Helsingin yliopiston Pacius-palkinto oopperaohjaaja Ville Saukkoselle
Oopperaohjaaja Ville Saukkonen ohjasi Fredrik Paciuksen viimeisen oopperan Die Lorelein Aleksanterin teatterissa tammikuussa 2019. Teosta ei ole esitetty näyttämöllä kertaakaan vuoden 1887 kantaesityksen jälkeen. Helsingin yliopiston ensimmäinen musiikinopettaja Fredrik Pacius sävelsi kaksinäytöksisen oopperan Emanuel Geibelin saksankieliseen librettoon, joka oli alun perin tarkoitettu säveltäjä Felix Mendelssohnille.
Saukkosen ohjaamaa produktiota pitivät sekä kriitikot että yleisö sangen onnistuneena kulttuuritekona. Ville Saukkonen on tunnettu ahkerana oopperaohjaajana ja hän on tuonut oopperalavoille lukuisia eri tyylikausien oopperoita maamme teattereissa. Hän on usein käyttänyt produktioissaan myös nuoria taiteilijoita mukaan lukien opiskelijoita Helsingin yliopistosta sekä Ylioppilaskunnan Soittajia. Näin hän on omalla tavallaan jatkanut Paciuksen aikanaan luomaa perinnettä.
Helsingin yliopisto jakaa vuosittain Pacius-palkinnon henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävällä tavalla edistänyt yliopiston musiikkielämää. Palkinto korostaa luovan säveltaiteen pitkää historiallista perinnettä Helsingin yliopistossa sekä sen elävää harjoitusta nykyisinkin olennaisena osana yliopistoyhteisön omaa musiikkielämää.
Pacius-palkinto perustettiin 1991 yliopiston ensimmäisen musiikinopettajan Fredrik Paciuksen muistoksi. Pacius aloitti musiikinopettajana Helsingin yliopistossa vuonna 1835 ja hoiti tätä tehtävää vuoteen 1869, jolloin hän täytti 60 vuotta ja siirtyi eläkkeelle.
Palkinnonsaajaa esittää rehtorille Helsingin yliopiston musiikkiseura HYMS. Palkintosumma on 4000 euroa.
Yhteyshenkilöt
Ville Saukkonen
villesaukkonen65@gmail.com
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Täydennetyt elintarvikkeet ja ravintolisät tärkeitä vegaanien luustolle12.9.2025 11:58:40 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimuksessa selvisi, että vegaaniruokavaliota noudattavat lapset ja aikuiset saavat keskimäärin riittävästi luustolle tärkeitä kalsiumia ja D-vitamiinia, mutta luun aineenvaihdunta poikkeaa sekaruokavaliota noudattavista.
Food Days tuo ruoka-alan asiantuntijat Seinäjoelle11.9.2025 13:08:23 EEST | Tiedote
Food Days -tapahtuma tuo ruokajärjestelmän asiantuntijat, tutkijat, elintarvikealan yritykset ja ruokayrittäjät Seinäjoelle 16.–18.9.2025.
Polarisaatio ei hellitä – puolueet herättävät yhä vahvempia tunteita10.9.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa, että äänestäjät suhtautuvat poliittisiin vastustajiinsa yhä kielteisemmin. Samalla tunneyhteys omaan poliittiseen ryhmään on vahvistunut.
Lasten hankinnan lykkääminen pienentää lasten lukumäärää ja lisää eriarvoisuutta9.9.2025 10:23:52 EEST | Tiedote
Raskauden lykkääminen vähentää lasten kokonaismäärää ja lisää äidin terveydentilaan liittyvien riskitekijöiden aiheuttamaa eriarvoisuutta.
Äidin vaikeudet kiintyä vauvaan lisäävät lapsen uniongelmia8.9.2025 07:07:00 EEST | Tiedote
Seurantatutkimus osoittaa, että äidin vaikeudet kiintyä vauvaan kahdeksan kuukauden iässä ovat yhteydessä lapsen lisääntyneisiin uniongelmiin ja ne näkyvät vielä 2-vuotiaankin lapsen unessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme