Helsingin yliopisto

Helsingin yliopisto alkaa sijoittaa opiskelijoidensa startup-yrityksiin

Jaa
Helsingin yliopisto kannustaa HELSEED-yrittäjyysohjelman avulla opiskelijoitaan viemään ideoitaan rohkeasti eteenpäin. Parhaille startup-ideoille on tarjolla rahaa jopa 50 000 euroa.

Teknologinen kehitys ja globalisaatio mullistavat taloutta ja työelämää. Nyt myös käynnissä oleva COVID-19-pandemia osoittaa karulla tavalla, miten ennakoimattomaksi maailma on muuttunut.

– Yliopiston tavoitteena on valmistaa opiskelijoitaan kohtaamaan tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet. Haluamme samalla suunnata katseen eteenpäin ohi tämän pandemian, kvestori Marjo Berglund sanoo.

Huhtikuun alussa käynnistyvän yrittäjyysohjelman tavoitteena on tukea opiskelijoita startup-yrityksen perustamisessa. Ohjelmaan ei kuulu pakollisia opintoja, vaan luovaa vapautta ja Helsinki Think Company -opiskelija­yrittäjäyhteisön tarjoamaa joustavaa tukea.

Ohjelmaan osallistuvat opiskelijat työstävät ideastaan kirjallisen liiketoimintasuunnitelman syyskuun 2020 loppuun mennessä. Sijoittamisen ja yrittämisen asiantuntijoista koostuva raati käy suunnitelmat läpi ja antaa niistä palautetta. Lupaavimpien suunnitelmien tekijät kutsutaan esittämään ideansa pitching-kilpailuun, joka järjestetään Tiedekulmassa marraskuussa 2020.

– Tiede ja innovaatiot vievät yhteiskuntaa eteenpäin. Opiskelijoiden ideoista voi syntyä ratkaisuja erilaisiin maailman ongelmiin. Samalla startup-yrittäjyys voi olla hyvä väylä työelämään, sanoo sijoitusjohtaja Anders Ekholm.

HELSEED on osa yliopiston vastuullista sijoitustoimintaa

Helsingin yliopistokonserniin kuuluva Helsingin yliopiston rahastot on valmis sijoittamaan 10 000–50 000 euroa lupaavimpiin ideoista syntyviin startup-yhtiöihin. Sijoituksilla yliopisto haluaa vaikuttaa yhteiskuntaan myönteisesti edistämällä vastuullista liiketoimintaa ja yrittäjyyttä.

Koska ohjelmalle ei ole olemassa suoranaisia esikuvia, sen luonteeseen kuuluu kokeilu ja kokemuksista oppiminen. Sen perustana on kuitenkin vankka kokemus sijoitustoiminnasta, mikä on kertynyt aina Helsingin yliopiston vanhimman rahaston perustamisesta vuonna 1745.

– Olemme luotsanneet tutkimukseen perustuvia spinout-yhtiöitämme vuosikymmenen ja tytäryhtiöitämme jo paljon tätäkin pidempään. HELSEED-ohjelman kautta haluamme jakaa osaamistamme innovaatioiden kaupallistamisesta opiskelijoiden ja koko yhteiskunnan hyödyksi, Marjo Berglund toteaa.

Lue lisää ohjelman verkkosivuilta

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja


Sijoitusjohtaja Anders Ekholm, +358 50 526 4253, anders.g.ekholm@helsinki.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye