Verkkokauppatilaus voidaan toimittaa mihin tahansa Alkon myymälään tai noutopisteeseen, ja verkkokauppatilauksen voi tehdä myös Alkon myymälässä henkilökunnan opastuksella.
”Suosittelen tutustumaan Alkon mobiilisovellukseen. Sen avulla voi tutustua koko tuotevalikoimaan, varmistaa haluamansa tuotteen saatavuuden, tilata tuotteita sekä nähdä lähimmän myymälän ja sen aukioloajat. Sovelluksessa on mahdollisuus myös kirjata muistiinpanoja ja omia tuotelistoja”, Vanninen kertoo.
Yhteyshenkilöt
Pääkaupunkiseudun aluepäällikkö Tatu Vanninen, p 040 838 9694, tatu.vanninen@alko.fi
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–17), viestinta@alko.fi
Tietoja julkaisijasta
Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva yli 9 500 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 362 myymälää, 100 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuosittain meillä asioi reilut 54 miljoonaa asiakasta. Vuonna 2019 Alkon liikevaihto oli 1,14 miljardia euroa.
Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Porin Eteläväylän Alko muuttaa Prisman liikekeskukseen – kesä näkyy myymälässä värikkäänä ja raikkaana valikoimana12.5.2026 06:59:16 EEST | Tiedote
Porin Eteläväylän Alkon myymälä muuttaa Prisman liikekeskukseen ja samalla myymälä saa nimekseen Alko Länsi-Pori. Kevään juhlakausi ja lähestyvä kesäsesonki ovat tuoneet myymälään runsaasti kesäistä valikoimaa: värejä, kuplia ja raikkaita vaihtoehtoja.
Kuopion Haapaniemen Alko muuttaa uuden K-Citymarketin yhteyteen – upea keväinen juomavalikoima täyttää myymälän5.5.2026 10:51:35 EEST | Tiedote
Kuopion Haapaniemen Alkon myymälä muuttaa Saaristokadulle valmistuvaan K-Citymarketin kauppakeskukseen. Uusi sijainti tarjoaa Alkon asiakkaille sujuvaa asiointia kauppakeskuksen muiden palvelujen äärellä. Kevään juhlakausi ja lähestyvä kesäsesonki näkyvät myymälässä kesäisen valikoiman runsautena.
Seinäjoen Nurmon Alko muuttaa uuteen liiketilaan – keväisiä juomia myymälä täynnä21.4.2026 09:39:18 EEST | Tiedote
Seinäjoen Nurmon Prisman Alkon myymälä muuttaa uuteen liiketilaan samassa kiinteistössä. Kevään juhlakausi ja lähestyvä kesäsesonki näkyvät myymälässä kuplivien, raikkaiden ja värikkäiden juomien runsautena.
Levin Alko muuttaa huhtikuussa20.4.2026 07:45:16 EEST | Tiedote
Kittilän Levin Alkon myymälä muuttaa uuden S-marketin yhteyteen. Myymälä on avoinna nykyisessä sijainnissa tiistaihin 21.4. saakka ja avataan uudessa sijainnissa torstaina 23.4.
Helsingin Munkkivuoren Alkon myymälä suljetaan ostoskeskuksen remontin vuoksi16.4.2026 07:25:00 EEST | Tiedote
Helsingin Munkkivuoren Alko suljetaan ostoskeskuksen peruskorjauksen alta ja palvelut keskitetään muihin alueen myymälöihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme