Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Helsingin työväenopiston menovinkit 26.8.–6.9.2019

Jaa
Työväenopiston Stoassa alkaa 3. syyskuuta heavymusiikin historiaan ja laajamittaiseen kulttuurisiin yhteyksiin perehdyttävä luentosarja. Sarjassa tutustutaan myös muun muassa teknologiaan, jolla heavymusiikkia on tehty ja levitetty.
The Yrmyts. Kuva: The Yrmyts -yhtyeen arkisto
The Yrmyts. Kuva: The Yrmyts -yhtyeen arkisto

Viikko 35

Maanantai 26.8.

Villasukkasessiot Redin Vapaakaupungissa

Pop-in-sessioissa Redin Vapaakaupungissa saat opastusta villasukan parsimiseen ja kantapään neulomiseen. Vertaistukea villasukkiin liittyviin ongelmatilanteisiin. Omat puikot, langat ja parsinneulat mukaan. Villasukkatohtorit Riitta Larne ja Jenni Suomela paikalla. Kauppakeskus Redi, Stadin puoli, 2. krs (Hermannin rantatie 5) klo 14–18. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Tiistai 27.8.

Oppimisvaikeudet ja oppimisen tukeminen

Mitä oppimisvaikeudet ovat ja miten ne ilmenevät oppimisessa? Miten oppimisen apuvälineitä voi hyödyntää? Luennoitsijoina Satu Hirvonen ja Marika Kivilehto, Helsingin seudun erilaiset oppijat ry (HERO). Stoa, luentosali (Turunlinnantie 1) klo 17–18.30. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Viikko 36

Maanantai 2.9.

Mystinen ja henkinen maisema

Suomalaisten modernistien maisema -luentosarjassa tutustutaan suomalaisten taiteilijoiden maisemiin yhteiskunnan nykyaikaistuessa. Juhlavan ja kansallisromanttisen maisemakuvaston jälkeisinä vuosikymmeninä näkemys maiseman merkityksestä muuttui. Luennoitsija FM Leena Reinilä. Pohjois-Haagan toimipiste, luokka 3/sali (Näyttelijäntie 14) klo 12–13.30. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Taiteen karnevalismi – kaikki mikä on yhteensopimatonta, sopii yhteen karnevaalissa

Paluu menneisyyteen ja nykytaide -luentosarja Stoan luentosalissa (Turunlinnantie 1) klo 18.45–20.15. Taide on rajanylityksiä – konservatiivisesta näkemyksestä äärimmäiseen radikalismiin. Luennoitsija FM, HuM Merja Ilola. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Germaaniset kansat

Saksan ja Euroopan historiaa 1: Antiikista valistukseen -luentosarjassa perehdytään saksankielisten maiden ja kansojen historiaan ja keskeisiin vaikutuksiin koko Euroopassa. Luennoitsija FM Seppo Vepsäläinen. Stoa, luentosali (Turunlinnantie 1) klo 17–18.30. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Puutarhan ja palstan syystyöt

Syksyinen piha ja puutarha -luentosarjassa saadaan tietoa syksyn puutarhatöistä. Luennoitsija hortonomi, puutarhaneuvoja Kirsi Tuominen. Silkkikutomo, ilmaisutaitoluokka (Laivalahdenkatu 2b A, 3. krs) klo 17–18.30. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Oletko hankkimassa Apple Macia, iPadia tai iPhonea? Mitä kannattaa ottaa huomioon?

Apple Mac-, iPad- tai iPhone-käyttäjille tarkoitetuilla luennoilla voi kysyä ja kommentoida. Opastajana tietotekniikan opettaja Mika Mikkola. Opistotalo, Aino (Helsinginkatu 26) klo 12–13.30. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Liisankadulta Unioninkadulle: Helsingin kantakaupungin nimistön kiehtovat taustat

200 vuotta helsinkiläistä nimistönsuunnittelua -luentosarja. Minkälaista tarinaa viralliset kaavanimet kertovat meille? Miten kaupunkiin suunnitellaan uusia nimiä? Luennoitsija FM Johanna Lehtonen. Keskuskirjasto Oodi, Maijansali (Töölönlahdenkatu 4) klo 17–18.30. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Mitä asuinpaikat kertovat arkeologeille?

Arkeologi tulkitsee menneisyyttä -luentosarja Opistotalon Viipurinsalissa (Helsinginkatu 26) klo 17–18.30. Luennoitsija FL Eero Muurimäki. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Kreikkalainen uskonnollisuus ja myytit maailman synnystä

Antiikin myyttien aarteet -luentosarja. Luennoitsija FT Ari Saastamoinen. Opistotalo, Viipurinsali (Helsinginkatu 26) klo 18.45–20.15. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Virkataan turvalonkeroita

Virkataan turvalonkeroita keskosille ja muille teho-osaston lapsipotilaille klo 17.30–19.45 Maunulan kirjastossa (Metsäpurontie 4). Ohjaajana Riitta Larne. Jos sinulla on puuvilla- tai tekokuitulankoja, joita voi pestä, ja niihin sopivia virkkuukoukkuja sekä vanua, ota ne mukaan. Materiaalia sekä koukkuja on myös paikan päällä. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Tiistai 3.9.

Yllätys! – mitä ihmisellä on oikeus odottaa?

Filosofiaklubissa käsitellään ikuisia aiheita nykymaailmanmenossa. FM Lassi Raunio pohjustaa kunkin keskustelukerran alussa lyhyesti päivän aihetta. Stoa, luentosali (Turunlinnantie 1) klo 17–18.30. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Hevin juuret: kuka keksi heavy metalin?

Teknistä ja brutaalia: hevin kulttuuri- ja teknologiahistoriaa -luentosarjassa käydään läpi heavymusiikin historiaa ja laajamittaisia kulttuurisia yhteyksiä. Luodaan katsaus teknologiaan, jolla heviä tehtiin ja levitettiin sekä hevin kulttuuriin ja paikkaan yhteiskunnassa. Luennoitsija VTM Michael Halila. Stoa, luentosali (Turunlinnantie 1) klo 18.45–20.15. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Microsoft-tili, Google-tili, Apple-tili – mitä nämä tilit ovat?

Mitä ovat Microsoft-, Google- ja Apple-tilit ja mihin niitä tarvitaan? Miten pääsen muuttamaan tai poistamaan tilin puhelimeltani tai tietokoneeltani? Luennoitsija tietotekniikan opettaja Marjaana Lindqvist. Opistotalo, Helsinginsali (Helsinginkatu 26) klo 10–11.30. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Sormuksen maailma ja aiheet

Wagner: Sormus -luentosarjassa tutustutaan Sormus-tetralogian maailmaan ja henkilöihin sekä niiden musiikilliseen ilmentämiseen. Luennoitsija MuM Ilkka von Boehm. Opistotalo, Viipurinsali (Helsinginkatu 26) klo 16.45–18.15. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Jaliya – Malin kuningaskunnan hovimuusikoiden perilliset

Länsiafrikkalaiset musiikkiperinteet kulttuurin välittäjinä -luentosarja. Musiikki on ollut Länsi-Afrikassa väline suullisen perinteen ja historiatiedon säilyttämiseen. Luennoitsija musiikintutkija, FT Elina Seye. Opistotalo, Helsinginsali (Helsinginkatu 26) klo 17–18.30. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Tekoäly kuuluu kaikille

Mitä tekoäly on ja mihin sitä voidaan käyttää? Käymme läpi tekoälyn määritelmät sekä miten tekoäly toimii, mitkä ovat sen päälajit ja missä tekoälyä käytetään jo nyt ja lähitulevaisuudessa. Luennoitsija Pauli Isoaho. Opistotalo, Karhuluokka (Helsinginkatu 26) klo 17.30–20. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Teoria vieraantumisesta kapitalisissa suhteissa

Näkökulmia kapitalismiin ja kommunismiin -luentosarjassa tarkastellaan vieraantumista palkkatyön yhteiskunnassa ja keskustellaan kommunismista olosuhteet ylittävänä historiallisena ja sosiaalisena liikkeenä. Luennoitsija VTM Tamas Matekovits. Opistotalo, Helsinginsali (Helsinginkatu 26) klo 18.45–20.15. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Pilvipalvelut tutuiksi

Luennolla selviää, mitä pilvipalveluilla tarkoitetaan ja mihin niitä käytetään. Mukaan voi ottaa oman puhelimen tai tabletin. Malmitalo, tietotekniikkaluokka (Ala-Malmintori 1) klo 12.30–14.00. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Keskiviikko 4.9.

Kulttuurikulma: Kuvia ja kertomuksia Keski-Aasian aroilta ja keidaskaupungeista

Luennolla tutustutaan nykyisen Uzbekistanin alueella sijaitseviin suuren Silkkitien historiallisiin keidaskaupunkeihin, niiden nähtävyyksiin ja nykypäivän elämään. Luennoitsija matkaopas Anu Kivelä. Stoa, luentosali (Turunlinnantie 1) klo 13–14.30. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Germaaneista viikingeiksi – viikinkien juuret rautakauden etelä-Skandinaviassa

Viikingit – Pohjolan myyttinen kansa -luentosarjassa tutustutaan viikinkien elämään ja juuriin, jotka ovat etelä-Skandinavian germaaniyhteisöissä. Luennoitsija FL Eero Muurimäki. Stoa, luentosali (Turunlinnantie 1) klo 17–18.30. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Benjamin ja kaupunkilaisen kokemus

Walter Benjamin ja eurooppalaisen kulttuurin moderni kokemus -luentosarja. Benjamin (1892–1940) oli saksanjuutalainen kulttuurikriitikko, filosofi, kääntäjä ja esseisti. Hän oli myös intensiivinen aikansa tarkkailija ja ajattelija, josta tuli kuolemansa jälkeen modernin kulttuurifilosofian klassikko. Luennoitsija VTT, dosentti Markku Koivusalo. Stoa, luentosali (Turunlinnantie 1) klo 18.45–20.15. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Viikinkiajan kauppareittien varrella

Keskiaika Baltiassa – kullalla, kirjaimilla ja miekalla -luentosarjassa tarkastellaan Baltiaa viikinkiajan lopulta myöhäiskeskiajalle. Alue on kolmen kulttuuripiirin, latinalaisten ja kreikkalaisten kristittyjen ja paikallisten asukkaiden kohtaamiskenttä sekä kaukokaupan solmukohta. Luennoitsija FM Teemu Korpijärvi. Itämerentalo, Majakka 1, 2. krs (Tammasaarenlaituri 3 B/Tallberginkatu 2 A) klo 17–18.30. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Gnostilaisuuden pääpiirteet

Gnostilaisuus – saviruukkuihin kätkettyä viisautta -luentosarjassa sukelletaan salaperäisenäkin näyttäytyvän uskonnon, gnostilaisuuden saloihin. Luennoitsija TM, DI Janne Joutsenjoki. Itämerentalo, Majakka 1, 2. krs (Tammasaarenlaituri 3 B/Tallberginkatu 2 A) klo 18.45–20.15. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Dalian kirja – liettualainen dokumentaarinen kirjallisuus historian pyörteissä

Kirjallisuutta Baltiasta -luentosarjassa tutustutaan Baltian maiden omaleimaiseen kirjallisuuteen. Donelaitis-seuran, Rozentãls-seuran ja Suomen Viro-yhdistysten liiton kanssa yhteistyössä toteutettava luentosarja kertoo Viron, Latvian ja Liettuan kirjallisuudesta eri näkökulmista katsottuna. Luennoitsija FM Reeta Tuoresmäki. Opistotalo, Helsinginsali (Helsinginkatu 26) klo 17–18.30. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Kylmä sota, demokratia ja kolonialismin perintö

Kylmä sota ja taistelu demokratiasta -luentosarjassa kerrotaan, miten toisen maailmansodan jälkeen viimeisetkin Euroopan siirtomaat alkoivat itsenäistyä, mutta joutuivat tekemään sen keskellä kylmää sotaa. Miten demokratia selvisi suurvaltojen vastakkainasettelussa? Luennoitsija VTM Michael Halila. Opistotalo, Viipurinsali (Helsinginkatu 26) klo 17–18.30. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Keskitytään lukemalla

Haluatko keskittyä lukemiseen? Harjoitellaan keskittymistä lukemalla hiljaa yhdessä. Lisätiedot ilmonet.fi > H194838. Opettaja FM Päivi Hytönen. Opistotalo, kirjasto (Helsinginkatu 26) klo 19–19.45. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Tandem Language Learning

An open event where you can come and meet people, learn some new languages and in exchange teach some of yours. Avoin tilaisuus, jonne voit tulla oppimaan toisilta uusia kieliä ja jakaa samalla omaasi. Please send a message if you are coming 040 565 6096 / 040 565 4582. Ilmoitathan tulostasi viestillä. The event is organized in co-operation with Miitti and is part of Erasmus+ project Demos. Maunula House, 3rd floor, (Metsäpurontie 4) 17.30–20.45. Free entry. Lisätiedot 09 310 88610.

Torstai 5.9.

Keskiaika antiikin perillisenä

Keskiajan kulttuurihistoriaa -luentosarja tarjoaa monipuolisen katsauksen länsimaihin vuosina 500–1500 ja sisältää runsaasti esimerkkejä keskiajan kuvataiteesta, musiikista ja kaunokirjallisuudesta. Luennoitsija VTM, HuK Veli-Matti Huhta. Kanneltalon auditorio (Klaneettitie 6) klo 17–18.30. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Kiinalaisen filosofian synty ja peruskäsitteet

Kiinalaisen filosofian historia -luentosarjassa tutustutaan kiinalaisen filosofian perusteisiin, eri koulukuntien välisiin eroihin ja yhtäläisyyksiin sekä niiden myöhempään kehitykseen. Luennoitsija FM Eero Suoranta. Kanneltalon auditorio (Klaneettitie 5) klo 18.45–20.15. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Kotimaisten pienoisromaanien uutuuksia – Joel Haahtela: Adélen kysymys; Maria Matinmikko: Kolkka ja Jyri Vartiainen: Kirous

Ajankohtaista kirjallisuudesta -luentosarjassa tutustutaan kirjallisuuden ajankohtaisiin aiheisiin ja vuoden 2019 uutuuskaunokirjallisuuteen. Kirjoista kerrotaan ja keskustellaan. Luennoitsija runoilija, FM Lea Kalenius. Opistotalo, kirjasto (Helsinginkatu 26) klo 10–11.30. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Suomen kielen ja tekstien neuvonta

Tarvitsetko apua suomenkielisten tekstien kirjoittamiseen tai tekstin rakenteen muokkaamiseen? Ajanvaraus etukäteen paivi.k.hytonen@hel.fi. Ilman ajanvarausta tulevien tekstin pituus korkeintaan puoli sivua. Lisätiedot ilmonet.fi > H194825. Opettaja FM Päivi Hytönen. Opistotalo, Aino (Helsinginkatu 26) klo 15.30–17. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Jürgen Habermas, valistuksen puolustaja

Euroopan nykyajattelijoita -luentosarja. Mikä voima pitää ihmisyhteistyön koossa – kommunikaatio, toistemme tunnustaminen, perinteiset tavat ja instituutiot vaiko yhteinen vihollisemme ilmastonmuutos? Luennoitsija FM Lassi Raunio. Opistotalo, Helsinginsali (Helsinginkatu 26) klo 17–18.30. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Aboriginal History – origins, culture and beliefs (englanninkielinen luento)

Nelisosainen englanninkielinen interaktiivinen luentosarja Australiasta. Luennoitsija Suomessa asuva australialainen Timo Stanford. Opistotalo, kirjasto (Helsinginkatu 26) klo 18.30–20. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Toccata. Italia

Barokin Eurooppa -luentosarjassa tutustumme 1600-luvun ja 1700-luvun alkupuolen Euroopan maiden historiaan, kulttuuriin ja säveltäjiin barokkimusiikin säestyksellä. Luennoitsija FM Seppo Vepsäläinen. Opistotalo, Helsinginsali (Helsinginkatu 26) klo 18.45–20.15. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Kieliä pienissä annoksissa yhteisissä pöydissä / Languages in small portions at shared tables

Jokaisella kerralla paikalla on eri kieliä äidinkielenään puhuvia ihmisiä, jotka opettavat perusteita omasta äidinkielestään. Ilmoitathan tulostasi viestillä. Each week we have people who speak different languages as their native tongue and they will teach basics of their own language.  Please send a message if you are coming: 040 565 6096 / 040 565 4582. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Miitti-hankkeen kanssa ja on osa Demos Erasmus+-projektia. Maunula-talo, 3. krs (Metsäpurontie 4) klo 17.30–20.45. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Perjantai 6.9.

Klassismin kauden pianomusiikin synty: Säveltäjäniminä mm. J. S. Bachin pojat ja Haydn

Katsauksia pianomusiikin historiaan -luentosarjassa tutustutaan muun muassa sonaattiin, konserttoon, etydiin, fantasiaan, nokturnoon ja kamarimusiikkiin, jossa pianolla on tärkeä osuus. Luennoitsija MuM Ilkka von Boehm. Stoa, luentosali (Turunlinnantie 1) klo 16.30–18. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Suomi

Suomesta ja suomalaisuudesta selkosuomella -luennoilla kerrotaan selkokielellä maamme historiasta, yhteiskunnasta ja suomalaisuudesta. Luennoitsija suomen kielen opettaja Karina Nirman. Silkkikutomo, ilmaisutaitoluokka (Laivalahdenkatu 2b A, 3. krs) klo 12–14.30. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Introduction and Perfection of Generosity

The Cultivating Happiness -event series will combine teachings from Buddhist and Hindu psychology and adapt them to our daily lives. Maunula House, 3rd floor (Metsäpurontie 4) 17.30–19. Free entry. Inquiries 09 310 88610.

Open Yoga Workshops / Avoimet joogatreenit (englanninkielinen)

Yoga practice every Friday evening in Maunula House. Bring your own yoga mats and please send a message if you are coming: 040 565 6096 / 040 565 4582. Avoimet joogaharjoitukset Maunula-talossa perjantaisin. Ota mukaan oma joogamattosi. Ilmoitathan tulostasi viestillä. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Miitti-hankkeen kanssa ja on osa Demos Erasmus+-projektia. Maunula-talo, (Metsäpurontie 4) klo 19.30–21. Vapaa pääsy. Tiedustelut 09 310 88610.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mari Larkovirta
viestintäsuunnittelija
mari.larkovirta@hel.fi
puh. 09 310 88599

Kuvat

The Yrmyts. Kuva: The Yrmyts -yhtyeen arkisto
The Yrmyts. Kuva: The Yrmyts -yhtyeen arkisto
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Työpajankatu 8
00580 Helsinki

09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä.
Toimialalla on neljä palvelukokonaisuutta ja hallinto.

- varhaiskasvatus ja esiopetus
- perusopetus
- lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö
- ruotsinkieliset palvelut
- hallinto

Toimintaa ja hallintoa johtaa toimialajohtaja Satu Järvenkallas. Koko toimiala toimii kasvatus- ja koulutuslautakunnan alaisuudessa. Lautakunnassa on suomenkielinen ja ruotsinkielinen jaosto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 26.3.202422.3.2024 09:44:33 EET | Tiedote

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 26. maaliskuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa yhteenveto vuoden 2023 talousarvion toteutumisesta ja tilinpäätöksestä sekä toimialan vuoden 2023 toimintakertomus. Lisäksi esityslistalla on varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistus 1.8.2024 alkaen. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja koskevat säännökset on määritelty varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetussa laissa. Euromäärät tarkistetaan lain mukaisesti joka toinen vuosi yleisen ansiotasoindeksin muutoksen mukaisesti. Tiloista esityslistalla on seuraavat hankkeet: päätös päiväkodin tarveselvityksestä osoitteeseen Maurinkatu 1a päätös Kumpulassa sijaitsevan päiväkoti Marjalan toiminnan lakkauttamisesta 1.8.2024 alkaen päätös Pakilan ala-asteen koulun ja Pakilan yläasteen koulun yhdistymisestä päätös Paloheinän alueelle osoitteeseen Paloheinäntie 40 b toteutetta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye