Helsingin veteraanijuhlaa vietetään poikkeuksellisesti 30. marraskuuta

Kansallista veteraanipäivää juhlitaan tavallisesti Lapin sodan päättymispäivänä 27. huhtikuuta. Koronatilanteen vuoksi Veteraanipäivän juhlallisuudet ovat kuitenkin peruuntuneet keväällä 2020 ja 2021. Nyt järjestettävään juhlaan odotetaan noin 90 veteraania saattajineen.
”Veteraanijuhlalla osoitamme arvostusta maamme itsenäisyyden turvanneille kunniakansalaisillemme. Veteraanit ovat juhlansa sekä meidän kiitoksemme ja kunnioituksemme todella ansainneet”, pormestari Juhana Vartiainen toteaa.
Vuosittain eri kaupungeissa järjestettävän Kansallisen veteraanipäivän juhlan lisäksi Veteraanipäivää juhlitaan kunnissa eri tavoin. Kansallisen veteraanipäivän keväiseen Helsingin juhlaan ovat veteraaneille ja heidän omaisilleen järjestetyn juhlan lisäksi perinteisesti kuuluneet muistotilaisuus Mannerheimin patsaalla sekä seppeleenlaskut Hietaniemen hautausmaan sankariristillä ja Mannerheimin haudalla.
Helsingin veteraanijuhla toteutetaan koronaturvallisuus huomioiden. Paikalle saapuviksi on kutsuttu ainoastaan oireettomat veteraanit saattajineen, ja vieraille suositellaan kasvomaskin käyttöä muutoin kuin ruokaillessa sekä hyvästä käsihygieniasta huolehtimista. Väljässä juhlatilassa on lisäksi mahdollisuus noudattaa turvavälejä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintäpäällikkö Laura Gottleben, Helsingin tapahtumasäätiö, laura.gottleben@eventshelsinki.fi, puh. 040 468 7243
Vastaava tuottaja Maarit Roschier, Helsingin tapahtumasäätiö, maarit.roschier@eventshelsinki.fi, puh. 040 168 8212
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin tapahtumasäätiö toteuttaa Helsingin kaupungin merkittäviä yleisötapahtumia kuten Helsingin juhlaviikkoja, Lux Helsinkiä, Helsinki-päivää, Helsingin uudenvuoden juhlaa, Silakkamarkkinoita ja Tuomaan Markkinoita. Tammikuussa 2019 toimintansa käynnistänyt säätiö kehittää Helsingistä entistä toimivampaa ja vetovoimaisempaa tapahtumakaupunkia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin tapahtumasäätiö
Tuomaan Markkinat käynnistyy perjantaina Senaatintorilla27.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Joulutunnelmointi kiihtyy Helsingissä, kun kaupungin suurin joulutori Tuomaan Markkinat käynnistyy perjantaina 28.11.. Senaatintorin joulukuusen valot sytytetään klo 18, kun pormestari Daniel Sazonov ja joulupukki avaavat markkinat. Lisäksi a cappella -yhtye Flok tuo jouluisia säveliä avajaisiltaan. Tuomaan Markkinat on avoinna päivittäin aina 22. joulukuuta saakka.
Tuomaan Markkinat tuo Senaatintorille vastuullisia lahjaostoksia ja jouluista ohjelmaa12.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Talvisen tunnelmallinen joulutori Tuomaan Markkinat avautuu jälleen Senaatintorilla 28. marraskuuta ja kutsuu viihtymään päivittäin aina 22. joulukuuta saakka. Vastuullisia lahjaideoita tarjoaa monipuolinen joukko kotimaisia pienyrittäjiä, ja paikan päällä nautittavaksi löytyy laaja valikoima perinteisiä ja uusia jouluherkkuja. Ohjelma ulottuu joululauluista svengaaviin jazz-iltoihin.
Stadin Silakkamarkkinat houkutteli Kauppatorille huikeat 90 000 kävijää11.10.2025 16:11:47 EEST | Tiedote
Stadin Silakkamarkkinoita vietettiin lähes 300-vuotisen perinteen mukaisesti Kauppatorilla lokakuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla. Markkinoilla vieraili 5.–11. lokakuuta yhteensä 90 000 kävijää. Tämän vuoden myyntivaltit olivat paikan päällä syötävät kala-annokset.
Stadin Silakkamarkkinoiden tämän vuoden parhaat silakkatuotteet on valittu5.10.2025 16:32:57 EEST | Tiedote
Stadin Silakkamarkkinoiden avajaispäivän perinteiden mukaan ruoka- ja kaupunkikulttuurin asiantuntijoista koostuva silakkaraati on palkinnut markkinoiden parhaat silakkatuotteet. Taivassalolaiset Pirjo ja Reima Salonen voittivat molemmat kilpailun kategoriat. Stadin Silakkamarkkinoita vietetään Kauppatorilla lauantaihin 11. lokakuuta asti.
Stadin Silakkamarkkinoilla juhlitaan meren makuja ja syksyistä tunnelmaa24.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Stadin Silakkamarkkinat valtaa Helsingin Kauppatorin jälleen 5.–11. lokakuuta. Lähes 300-vuotinen perinne tuo noin 40 kalastajan ja ruokatoimijan käsityönä omilla resepteillä valmistetut kalatuotteet ja muut saaristolaisherkut merelliseen markkinaympäristöön. Tapahtuma käynnistyy perinteisesti lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina pormestarin avajaispuheella ja markkinoiden parhaiden silakkatuotteiden palkitsemisella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
