Helsingin yliopistoon hyväksyttiin joka kahdeksas hakija
8.7.2021 13:58:03 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote

Helsingin yliopistoon on valittu 4 092 uutta opiskelijaa kevään yhteishausta, jossa haettiin sekä kandiohjelmiin että suomen- ja ruotsinkielisiin maisteriohjelmiin. Kandiohjelmiin hakeneita oli lähes 30 000, joista opiskelupaikan sai 12 prosenttia. Maisteriohjelmiin puolestaan haki yli 2 000, joista hyväksyttiin 19 prosenttia. Kaikkiaan suomalaisyliopistoihin hyväksyttiin tänä vuonna 28 % hakijoista.
Oikeustiede ja psykologia suosituimmat hakukohteet
Helsingin yliopiston suosituimmat kandiohjelmat olivat oikeustiede ja psykologia, kun mittarina käytetään hakijamäärää suhteessa aloituspaikkoihin. Psykologia oli myös maisteriohjelmista suosituin.
Kandiohjelmien hakijamäärä kasvoi eniten eläinlääketieteen koulutusohjelmassa, jonka hakijamäärä lähes tuplaantui. Isoissa, yli sadan hakijan maisteriohjelmissa eniten kasvua oli oikeustieteen koulutusohjelmassa.
Englanninkieliseen Bachelor’s programme in Science -kandiohjelmaan valittiin 133 opiskelijaa 306 hakijasta.
Avoimen väylän eli avoimen yliopiston kautta hyväksyttiin 237 uutta opiskelijaa, joista peräti 148 tietojenkäsittelytieteeseen. Siirtohaussa hyväksyttyjä oli 78. Siirtohaussa ovat korkeakoulua tai alaa vaihtavat opiskelijat, jolloin opiskeluoikeus siirtyy korkeakoulusta toiseen tai korkeakoulun sisällä koulutuksesta toiseen.
Uutena koulutuksena syksyllä 2021 käynnistyvään varhaiskasvatuksen monimuotokoulutukseen haki 447 henkilöä ja hyväksyttyjä oli 54. Koulutuksen tavoitteena on tuottaa varhaiskasvatuksessa työskenteleville kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin.
Haku Helsingin yliopiston 35 kansainväliseen maisteriohjelmaan oli jo alkuvuonna, ja tulokset julkaistiin huhtikuussa. Kansainvälisiin maisteriohjelmiin hyväksyttiin noin 1 200 opiskelijaa, kun hakijoita oli 7 400 peräti 150 maasta. Hakijoiden määrä kasvoi 58 % edelliseen vuoteen verrattuna.
Digitaalisista valintakokeista hyvät kokemukset
Yli puolet Helsingin yliopiston uusista opiskelupaikoista täytettiin todistusvalinnan perusteella ja loput valintakokeiden perusteella. Näistä yhteishaun kandiohjelmien valintakokeista puolet järjestettiin ensimmäistä kertaa valvottuina, digitaalisina valintakokeina ja toinen puoli paperisina valintakokeina.
– Olemme erittäin tyytyväisiä nyt saamaamme kokemukseen digitaalisista kokeista. Laajamittainen siirtyminen niihin on selvä tulevaisuuden suunta, sillä suurin osa hakijoistammekin on jo tottunut tekemään ylioppilaskirjoituksensa sähköisessä ympäristössä. Tulevaisuudessa digitaalisten kokeiden toivotaan myös nopeuttavan valintaprosessia, toteaa opiskelijavalintojen päällikkö Maarit Kallio Hakijapalveluista.
Valinnan tulokset näkyvät hakijoille valtakunnallisessa Opintopolku-palvelussa. Opiskelupaikka on otettava vastaan viimeistään 16.7.2021 ennen klo 15.00. Opiskelijoiden hyväksyminen varasijoilta jatkuu 2.8.2021 asti.
|
Helsingin yliopiston opiskelijavalinnat 2021 |
|
|
hakijoita yhteensä |
31 960 |
|
opiskelijaksi valittuja |
4 092 |
|
sisäänpääsyprosentti |
12,8 |
|
kandiohjelmiin hakijoita |
29 940 |
|
opiskelijaksi valittuja |
3 634 |
|
sisäänpääsyprosentti |
12,1 |
|
maisteriohjelmiin hakijoita |
2 095 |
|
hyväksyttyjä |
404 |
|
sisäänpääsyprosentti |
19,3 |
|
avoimen väylän kautta hyväksytty |
237 |
|
siirtohaussa hyväksyttyjä |
78 |
Tarkempia tilastoja muun muassa sukupuolijakaumasta, kielijakaumasta, hakijamäärän muutoksista sekä ensikertalaisten ja ensisijaisten hakijoiden määrästä koostetaan hakukohdekohtaisesti heinäkuun aikana. Myös tarkemmat hakukohdekohtaiset tilastot opiskelijavalinnoista julkaistaan heinäkuun aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: opiskelijavalintojen päällikkö Maarit Kallio, maarit.k.kallio@helsinki.fi, p.02941 22774
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Luonnontieteellisen museon Elämän historia -sali sulkeutuu vuodenvaihteen jälkeen – uusi näyttely avautuu loppuvuodesta 202822.9.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Elämän historia -näyttelyn tilalle rakennetaan elämän syntyä ja luonnon monimuotoisuuden kehittymistä esittelevä uusi kokonaisuus. Uudistetun näyttelyn on tarkoitus avautua loppuvuodesta 2028 ja rakennustöiden aikataulua suunnitellaan parhaillaan.
Vilppi lääketieteen valintakokeessa vei opiskelupaikan17.9.2026 10:31:07 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta opiskelupaikan saaneen henkilön opiskelupaikka on peruutettu valintakokeessa tehdyn vilpin takia. Asiasta tehdään tutkintapyyntö poliisille.
Tutkijat löysivät masennukselle viisi erilaista aivoprofiilia14.9.2026 15:53:19 EEST | Tiedote
Kaksi ihmistä voi saada saman masennusdiagnoosin, vaikka heidän oireensa poikkeavat toisistaan huomattavasti. Tutkijat halusivat selvittää, näkyykö tämä yksilöllisyys myös aivojen toiminnassa.
Suomalaistutkimus voi parantaa miljoonien koe-eläinjyrsijöiden anestesiaturvallisuutta14.9.2026 10:41:14 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa on osoitettu, että vatinoksaani-lääkeaine parantaa merkittävästi rottien anestesiaturvallisuutta. Löydös voi vaikuttaa miljooniin koe-eläimiin maailmanlaajuisesti: pelkästään länsimaissa jyrsijöitä käytetään vuosittain arviolta toistasataa miljoonaa biolääketieteellisessä tutkimuksessa.
KUTSU 17.9; Uusi käsikirja auttaa tavoittamaan lainvalmistelun hiljaisimmat kohderyhmät11.9.2026 08:30:00 EEST | Kutsu
”Hiljaiset äänet kuuluviin – Käsikirja kokemustiedon hyödyntämiseen lainvalmistelussa” tarjoaa tutkimukseen perustuvia käytännön työkaluja hiljaisten kohderyhmien kuulemiseen lainvalmistelussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

