Helsingin valvontaeläinlääkärit tarvitsevat työssään entistä useammin poliisin apua
10.3.2020 09:49:22 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
”Yhä useammin taistelurotuinen koira on väärissä käsissä: omistajat saattavat käyttää koiria pelotteena. Samat omistajat voivat teettää koirillaan pentuja saadakseen niistä rahaa. Koirien hoito ja olosuhteet ovat usein puutteellista. Näitä omistajia on vaikea tavoittaa, sillä heidän asuinpaikkansa vaihtuvat usein”, kertoo Helsingin ympäristöpalveluiden johtava valvontaeläinlääkäri Päivi Lahti.
Koiran aiheuttaman vaaran selvittely on poliisin tehtävä, valvontaeläinlääkäri taas arvioi tilannetta koiran hoidon ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Poliisi myös auttaa omistajien tavoittamisessa ja turvaa tarkastusten suorittamista.
Helsingin valvontaeläinlääkärit selvittävät yhä useammin myös koirien maahantuonnin epäselvyyksiä. Usein koiran ostaja on netti-ilmoituksen perusteella käynyt myyjän luona ja ostanut sairaan koiranpennun tai on muuten huolestunut koirien olosuhteista. Eläimet on monesti tuotu ulkomailta. Viranomaisella saattaa herätä epäily lemmikin tuontiasiakirjojen ja merkintöjen aitoudesta, vaikka merkinnät ovat tuontivaatimusten mukaiset. Tuontiin liittyviä väärinkäytöksiä on vaikea näyttää toteen ilman poliisitutkintaa.
”Helsingin poliisin eläimiin kohdistuvien rikosten tutkintaryhmä on tehostanut merkittävästi eläinsuojeluvalvontaa, sekä erityisesti vihaisiin koiriin ja lemmikkien laittomaan tuontiin liittyvää valvontaa”, kiittelee johtava valvontaeläinlääkäri Päivi Lahti.
Eläinsuojelutarkastuksilla paljon toimenpiteitä
Vuonna 2019 ympäristöpalveluiden valvontaeläinlääkärit tekivät 251 tarkastusta, joista suurin osa tehtiin helsinkiläisiin yksityisasuntoihin. Myös eläinkauppoja, hevostalleja ja vastaavia kohteita tarkastettiin.
Suurin osa tarkastuksista, yli 90 prosenttia, kohdistui koiriin ja kissoihin. Tarkastuksista liki joka toisella (44 %) annettiin määräyksiä tai ryhdyttiin kiireellisiin toimenpiteisiin eläimen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Määräykset koskivat yleisimmin eläinten perushoitoa, kuten ruokintaa, ulkoilutusta, pitopaikan puhtautta tai sairauden hoitoa.
Kiireellisiin toimenpiteisiin ryhdyttiin, jos eläin oli hylätty tai omistaja oli vakavasti laiminlyönyt sen hoidon. Vakavista eläinsuojelurikkomuksista tehdään tutkintapyyntö poliisille tai pyydetään poliisi mukaan jo tarkastuskäynnille. Viime vuonna helsinkiläisille eläinten omistajille määrättiin yhdeksän eläintenpitokieltoa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Lahti
johtava valvontaeläinlääkäri
Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut
puh. 09 310 32076
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Korsningen vid Tavastvägen mellan de fyra stadsdelarna planeras att byggas om20.3.2026 09:40:45 EET | Pressmeddelande
En ändring av detaljplanen inleds i anslutningsområdet Tavastvägen, Hermanstads strandväg och Gustav Vasas väg. Planen för Tavast tull gör det möjligt att bygga snabbspårvägen Vik–Malm och förbättrar gång- och cykelförhållandena. Samtidigt utreds möjligheten att ändra kvarteret i planeringsområdet till bostäder.
Hämeentien neljän kaupunginosan risteys suunnitellaan uusiksi20.3.2026 09:40:45 EET | Tiedote
Hämeentien, Hermannin rantatien ja Kustaa Vaasan tien liittymäalueella käynnistyy asemakaavan muutos. Hämeentullin suunnitelma mahdollistaa Viikin-Malmin raitiotien toteuttamisen ja parantaa pyöräilyn ja kävelyn olosuhteita. Samalla selvitetään suunnittelualueella sijaitsevan korttelin muuttamista asuinkäyttöön.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 19.3.202619.3.2026 18:14:02 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 19.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 16.4.2026.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 17.3.202617.3.2026 17:47:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 17.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Kyläsaaren lumenvastaanottopaikan häiriö ei aiheuta sortumavaaraa17.3.2026 14:09:19 EET | Tiedote
Kaupunki on selvittänyt Kyläsaaren lumenvastaanottopaikalla viime viikolla havaitun häiriön syytä. Sortumariskiä alueella ei enää ole.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme