Helsingissä selvitettiin vuonna 2021 edellisvuotta enemmän ruokamyrkytysepäilyjä

Elintarvikeyritysten elintarviketurvallisuudesta kertovat Oiva-arviot jakautuivat seuraavasti: oivallinen 54 prosenttia, hyvä 32 prosenttia, korjattavaa 13 prosenttia ja huono yksi prosentti.Suurin osa korjattavaa- tai huono-arvioon johtaneista syistä liittyi omavalvontaan, elintarvikkeiden pakkausmerkintöihin tai elintarvikkeiden lämpötilan hallintaan sekä puutteisiin tilojen soveltuvuudessa tai siisteydessä.
Elintarvikehuoneistoja koskevia hallinnollisia pakkokeinoja, kuten määräyksiä ja kieltoja, käytettiin 26 kertaa. Kahden elintarvikehuoneiston toiminta kiellettiin väliaikaisesti erittäin vakavien epäkohtien ja niistä aiheutuneen terveysvaaran vuoksi. Kolme tapausta johti esitutkintapyyntöön poliisille.
Ruokamyrkytysepäilyilmoitusten ja -epidemioiden määrä palasi Covid19-pandemiaa edeltävälle tasolle. Yksittäisiä ruokamyrkytysepäilyjä ilmoitettiin 452. Suurimmassa osassa yksittäisiä ruokamyrkytysepäilytapauksia ei aiheuttajaa saada selville tai sairastumisen ei voida osoittaa liittyneen ruokailuun.
Varsinaisia ruokamyrkytysepidemioita selvitettiin 11 yhdessä sosiaali- ja terveystoimialan epidemiologisen toiminnan kanssa. Suurin osa epidemioista todettiin ravintoloissa. Seitsemässä epidemiassa syynä oli huonolaatuinen raaka-aine ja käsittelyssä tai säilytyksessä tehdyt virheet. Norovirus aiheutti viisi ruokamyrkytysepidemiaa, joista kolmessa voitiin osoittaa oireettoman noropositiivisen keittiötyöntekijän levittäneen virusta. Huolellinen käsienpesu ja hyvä työskentelyhygienia ovat keskeisiä keinoja noroepidemioiden ehkäisemiseksi.
Ruokaviraston välittämien kiireellisten valvontapyyntöjen perusteella selvitettiin 67 valvontakohteen osalta terveydelle vaarallisten tai määräystenvastaisten elintarvike-erien esiintyvyyttä Helsingissä. Markkinoilta poistetut elintarvikkeet sisälsivät muun muassa kiellettyjä lisäaineita, ilmoittamatonta allergeenia, tautia aiheuttavia bakteereita (muun muassa salmonella ja listeria), sallittuja raja-arvoja ylittäviä torjunta-ainemääriä tai muita haitallisia aineita (muun muassa etyleenioksidi) sekä hyväksymättömiä uuselintarvikkeita. Kontaktimateriaalien takaisinvedot johtuivat pääasiassa hyväksymättömistä bambukuiduista muovisissa kontaktimateriaaleissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yksikön päällikkö
Riikka Åberg
Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut
puh. 09 310 32010, riikka.aberg@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kulosaaren ja Herttoniemen välinen pätkä Itäbaanaa valmistui etuajassa18.6.2025 10:35:09 EEST | Tiedote
Kilometrin verran uutta kaupungin laadukkainta baanaa on nyt valmiina Tupasaarentien ja Hiihtäjäntien välillä. Urakka valmistui kuukauden etuajassa.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 17.6.202517.6.2025 18:59:43 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 17.6.2025 kautensa ensimmäiseen kokoukseen. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Esplanadilta joudutaan poistamaan vaarallinen puu16.6.2025 11:29:48 EEST | Tiedote
Puu on kaatumisvaarassa huonon kuntonsa vuoksi. Puu poistetaan juhannusviikon aikana.
Föregångare inom byggande – Blåbärslandet får Finlands första service- och lagerbyggnad tillverkad av återvunnet material13.6.2025 14:48:56 EEST | Pressmeddelande
I Blåbärslandet i Helsingfors färdigställs i slutet av juni en byggnad som till största delen är tillverkad av återanvända byggnadsdelar. Det är fråga om Helsingfors stads pilotprojekt vars lärdomar kommer att utnyttjas även i andra byggprojekt i framtiden.
Rakentamisen edelläkävijä – Suomen ensimmäinen uudelleenkäytetyistä materiaaleista rakennettu huolto- ja varastorakennus valmistuu Mustikkamaalle13.6.2025 14:48:56 EEST | Tiedote
Helsingin Mustikkamaalle valmistuu kesäkuun lopussa rakennus, joka on suurimmaksi osaksi valmistettu uudelleenkäytetyistä rakennusosista. Kyseessä on Helsingin kaupungin pilottiprojekti, jonka oppeja hyödynnetään tulevaisuudessa myös muissa rakennushankkeissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme