Helsingin seudun, Tallinnan ja Tarton joukkoliikennelippuja saa nyt yhdestä sovelluksesta

Suuri osa Viron ja Suomen välillä matkustavista käyttää säännöllisesti joukkoliikennettä, ja matkustajien on ollut tarpeen ostaa lippuja erilaisista myyntikanavista. HSL sekä Tallinnan ja Tarton kaupungit ovat jo pitkään pohtineet, miten lippujen hankkiminen voisi olla helpompaa Suomenlahden molemmilla puolilla kulkeville.
Lippuyhteistyön myötä Virosta lähtevä matkustaja voi jatkaa helposti matkaansa Helsingissä ilman lipun hankkimista toisesta myyntikanavasta.
Suomi ja Viro ovat monin tavoin läheisiä. Esimerkiksi taloudelliset yhteydet ovat vahvat: Suomi on virolaisten suurin ulkomainen työmarkkina-alue, ja Viro on Suomen suosituimpia turistikohteita.
”Joukkoliikenteen käyttäminen Helsingissä on sovelluslipun myötä virolaisille entistä helpompaa, ja uuden sovelluksen myötä ei tarvitse ladata erillistä mobiilisovellusta, ostaa matkakorttia tai odottaa lippuautomaatin jonossa, kun ulkona on paukkupakkanen”, sanoo Tallinnan apulaispormestari Andrei Novikov.
”Helsinki on virolaisille edelleen tärkeä matkakohde ja portti muuhun maailmaan. Siksi Helsingin joukkoliikenteelle on Virossa kysyntää. Kun voi ostaa lipun tutusta sovelluksesta omalla äidinkielellään, joukkoliikenteen käyttäminen ulkomailla on entistä helpompaa”, sanoo Raimond Tamm, Tartun apulaispormestari.
Pilet 2020 -sovellus hyödyntää HSL:n avointa lippurajapintaa. Jo aiemmin HSL:n mobiililippuja on ollut mahdollista ostaa HSL-sovelluksen lisäksi muun muassa kaukobussiyhteyksiä tarjoavan Matkahuollon Reitit ja liput -sovelluksesta.
”Koko avoimen lipunmyyntirajapinnan idea on, että eri toimijat voivat tarjota HSL:n lippuja osana muita palveluitaan. Tämä ratkaisu tekee joukkoliikenteen käyttämisestä paljon helpompaa myös niille, jotka tulevat Helsingin seudulle Virosta”, sanoo HSL:n asiakkuus ja myynti -osaston johtaja Mari Flink.
”Nykyisestä koronatilanteesta huolimatta matkustamisen Viron ja Suomen välillä odotetaan kasvavan. Tällä vuosisadalla pitäisi olla itsestään selvää, että matkalipun hankkiminen on helppoa. Yhteistyö tuo selvää lisäarvoa matkustajalle”, sanoo Argo Verk, Pilet 2020 -sovelluksesta vastaavan Ridangon myyntijohtaja.
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
HSL:
Mari Flink
osastonjohtaja, asiakkuus ja myynti
mari.flink@hsl.fi
p. +358 40 715 0440
Tallinnan joukkoliikenne:
Tiit Laiksoo
johtava lippujärjestelmäasiantuntija
tiit.laiksoo@tallinnlv.ee
Ridango:
Rene Rumberg
markkinointi- ja viestintäjohtaja
rene.rumberg@ridango.com
+372 5656 7081
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Kiitettävä arvosana HSL:n joukkoliikenteelle15.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
HSL-joukkoliikenteen syksyn 2025 asiakastyytyväisyystutkimuksessa 79 prosenttia matkustajista oli joko erittäin tai melko tyytyväisiä joukkoliikenteeseen antaen sille yleisarvosanaksi 4 tai 5 asteikolla 1–5. Keväällä 2025 tyytyväisten matkustajien osuus oli 82 prosenttia.
HSL:n hallituksen päätöksiä 10.12.202510.12.2025 12:04:09 EET | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui keskiviikkona 10. joulukuuta. Hallituksen käsiteltävinä olivat muun muassa metroa korvaavan bussiliikenteen tarjouskilpailun käynnistäminen Junatien remontin ajaksi sekä bussiliikenteen tarjouskilpailun ratkaisu. Hallitus päätti myös vuoden 2026 kokousaikatauluistaan.
HSL kutsuu koolle asukaspaneelin tukemaan liikennejärjestelmän suunnittelemista9.12.2025 10:00:00 EET | Tiedote
HSL kokoaa ensimmäistä kertaa asukaspaneelia valmistelun ja päätöksentekonsa tueksi. Aiheena on Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma, joka katsoo 15–20 vuotta eteenpäin ja jonka laatimisesta HSL vastaa.
HSL:n hallituksen päätöksiä 25.11.202525.11.2025 10:58:20 EET | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui tiistaina 25. marraskuuta. Hallitus päätti muun muassa ajoneuvojärjestelmän hankinnasta, käynnisti korvaavan liikenteen tarjouskilpailun kesän 2026 Kehäradan liikennöintikatkon ajaksi ja antoi lausunnon Vaaralan varikon rakentamisesta.
Sarjalipun käyttäjille toivottu muutos10.11.2025 12:49:38 EET | Tiedote
HSL-sovelluksen sarjalippua on uudistettu, ja nyt useamman samaan aikaan voimassa olevan 10 tai 20 kertalipun sarjalipun ostaminen on mahdollista. Aiemmin oli mahdollista ostaa vain yksi kerrallaan voimassa oleva sarjalippu. Muutoin lippu toimii tuttuun tapaan, uudistuksen jälkeenkin sarjalipuista voi aktivoida yhden kertalipun kerrallaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


