Helsingin startup-ekosysteemin arvo kolminkertaistui kuudessa vuodessa
23.6.2021 12:00:00 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote

Vetovoimainen Helsinki houkuttelee pääomasijoittajia
Helsingin startup-ekosysteemi näyttäytyy raportissa varsin vetovoimaisena. Startupeihin tehtyjen sijoitusten keskimääräinen vuosittainen kasvu on ollut 32 % viimeisten viiden vuoden aikana. Toistaiseksi parhaana vuonna, 2020, rahoitusta kerättiin 916 miljoonaa euroa – yli 57 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Eurooppalaisista ekosysteemeistä Helsinki kasvaa pääomasijoituksissa neljänneksi nopeinta vauhtia. Vaikuttavuussijoittaminen on puolestaan yli kolminkertaistunut viidessä vuodessa.
”Helsingin tavoitteena on olla maailman toimivin kaupunki. Startupit ja scaleupit ovat merkittävässä roolissa tämän tavoitteen saavuttamisessa. Haluamme edistää yrittäjyyttä sekä kasvua kaikin mahdollisin tavoin. Olemme iloisia siitä, miten yritykset ovat selvinneet koronaviruspandemiasta. Helsingin startup-ekosysteemissä on uskomaton tekemisen meininki ja sellainen asenne, että kaikki on mahdollista”, sanoo Helsingin kaupungin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva.
Raportin mukaan kotimaasta tulevat sijoitukset ovat olleet varsin vähäisiä muuhun Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin verrattuna. Tämä korostuu myös vertailuissa muihin ekosysteemeihin, esimerkiksi Tukholmaan. Rahoituskierrosten määrissä nähtiin kasvua vuoteen 2016 saakka, jonka jälkeen suunta on kuitenkin ollut laskeva.
Helsingissä on erityisen vahva pelialan ekosysteemi
Kun Helsingin startup-ekosysteemiä verrataan muihin Pohjoismaihin, se nappaa kakkossijan niin rahoituskierrosten kuin uusien rahoitustenkin määrässä. Raportin mukaan peliala pitää Helsingissä pintansa erityisen vahvana, ja pelialan ekosysteemi on kolmanneksi tärkein Euroopassa heti Lontoon ja Pariisin jälkeen. Eniten rahoitusta keräävät kuitenkin ruokaan ja yrityssovellusohjelmistoihin keskittyvät startupit.
Yksisarvisten, eli yli miljardin arvoisten startupien, määrässä Helsinki pitää kahdeksatta sijaa Euroopassa. Helsingistä löytyy neljä yli miljardin arvoista startup-yritystä, joista viimeisimmät ovat Wolt ja HMD Global. Potentiaalisia uusia yksisarvisia, eli 200-800 miljoonan euron arvoisia startupeja, on Helsingissä kahdeksan. Helsinki sijoittuu siten vertailussa ennen monia suurempia eurooppalaisia kaupunkeja. Diversiteetin osalta Helsingillä on sen sijaan vielä tekemistä aivan kuten muillakin Pohjoismailla: vain 20 prosentissa startupeista vähintään yksi perustajista on nainen.
Mutta mitkä asiat ovat vaikuttaneet Helsingin startup-ekosysteemin menestykseen? Maailmakuulu Slush-tapahtuma on luonut innostusta ja vauhdittanut ekosysteemin kasvua. Yrittäjien tietä on tasoitettu niin startup-yrittäjän oleskeluluvalla kuin Business Finlandin rahoitusohjelmilla. Maria 01 on tarjonnut kodin valtavalle määrälle startup-yrityksiä ja on nyt matkalla Pohjois-Euroopan suurimmaksi startup-kampukseksi. Näiden lisäksi Helsingissä tapahtuu paljon muutakin, kuten kaupungin vuonna 2020 lanseeraama kierto- ja jakamistalouden tiekartta.
”Vahva yhteisöllisyys on yksi Helsingin startup-ekosysteemin menestystekijöistä. Olemme onnistuneet pääomasijoitusten saamisessa ekosysteemiin, mutta se ei vielä riitä. Lisää tarvitaan. Myös ulkomaisten talenttien ja tiimien houkutteleminen Helsinkiin on kriittistä kaupungin menestymiselle. Hyvä yhteistyö on vahvuutemme. Meillä on monipuolinen ja toimiva verkosto, jonka rooli ekosysteemin kukoistamisessa on korvaamaton. Se perustuu luottamukselle, ja saamme onnistumiset aikaan yhdessä”, sanoo NewCo Helsingin yksikön päällikkö Tommo Koivusalo.
Raportti perustuu Dealroomin ja NewCo Helsingin ylläpitämään tietokantaan, joka tarjoaa kattavan näkymän pääkaupunkiseudun startup-kenttään ja antaa yksityiskohtaisen kuvan erityisesti Helsingin teknologiasektorin ekosysteemistä. Vuoden ajan toiminnassa olleen Dealroom-tietokannan raportti on ensimmäinen laatuaan.
Voit lukea koko raportin täältä tai tutustua pääkaupunkiseudun startup-ekosysteemin tietokantaan täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
NewCo Helsingin yksikön päällikkö Tommo Koivusalo, puh. 040 730 7761, e-mail: tommo.koivusalo@hel.fi
Viestin välitti:
viestintäasiantuntija Tero Lahti, puh. 040 334 4801, e-mail: tero.j.lahti@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
En stark turistsommar i Helsingfors – antalet övernattningar ökade jämfört med förra sommarens rekordsiffror24.9.2026 12:30:00 EEST | Pressmeddelande
Mätt i antalet övernattningar av turister var den gångna sommaren livlig i Helsingfors, och ökningen översteg toppsiffrorna från förra sommaren. Särskilt juli var en stark månad mätt i antalet övernattningsdygn, då man i Helsingfors noterade rekordhöga 599 689 övernattningar.
Helsingissä vahva matkailukesä - yöpymiset kasvoivat edelliskesän ennätysluvuista24.9.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Mennyt kesä oli Helsingissä vilkas matkailijoiden yöpymisissä mitattuna, ja kasvu ylitti edelliskesän huippuluvut. Erityisesti heinäkuu oli vahva majoitusvuorokausissa mitattuna, jolloin Helsingissä kirjattiin ennätykselliset 599 689 yöpymisvuorokautta.
Strong summer for tourism in Helsinki – More overnight stays compared to last summer’s record-breaking numbers24.9.2026 12:30:00 EEST | Press release
Summer 2026 was a busy one in Helsinki in terms of overnight stays by tourists, with growth exceeding the record-breaking numbers of the previous summer. July, in particular, was a strong month measured in numbers of overnight stays, with a record 599,689 overnight stays reported in Helsinki.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Rautatientorin metroaseman perusparannuksen hankesuunnitelman23.9.2026 22:00:16 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 23. syyskuuta muun muassa Rautatientorin metroaseman perusparannuksen hankesuunnitelman ja Länsisataman pikaraitiotien hankesuunnitelman.
Helsingfors ligger på första plats i en internationell jämförelse som utvärderar hållbarheten hos resmål23.9.2026 12:30:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors har återigen placerat sig på första plats i indexet Global Destination Sustainability (GDS), som mäter hur hållbara olika resmål är. Helsingfors var etta i jämförelsen även 2024 och 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
