Helsingissä joukkoaltistumisia koronalle
3.8.2020 16:56:59 EEST | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | Tiedote
Tartunnanjäljityksessä on käynyt ilmi, että tiettyjä turvatoimia on nyt syytä tehostaa. Pelkästään viimeisen viikon aikana on ilmennyt useita tapauksia, joissa altistuneita on yhtä tartunnan saanutta kohti kymmeniä. Syinä tälle ovat esimerkiksi pettäneet järjestelyt turvavälien toteutumisessa, lukuisat sosiaaliset kontaktit ja matkailu.
”Testeihin hakeutumisessa on ollut useissa tapauksissa selkeää viivettä, erityisesti kun tauti ilmenee vatsaoireina. Tästä johtuen altistuksia ehtii tulla enemmän. Pääasiassa ihmiset kuitenkin käyvät tällä hetkellä todella hienosti testeissä”, kertoo ylilääkäri Sanna Isosomppi Helsingin epidemiologisesta toiminnasta.
Matkalta palattaessa on joidenkin maiden kohdalla muistettava omaehtoinen karanteeni. Tämä tarkoittaa kaikkien ylimääräisten sosiaalisten kontaktien välttämistä. Sukulaisten näkeminen ja ravintolassa käynti voivat odottaa kunnes on kulunut 14 vuorokautta Suomeen paluusta.
Linnanmäellä joukkoaltistus
Linnanmäen Huvipuistossa vieraili sunnuntaina 26.7. noin kello 15-18 seurue, joka on altistanut muita Linnanmäen vieraita. Linnanmäki pyrkii olemaan yhteydessä niihin henkilöihin, jotka olivat varanneet kyseiselle päivälle lipun Linnanmäen varausjärjestelmän kautta.
Linnanmäellä kyseisenä aikana vierailleita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan erityisen hyvin ja hakeutumaan testiin nopeasti, mikäli oireita ilmenee. Koronavirustartunnan oireita ovat esimerkiksi kuume, yskä, päänsärky, pahoinvointi, ripuli, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys.
Tarvittaessa asiakkaita neuvotaan ottamaan yhteyttä oman kunnan terveyspalveluihin.
”Terveellinen huvittelu Linnanmäellä on meille ensiarvoisen tärkeää. Pahoittelemme asiakkaillemme tapahtuneesta aiheutuvaa lisähuolta”, Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin kertoo.
”Olemme tällä kaudella omaehtoisesti rajoittaneet kävijäkapasiteettia noin puoleen normaalista. Seuraamme kävijämääriä reaaliajassa ja koko kauden olemme pystyneet pitämään yhtäaikaiset kävijät alle 7000 kävijässä. Lisäksi olemme erilaisin toimenpitein pyrkineet varmistamaan terveellisen huvittelun. Lisäämme entisestään turvaväleistä muistuttamista huvipuistossa niin kuulutuksin kuin myös henkilökunnan toimesta, jotta huvittelu on jatkossakin terveydelle turvallista”, Adlivankin jatkaa.
Noudatetaan yhdessä koronavirus-ohjeistuksia
”Olen tyytyväinen, että suomalaiset ja helsinkiläiset ovat noudattaneet hienosti koronavirusepidemiaan liittyviä henkilötason hygieniaohjeistuksia. Nyt on kuitenkin tärkeä muistaa, että kyse on myös muustakin kuin hygieniasta. Joukkoaltistusten esiintyminen kertoo siitä, että tartuntojen leviämiselle alkaa olla liikaa mahdollisuuksia”, Helsingin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen kommentoi.
Tee tarvittaessa oirearvio tai soita koronavirusneuvontaan
Helsinkiläiset voivat tehdä koronavirus-oirearvion osoitteessa omaolo.fi. Omaolo-palvelu antaa toimintaohjeet ja neuvoo tarvittaessa varaamaan ajan koronavirustestiin.
Helsinkiläisiä palvelee myös koronavirusneuvonta numerossa 09 310 10024 (arkisin klo 7-16) ja muina aikoina Päivystysapu, p. 116 117. Neuvontanumeroissa soittajat ohjataan tarvittaessa koronavirustestiin tai koronaterveysasemalle Laaksoon tai Malmille.
Muiden kuntien asukkaat voivat koronavirusoireiden ilmetessä ottaa yhteyttä oman alueen terveyspalveluihin.
Lisää tietoa koronavirukseen liittyen löytyy osoitteista www.thl.fi ja www.hel.fi/koronavirus
Lisätietoja
- Rilla Engblom, markkinointiviestintäjohtaja, Linnanmäki, p. 050 385 5476, rilla.engblom@linnanmaki.fi
- Timo Lukkarinen, terveysasemien johtalääkäri, Helsingin kaupunki,
p. 040 7255 199, timo.lukkarinen@hel.fi
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240
Tero Manninen
yksikön päällikkö
tero.manninen@hel.fi
p. 09 310 28885
Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaToinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Stadin sote ja brankkari: Uusi toimipiste C-hepatiitin hoitoon18.6.2026 12:45:46 EEST | Tiedote
Uusin Stadin sote ja brankkari -uutiskirje on täynnä mielenkiintoisia aiheita Helsingin sote- ja pelastuspalveluista.
Helsingfors social- och hälsovårdstjänster under midsommaren17.6.2026 09:10:04 EEST | Pressmeddelande
Helsingforsborna får de social- och hälsovårdstjänster de behöver även på midsommaren.
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut juhannuksena17.6.2026 09:10:04 EEST | Tiedote
Helsinkiläiset saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut myös juhannuksen.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote 16.6.16.6.2026 18:38:07 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta piti kevätkauden 2026 viimeisen kokouksen tiistaina 16. toukokuuta. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla. Lautakunnan syyskauden ensimmäinen kokous on 11.8. Kaikki syksyn kokousajat ovat kaupungin verkkosivuilla.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 16.6. kokouksen ennakkotiedote12.6.2026 13:56:13 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan kevätkauden viimeinen kokous pidetään tiistaina 16. kesäkuuta klo 16.15. Kokouksessa käsitellään muun muassa Malmin pelastusaseman sekä lastensuojelun erityisen huolenpidon ja päihdehoidon tilojen uudisrakennusten tarveselvityksiä. Lisäksi asialistalla on Auroran päihdepalvelujen käytössä olevan rakennuksen laajennus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme