Helsingin yliopisto

Helsingin yliopiston sijoitustoiminnan tulos edelleen yli tavoitteiden epävakaasta vuodesta huolimatta

Jaa
Helsingin yliopiston arvopaperisijoitukset ovat vuosina 2019–2022 tuottaneet keskimäärin yli 11 prosenttia vuodessa, vaikka vuoden 2022 tulos painui yli 15 prosenttia negatiiviseksi. Yliopisto noudattaa sijoittamisessa strategiaa, joka perustuu rahoitustieteeseen sekä kestävän kehityksen edistämiseen.

Kansainvälisten pääomamarkkinoiden kehitys painoi Helsingin yliopiston arvopaperisijoitusten tuoton 15,67 prosenttia negatiiviseksi vuonna 2022, samalla kun vertailuindeksi tuotti -12.90 prosenttia. Erotuksen selitti ensisijaisesti fossiilisten polttoaineiden tuottavien yritysten poissulkeminen sijoitussalkusta sekä listattujen spinout-yritysten markkina-arvon puolittuminen. Listattujen velkakirjojen noin prosenttiyksikkö indeksiä pienempi tappio paransi osaltaan suhteellista tuottoa. Arvopaperisijoitusten tuotto oli vuonna 2022 linjassa vastaavanlaista sijoitusstrategiaa noudattavien sijoittajien tuottojen kanssa.

– Vuosi 2022 edusti markkinariskiä – tai tarkemmin sanottuna järjestelmällistä riskiä – mistä voimme odottaa tuottoa vastikkeeksi pitkällä aikavälillä. Rahoitustiede osoittaa, että odotettu tuotto on verrannollinen tähän järjestelmälliseen riskiin, jota ei voida vähentää hajauttamalla sijoituksia lisää, toteaa Helsingin yliopiston sijoitusjohtaja Anders Ekholm.

Helsingin yliopiston arvopaperisijoitukset ovat vuosina 2019–2022 tuottaneet keskimäärin 11,14 prosenttia vuodessa, selvästi ylittäen neljän prosentin pitkän aikavälin reaalituottotavoitteen. Vertailuindeksi on samalla aikavälillä tuottanut keskimäärin 7,40 prosenttia vuodessa eli erotus on keskimäärin 3,74 prosenttiyksikköä vuodessa. Neljän vuoden toteuma on kuitenkin liian lyhyt, jotta tuottojen tasosta tai erotuksesta voisi tehdä tilastollisesti merkitseviä johtopäätöksiä.

– Vaikka sijoitustoimintamme on toistaiseksi tuottanut selvästi enemmän kuin mitä odotimme, kun otimme nykyisen strategian käyttöön vuonna 2019, emme kuitenkaan vielä voi tehdä siitä kovinkaan luotettavia johtopäätöksiä. Luotettaviin johtopääksiin tarvittaneen noin kymmenen vuoden tuotot, johon mielellään kuuluu sekä nousevia että laskevia markkinoita. Yli 90 prosenttia sijoituksistamme on toki pörssilistattuja, mikä osaltaan edistää tuottojen luotettavuutta, kun epävarmuus näiden arvopapereiden arvostuksista on suhteellisen pieni, Ekholm jatkaa.

Helsingin yliopisto jatkaa pitkäjänteistä sijoitustoimintaa noudattamalla sijoitusstrategiaa, joka perustuu rahoitustieteeseen sekä kestävän kehityksen edistämiseen, arvopaperimarkkinoiden lyhytaikaisista liikkeistä huolimatta. Esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden tuottavien yritysten poissulkeminen edesauttoi laskemaan osakesijoitusten TCFD-hiilijalanjäljen noin puoleen vertailuindeksin vastaavasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anders Ekholm, sijoitusjohtaja, anders.g.ekholm@helsinki.fi, 050 526 4253

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Se sijoittuu kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme