Helsingissä hyvät oppimistulokset, mukana koko ikäluokka kaupungin kouluissa
16.10.2019 08:15:00 EEST | Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala | Tiedote
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi järjesti syksyllä 2018 kaksi oppimistulosten arviointia. Helsingin kaupunki osti arvioinnit koko ikäluokalle. Kaikki ensimmäisen luokan aloittaneet oppilaat osallistuivat arviointiin, jossa kartoitettiin matematiikan ja äidinkielen osaamista, kuten matemaattisen ajattelun ja mittaamisen taitoja sekä kielen ymmärtämistä ja tulkitsemista. Lisäksi kaikki kaupungin koulujen 7.-luokkalaiset osallistuivat A-kielenä opiskeltavan englannin osaamisen arviointiin, jossa mitattiin taitoja tuottaa ja tulkita tekstejä.
Joka kolmas 1.-luokkalaisista pärjäsi arvioinnissa keskitasoa paremmin sekä kielellisissä että matemaattisissa taidoissa. ”Lapset aloittavat peruskoulun hyvin taidoin ja valmiuksin. Helsingin päiväkodeissa ja esiopetuksessa tehty laadukas varhaiskasvatustyö näkyy helsinkiläisten ekaluokkalaisten taidoissa”, toteaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen.
7.-luokkalaisten englannin arvioinnissa Helsingin kaupungin koulujen oppilaat suoriutuivat keskimäärin jonkin verran paremmin kuin valtakunnallisen otoksen oppilaat. Sekä tytöistä että pojista 82 % ylsi vähintään hyvän osaamisen tasoon taidoissa tulkita tekstejä. Taidoissa tuottaa tekstejä vähintään hyvän osaamisen tason saavutti 73 % tytöistä ja 67 % pojista.
”Alakoulujemme hyvä kieltenopetus näkyy 7.-luokan oppilaiden englannin osaamisessa”, Liisa Pohjolainen iloitsee. ”Huomionarvoista oli myös, että 7.-luokkalaisemme käyttävät englannin kieltä vapaa-ajallaan enemmän kuin valtakunnallisen otoksen oppilaat”, Pohjolainen jatkaa.
Arviointituloksia hyödynnetään opetuksen kehittämisessä
Karvin arvioinnit toteutettiin valtakunnallisena otoksena. Kunnilla oli mahdollisuus laajentaa arvioinnit koskemaan otosta suurempaa joukkoa. Helsingissä kaupungin ylläpitämissä kouluissa koko ikäluokka osallistui arviointeihin. Näin saadaan arvokasta tietoa opetuksen ja oppimisen arvioimiseksi ja kehittämiseksi.
Helsingin kaupungin kouluista 1.-luokkalaisten lähtötason arviointiin osallistui yli 5 200 oppilasta ja 7.-luokan englannin arviointiin yli 2 900 oppilasta. Arvioinnissa olivat mukana myös tehostetun ja erityisen tuen oppilaat sekä S2-oppilaat eli oppilaat, joiden äidinkieli on muu kuin suomi tai ruotsi. Arviointiin osallistuneista helsinkiläisistä ekaluokkalaisista S2-oppilaita oli 16 prosenttia ja 7.-luokkalaisista 20 prosenttia.
7.-luokkalaisten englannin arviointiin osallistuneet oppilaat ovat aloittaneet kielen opiskelun 3. luokalla. Syksystä 2018 alkaen Helsingissä ensimmäisen vieraan kielen oppiminen on aloitettu jo ensimmäisellä luokalla.
Helsingissä noin 40 prosenttia 7.-luokkalaisista käy yksityisiä tai valtion kouluja, jotka eivät ole näissä tuloksissa mukana. Suuri osa näistä kouluista toimii alueellisena lähikouluna.
Lisätietoja:
Liisa Pohjolainen, toimialajohtaja,
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala,
puh. 09 310 86200, liisa.pohjolainen@hel.fi
Satu Gripenberg, arviointikonsultti,
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala,
puh. 09 310 82326, satu.gripenberg@hel.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Seija Juntunenviestintäasiantuntija
Perusopetus
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimialaTyöpajankatu 8
00580 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 1.9.202628.8.2026 07:59:03 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 1. syyskuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa talousarvion vuoden 2026 toinen toteutumisennuste sekä talousarvioehdotus 2027 ja taloussuunnitelmaehdotus 2027-29. Lisäksi esityslistalla on päätösehdotus suomenkielisen varhaiskasvatuksen palveluverkon muutoksista ja niihin liittyvistä päiväkotien perustamisista ja lakkautuksista. Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 18.8.202618.8.2026 19:37:00 EEST | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 18. elokuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta.
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 18.8.202614.8.2026 09:24:33 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 18. elokuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
School starts in Helsinki: More movement and textbooks, fewer mobile devices and changes to admission areas in East Helsinki5.8.2026 15:21:21 EEST | Tiedote
School year 2026–2027 in Helsinki starts on Wednesday 12 August.
Koulu alkaa Helsingissä: Enemmän liikettä ja oppikirjoja, vähemmän mobiililaitteita – muutoksia myös Itä-Helsingin oppilaaksiottoalueissa5.8.2026 15:20:00 EEST | Tiedote
Uusi lukuvuosi alkaa Helsingissä keskiviikkona 12.8.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme