Helsingin uudistetussa varhaiskasvatussuunnitelmassa korostuu leikki ja osallisuus
25.11.2019 10:15:00 EET | Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala | Tiedote

Suunnitelmaa on tarkennettu lapsen hyvinvointiin liittyen, hyvien kaveritaitojen, kiusaamisen ehkäisyn ja uudessa ryhmässä aloittamisen osalta. Teemoihin on koottu ajatuksia lapsilta ja huoltajilta. Helsingin strategian mukaisesti suunnitelmaa on täydennetty muun muassa kielten opetuksen osalta. Edellinen varhaiskasvatussuunnitelma otettiin käyttöön vuonna 2017.
”Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmassa on haluttu nostaa etenkin leikkiä, kaveritaitoja ja osallistumista toiminnan keskiöön. Henkilöstö vaalii pedagogisesti ohjattua leikkiä, osallistuu, havainnoi ja reagoi kaikkien lasten aloitteisiin. Lapsille luodaan koko kaupungin kattava oppimisympäristö, joka houkuttaa päivittäiseen liikkumiseen”, kertoo varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallas uudistetun suunnitelman keskeisistä teemoista.
Varhaiskasvatus on osa Helsingin kasvatus- ja koulutusjärjestelmää muodostaen tärkeän vaiheen lapsen kasvun- ja opinpolulla. Laadukas varhaiskasvatus edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäisee syrjäytymistä. Lasten kanssa rakennetaan kaupunkia, joka on avoin ja yhteisöllinen, lasta kuuleva ja osallistava.
Helsingin varhaiskasvatussuunnitelma päivitettiin vastaamaan uudistunutta lainsäädäntöä ja opetushallituksen asettamia Varhaiskasvatussuunnitelman perusteita. Helsingin varhaiskasvatussuunnitelma on helsinkiläisiä varhaiskasvatuksen toimijoita velvoittavat asiakirja, joka kattaa varhaiskasvatuksen kaikki toimintamuodot ja velvoittaa myös yksityisiä palveluntuottajia. Varhaiskasvatussuunnitelma toimii työvälineenä varhaiskasvatuksen henkilöstölle ja se ohjaa toiminnan pedagogista sisältöä.
Varhaiskasvatussuunnitelma julkaistaan suomeksi ja ruotsiksi verkossa 25.11.2019 osoitteessa: www.hel.fi/varhaiskasvatus/fi. Lisäksi suunnitelmia toimitetaan painettuna kaikkiin varhaiskasvatuksen toimipisteisiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satu Järvenkallas, varhaiskasvatusjohtaja, puh. 09 310 43368, Satu.Jarvenkallas@hel.fi
Jenni Tirronen, ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen päällikkö, puh. 09 310 73014, Jenni.Tirronen@hel.fi
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimialaTyöpajankatu 8
00580 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 29.9.202625.9.2026 13:15:52 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 29. syyskuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa päätös osoitteeseen Ylipalontie 1 toteutettavan Paloheinän ala-asteen koulun ja päiväkoti Valkean korvaavan tilahankkeen tarveselvityksestä. Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Beslutsmeddelande: Svenska sektionen vid nämnden för fostran och utbildning sammanträdde i kväll 22.9.202622.9.2026 18:28:38 EEST | Pressmeddelande
Protokollet finns på sektorns webbplats.
Maternity and child health clinics guide families in Helsinki to early childhood education11.9.2026 08:11:05 EEST | Tiedote
The pilot project involving guidance to families is currently underway in Malminkartano and Kannelmäki. The aim of the guidance is to ensure that every child’s right to participate in early childhood education is realised. Furthermore, the project intends to offer support to children from non-Finnish-speaking backgrounds in learning Finnish at the earliest possible stage.
Neuvola ohjaa perheitä varhaiskasvatukseen Helsingissä11.9.2026 07:51:16 EEST | Tiedote
Kokeilu on käynnissä Malminkartanossa ja Kannelmäessä. Ohjaamisen tavoitteena on se, että jokaisen lapsen oikeus osallistua varhaiskasvatukseen toteutuu. Lisäksi tavoitteena on tukea vieraskielisten lasten suomen kielen oppimista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Helsingfors slutar använda skåpsängar på daghemmen9.9.2026 12:14:53 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors gjorde en kartläggning av skåpsängar på stadens daghem under våren 2026. Det fanns totalt 1 447 skåpsängar på 99 daghem. Helsingfors har sammanlagt 331 daghem.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme