Helsingin uudenvuoden juhla palaa tähtiartistien kera Kansalaistorille

Aattoillan juhlahumun käynnistää klo 17.30 alkaen koko perhettä tanssittava ja osallistava Skidit Pakkasdisko. Juhlatunnelmasta vastaavat mm. MC New Ro, Dj Orkidea, StepUp Schoolin nuoret tanssijat ja Kuoro Galante. Alkuillan ohjelman kruunaa lasten ilotulitukset klo 18.
Loppuillan juhlakonsertti lämmitellään alkuun Paha Vaanii -DJ-duon tahtiin klo 22.30 alkaen. Konsertin esiintyjäkavalkadin aloittaa Emma-palkittu F ja kovassa nosteessa oleva Hassan Maikal, joita seuraa pormestari Juhana Vartiaisen uudenvuoden tervehdys. Tänä vuonna juhlakonsertin pääesiintyjät ovat harvinaisen yhteiskeikan tekevät Isac Elliot ja Cledos. Kuluvan vuoden kuunnelluimmista kappaleista vastaava Isac Elliot on huomioitu lukuisilla kotimaisilla ja kansainvälisillä palkinnoilla. Cledos on multiplatinaa omilla ja feattaamillaan kappaleilla striimannut uuden aallon rap-musiikin kärkinimi. Uudenvuoden show nousee ennennäkemättömiin korkeuksiin näyttävän vierailijajoukon saattelemana. Lavalle nousevat mm. BEHM, william ja DAVI. Illan kruunaa Helsingin keskustan taivaan värittävä ilotulitus.
Emma Karasjoen ja Gogi Mavromichaliksen juontama juhlakonsertti, ilotulitukset ja yleisön tunnelmia välitetään suorana lähetyksenä Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa klo 22.50–00.30. Kaupungin yhteisen ilotulituksen jälkeen juhlat jatkuvat Kansalaistorilla Paha Vaanii -DJ-duon soittaman kotimaisen musiikin tahdittamana klo 00.30 asti.
Helsingin uudenvuoden ohjelma:
Klo 17.30–18.00
Lasten uusivuosi: Pakkasdisco & pienten ilotulitukset
Klo 22.30–00.30
Paha Vaanii -etkot / F & Hassan Maikal / Pormestarin uudenvuoden tervehdys / Isac Elliot & Cledos + BEHM, william, DAVI / Paha Vaanii -jatkot
Klo 00
Helsingin ilotulitukset
Ylen kanavat
Klo 22.50–00.30: Suora lähetys Yle TV1 & Yle Areena
Helsingin uudenvuoden järjestää Helsingin kaupunki. Perinteeksi muodostunutta juhlaa on järjestetty 1930-luvulta lähtien. Tapahtuman tuottaa Helsingin tapahtumasäätiö.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintäpäällikkö Anna Mäkelä, anna.makela@eventshelsinki.fi, puh. 050 581 4153
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin tapahtumasäätiö toteuttaa Helsingin kaupungin merkittäviä yleisötapahtumia kuten Helsingin juhlaviikkoja, Lux Helsinkiä, Helsinki-päivää, Helsingin uudenvuoden juhlaa, Silakkamarkkinoita ja Tuomaan Markkinoita. Tammikuussa 2019 toimintansa käynnistänyt säätiö kehittää Helsingistä entistä toimivampaa ja vetovoimaisempaa tapahtumakaupunkia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin tapahtumasäätiö
Musica nova Helsinki -festivaali keräsi yli 200 000 katsojaa ja kuulijaa13.3.2023 15:44:21 EET | Tiedote
Suomen suurimman nykymusiikin biennaalin Musica nova Helsingin päätöspäivää juhlittiin eilen 12. maaliskuuta. Kaksitoista päivää kestäneen festivaalin aikana koettiin lähes 40 konserttia ja esitystä, joita seurasi lähes 7 000 kävijää paikan päällä, arviolta 164 500 radion kuulijaa ja yli 29 000 live-lähetysten ja tallenteiden katselijaa.
Suomen suurin nykymusiikkifestivaali Musica nova Helsinki alkaa tänään1.3.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Lähes 40 konsertista, esityksestä ja puheohjelmatilaisuudesta koostuva Musica nova -festivaali tuo nykymusiikin ajankohtaisimmat kansainväliset nimet Helsinkiin, luo verkostoitumismahdollisuuksia alan tekijöille ja esittelee vireän kotimaisen nykymusiikkikentän toimintaa. Festivaali alkaa tänään ja se kestää 12. maaliskuuta asti.
Musica nova Helsinki -nykymusiikkifestivaalin ohjelma on valmis1.2.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Suomen suurimman nykymusiikin biennaalin Musica nova Helsingin ohjelmaan on vahvistunut nykytaidemusiikin merkittävimpiin eläviin säveltäjiin lukeutuvan Helmut Lachenmannin vierailu, puheohjelmakokonaisuus sekä useita muita lisäyksiä. Festivaalin ohjelma on valmis, ja kaikkien esitysten liput ovat nyt myynnissä.
Helsingin kiinalaisen uudenvuoden kruunaa tanssikulkue Keskuskadulla18.1.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Kiinalaista uuttavuotta juhlitaan tulevana lauantaina 21. tammikuuta Helsingin keskustassa ja kulttuurikeskuksissa ympäri kaupungin. Tiikerin vuosi vaihtuu jäniksen vuodeksi jäänveistonäytösten, lohikäärme- ja leijonatanssien sekä näyttävän tanssikulkueen myötä. Jääveistokset ilahduttavat Keskuskadulla ja kulttuurikeskusten pihoissa pidempäänkin.
Helsingin kiinalaista uuttavuotta juhlitaan Keskuskadulla ja kulttuurikeskuksissa9.1.2023 07:00:00 EET | Tiedote
Kiinalaisen uudenvuoden tapahtuma toteutuu lauantaina 21. tammikuuta Helsingin keskustassa ja kulttuurikeskuksissa eri puolilla kaupunkia. Tiikerin vuosi vaihtuu jäniksen vuodeksi lohikäärme- ja leijonatanssien sekä jäänveistonäytösten myötä. Jääveistokset ilahduttavat Keskuskadulla ja kulttuurikeskusten pihoissa pidempäänkin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme