Helsingin yliopiston rehtorina jatkaa Sari Lindblom

Helsingin yliopiston hallitus valitsi yksimielisesti yliopistopedagogiikan professori ja psykologi, FT Sari Lindblomin, 62, yliopiston rehtoriksi 1.8.2023 alkavalle viisivuotiskaudelle.
Lindblom on toiminut yliopiston rehtorina helmikuusta 2022 lähtien ja hoitanut rehtorin tehtävää Jari Niemelän sairausloman ajan vuosina 2020–2022. Lindblom toimi vuosina 2017–2020 opetuksesta vastaavana vararehtorina ja rehtorin sijaisena.
– Sari Lindblom toimi rehtorina koronapandemian aikana ja osoitti kykyä johtaa laajaa yliopistoyhteisöä kriisissä. Hän on omalla toiminnallaan edistänyt Helsingin yliopiston ja kaikkien Suomen yliopistojen asemaa yhteiskunnassa. Hallituksen arvion mukaan Sari Lindblom on oikea henkilö viemään eteenpäin Helsingin yliopistoa tulevalla kaudella, sanoo yliopiston hallituksen puheenjohtaja Niklas Bruun.
Sari Lindblom on aiemmin toiminut Yliopistopedagogiikan keskus HYPEn johtajana 2004–2017 sekä vuosina 2014–2016 käyttäytymistieteellisen tiedekunnan tutkimuksesta ja tohtorikoulutuksesta vastaavana varadekaanina ja vuosina 2007–2015 kasvatustieteen ja käyttäytymistieteiden laitoksen tutkimusvarajohtajana.
– Lindblomilla on syvällistä kokemusta tutkimuksen ja opetuksen kehittämisestä, ja hän on tehnyt uraauurtavaa työtä kehittämällä yliopiston opetusta tutkimuspohjaisesti. Hän on ansioitunut ja kansainvälisesti arvostettu tutkija, joka on kansainvälisesti verkostoitunut omalla alallaan, jatkaa Bruun.
Rehtori vastaa yliopistolain mukaisesti yliopiston tehtävien taloudellisesta, tehokkaasta ja tuloksellisesta hoitamisesta ja edelleen kehittämisestä. Helsingin yliopiston rehtorin tehtävää haki kaikkiaan 19 henkilöä. Näistä hallitus päätti kutsua yhdeksän henkilöä haastatteluun. Haastattelukierroksen jälkeen seuraavaan vaiheeseen eli yliopistokollegion järjestämään yliopistoyhteisölle avoimeen kuulemistilaisuuteen hallitus kutsui neljä hakijaa. Heistä kolme valittiin rehtorihaun viimeiseen vaiheeseen.
– Hallitus oli tyytyväinen, että kaikki kärkihakijat olivat erittäin päteviä, sanoo Niklas Bruun.
***
Median haastattelu- ja kuvauspyynnöt
Sari Lindblom on median tavattavissa Helsingin yliopiston päärakennuksella to 30.3. klo 13.30-16. Haastattelu- ja kuvausaikojen varaus:
Maija Roitto
johdon assistentti
puh. 02941 22210
maija.roitto@helsinki.fi
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja rehtorin valinnasta:
Tiia Tuomi
henkilöstöjohtaja
tiia.tuomi@helsinki.fi
p. 02941 22601
Niklas Bruun
Helsingin yliopiston hallituksen puheenjohtaja
niklas.bruun@helsinki.fi
p. 050 599 6801
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Suomelle mitaleita ja kunniamaininta kemiaolympialaisissa – koko joukkue pääsi palkinnoille25.7.2025 10:10:30 EEST | Tiedote
Nuoret kemian taitajat kilpailivat niin teoriaosaamisessa kuin käytännön laboratoriotöissä Pohjoismaisissa kemiakisoissa Göteborgissa ja kansainvälisissä olympialaisissa Dubaissa.
Happikato jää järven ekologiseen muistiin24.7.2025 14:14:04 EEST | Tiedote
Vaikka jääpeitteinen aika on lyhentynyt ilmaston lämmetessä, ei kaikkien järvien happitilanne ole parantunut.
Vanhempien rokote-epäröinti voi heikentää rokotekattavuutta23.7.2025 08:56:30 EEST | Tiedote
Vanhempien luottamus asiantuntijoihin ja virallisiin tietolähteisiin vaikuttaa merkittävästi siihen, miten he rokotuttavat lapsensa. Myös terveydenhoitajilla on keskeinen rooli kansallisen rokotusohjelman toteuttamisessa.
Itämerennorppien määrästä uusi tarkempi arvio – metsästys jarruttaa kannankasvua16.7.2025 09:02:24 EEST | Tiedote
Itämerennorppakanta on kasvanut viisinkertaiseksi 1970-luvulta, jolloin pitkään jatkunut liikametsästys ja ympäristömyrkyt uhkasivat lajin tulevaisuutta. Uusi tilastollinen malli tarkentaa nyt norpan kanta-arviota.
Liito-orava on taigametsien tulevaisuuden avainlaji9.7.2025 11:26:52 EEST | Tiedote
Tuore geneettinen tutkimus paljastaa yllättäviä piirteitä liito-oravan evoluutiosta sekä vakavia huolia lajin suojelun kannalta. Kaukoidässä saattaa asustaa oma alalaji.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme