Helsingin varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa pilotoidaan uutta viestintäpalvelua
20.10.2022 07:39:16 EEST | Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala | Tiedote
Uusi palvelu vastaa varhaiskasvatuksen tarpeeseen nopeaan ja ketterään viestintään kotien ja varhaiskasvatuksen välillä.
– Varhaiskasvatuksessa on pitkään ollut tarpeita viestinnän kehittämiseksi. Päiväkotien henkilöstö on toivonut, että käytössä olisi palvelu, jonka avulla huoltajille ja toisille päiväkotiryhmille voidaan viestiä helposti ja nopeasti eri tilanteissa. Myös huoltajien kanssa tapahtuvaan viestintään on toivottu uutta ratkaisua esimerkiksi sähköpostien tai reppuviestien tilalle, kertoo varhaiskasvatusjohtaja Miia Kemppi.
Snadi-viestintäpalvelu on älypuhelimella ja/tai tietokoneella toimiva sovellus, jonka kautta huoltajat saavat tietoa päiväkodista aiempaa nopeammin. Huoltajat voivat myös itse viestiä sovelluksen avulla lapseen liittyvistä asioista, ilmoittaa lapsen poissaoloista sekä saada tietoa tärkeistä tapahtumista kalenterin avulla. Lisäksi Snadin avulla päiväkodit voivat viestiä sisäisesti ja ulospäin entistä tehokkaammin.
Pilottikäyttöön tulee nyt suppeampi suomenkielinen versio. Palvelusta on suunnitteilla myös ruotsin- ja englanninkieliset versiot.
Kolme varhaiskasvatusyksikköä mukana
Snadin pilottikäyttö alkaa lokakuun alussa kolmessa varhaiskasvatusyksikössä: Torpparintupa-Vallesmannissa, Pacius-Muksulaaksossa ja Merirasti-Siimassa. Päiväkotien henkilöstön lisäksi kokeiluun pilottiin osallistuvat myös päiväkodeissa olevien lasten huoltajat.
– Testaamme pilottikäytössä, miten viestintäpalvelu toimii aidoissa olosuhteissa. Jos kokeilu onnistuu, suunnittelemme Snadin käytön laajentamista kaikkiin Helsingin kaupungin varhaiskasvatusyksiköihin vuoden 2023 aikana. Laajennuksesta päätetään pilotista saatujen kokemusten jälkeen, Miia Kemppi kertoo.
Snadi-viestintäpalvelu on osa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan Asti-asiointipalvelua, jota kehitetään Helsingin kaupungin digitalisaatio-ohjelman mukaisesti.
Lisätietoja:
Varhaiskasvatusjohtaja Miia Kemppi, puh. 09 310 43368, miia.kemppi@hel.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mervi Kopomaa-Weymarn
yksikön päällikkö
viestintäpalvelut
p. 040 3344628
mervi.kopomaa-weymarn@hel.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimialaTyöpajankatu 8
00580 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 3.3.202627.2.2026 10:44:01 EET | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 3. maaliskuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa seuraavat tilahankkeet. lausunto Munkkivuoressa osoitteessa Ulvilantie 17b sijaitsevan leikkipuisto Ulvilan korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelmasta lausunto Malmilla osoitteessa Tyynelänkuja 7 sijaitsevan leikkipuisto Traktorin korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelmasta lausunto Myllypurossa osoitteessa Yläkivenrinne 3 sijaitsevan leikkipuisto Myllynsiiven korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelmasta lausunto Laajasalon, Roihuvuoren ja Kulosaaren koulujen osoitteessa Abraham Wetterin tie 4 sijaitsevien väistötilojen hankesuunnitelmasta Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Helsingin päiväkodeissa luetaan nyt ahkerasti kirjoja – tutkimus selvittää vaikutuksia lukutaitovalmiuksiin23.2.2026 08:21:35 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston johtamassa LuKiVa-interventiotutkimuksessa osa päiväkotien ja esiopetusryhmien lapsista osallistuu dialogisen lukemisen menetelmän lukutuokioihin.
Den gemensamma ansökan börjar den 17 februari16.2.2026 14:30:28 EET | Pressmeddelande
Den gemensamma ansökan till gymnasierna, yrkesutbildningen och Hux-utbildningen sker 17.2–17.3.2026. Helsingfors stads gymnasier, Yrkesinstitutet Prakticum och det finskspråkiga yrkesinstitutet Stadin ammattiopisto (Stadin AO) erbjuder en mängd studiealternativ efter grundskolan.
Yhteishaku alkaa 17. helmikuuta16.2.2026 14:15:13 EET | Tiedote
Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen, lukioihin sekä TUVA-koulutukseen on käynnissä 17.2.–17.3.2026. Helsingin kaupungin oppilaitoksissa on runsaasti vaihtoehtoja opiskeluun peruskoulun jälkeen.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 10.2.202610.2.2026 19:50:53 EET | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 10. helmikuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme