Helsinki Biennaali toi Vallisaareen 145 000 kävijää

Teokset sijoittuivat sekä Vallisaareen että eri puolille Helsinkiä, kuten Senaatintorille, HAM Helsingin taidemuseoon, Vuosaareen, keskustakirjasto Oodiin sekä Töölönlahdelle. Kävijöitä toivat myös Helsinki Biennial Inspired -kokonaisuuden useat tapahtumat ja näyttelyt. Tapahtumakokonaisuus esitteli biennaalista inspiroituneita kulttuuri- ja kuvataidetapahtumia, joita järjestivät esimerkiksi Helsingin kulttuurikeskukset, nuorisopalvelut, seniorikeskukset sekä yritykset ja taideorganisaatiot. Inspired-tapahtumiin osallistui yhteensä lähes 90 000 kävijää.
”Helsinki Biennaali on ollut suuri menestys. Olemme erittäin tyytyväisiä kävijämäärään varsinkin, kun ottaa huomioon yhä meneillään olevan koronapandemian ja matkailun rajoitukset. Uskon, että biennaalilla oli jälleenrakentava merkitys Helsingille kaupunkina. Nykytaiteen kohtaaminen luonnon ja meren äärellä oli varmasti monelle ihmiselle poikkeuksellinen ja ainutlaatuinen kokemus”, kertoo Maija Tanninen-Mattila, Helsinki Biennaalin ja HAMin johtaja.
Biennaali sai myös paljon huomiota kansainvälisessä mediassa: biennaalista kirjoittivat muun muassa Dagens Nyheter, El País, Financial Times, Forbes, Frankfurter Allgemeine Zeitung, Monocle, The Telegraph sekä lukuisat design- ja taidemediat. Lisäksi biennaali mainittiin Time-lehden The World’s 100 Greatest Places 2021 -listalla.
Myös Vallisaaren hoidosta vastaava Metsähallitus on tyytyväinen Helsinki Biennaali -kesään.
”Luonnon ja taiteen yhdistelmä on ollut toimiva. Biennaali on näyttänyt Vallisaaren uudessa valossa ja tuonut paljon uusia vierailijoita”, sanoo erikoissuunnittelija Aino von Boehm Metsähallituksesta. ”Moni ensikertalainen saapui saareen biennaalin innoittamana ja löysi lisäksi myös upean luontokohteen. Vehreä luonto, historialliset patterialueet ja ruutikellarit sekä merimaisemat loivat ainutlaatuiset puitteet taidekokemukselle. Vaikka taide houkutti ennätysyleisön saareen, ovat kävijät pysyneet hyvin opastetuilla reiteillä ja poissa herkiltä luontoalueilta.”
Kolme Helsinki Biennaalin teoksista jää pysyvästi kaupunkitilaan
Ensimmäinen Helsinki Biennaali esitteli 41 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää sekä Suomesta että eri puolilta maailmaa. Biennaalin kuratoinnista ja tuotannosta vastaa HAM Helsingin taidemuseo, ja ensimmäisen biennaalin pääkuraattoreina toimivat HAMin näyttelypäällikkö Pirkko Siitari ja julkisen taiteen päällikkö Taru Tappola.
Kolme biennaalin teoksista jää osaksi julkisen taiteen kokoelmaa. Alicja Kwaden teokset Big Be-Hide ja Pars pro Toto sijoitetaan biennaalin jälkeen pysyvästi Helsingin Kalasatamaan. Laura Könösen teos Ei taivasta rajana sijoitetaan puolestaan Jätkäsaaren Hyväntoivonpuistoon. Lisäksi joitakin teoksia tullaan esittämään biennaalin jälkeen vielä uudelleen HAM Helsingin taidemuseossa.
Osa teoksista palautetaan taiteilijoille, ja yli jäänyt materiaali kierrätetään tai laitetaan uusiokäyttöön. Purku- ja kierrätyssuunnitelma tehtiin yhteistyössä biennaalin ympäristökoordinaattorin kanssa.
Helsinki Biennaalille myönnettiin Ekokompassi-sertifikaatti
Helsinki Biennaalille myönnettiin kesällä Ekokompassi-sertifikaatti ympäristöasioiden hoitamisesta ja kehittämisestä Ekokompassi-ympäristöjärjestelmän mukaisesti.
Suomen Luonnonsuojeluliiton kehittämä Ekokompassi on järjestelmä, joka pohjautuu kansainvälisiin ympäristöjohtamisen standardeihin. Se sisältää 10 ympäristökriteeriä, joita järjestelmään sitoutunut taho noudattaa. Ekokompassi-sertifikaatti myönnetään toimijalle kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Auditoija seuraa, miten tavoitteista on selvitty.
“Helsinki Biennaalin vahvuus ympäristöasioissa on vahva sitoutuminen vastuullisuuteen, laaja ja aktiivinen sidosryhmäyhteistyö ja halu olla asenteiden muokkaaja ja edelläkävijä ympäristöasioissa. Vallisaaren luonto ja Itämeri ovat oleellinen osa Helsinki Biennaalia, sekä sijaintina että inspiraationa taiteilijoille.”
– ote auditointiraportista
Biennaalista on tekeillä laajamittainen vaikuttavuuden arviointi, jossa vaikuttavuutta tarkastellaan taiteen ja kulttuurin, ympäristön ja kestävän kehityksen sekä talouden ja merellisyyden näkökulmista. Vaikuttavuuden arvioinnista tiedotetaan loppuvuodesta.
Biennaali on koko Helsingin kaupungin yhteinen hanke, ja sen tuotannosta ja kuratoinnista vastaa HAM Helsingin taidemuseo. Biennaali on osa Helsingin kaupunkistrategiaa 2017–2021, jonka tavoitteita ovat muun muassa kansainvälisen vetovoiman lisääminen sekä merellisyyden kehittäminen.
Ensimmäisen Helsinki Biennaalin pääyhteistyökumppanit olivat Metsähallitus sekä Jane ja Aatos Erkon säätiö. Biennaalin toteutumista tukivat myös Jenny ja Antti Wihurin rahasto ja Svenska kulturfonden.
Helsinki Biennaalin pääyritysyhteistyökumppani oli Clear Channel. Tapahtuman yritysyhteistyökumppaneina olivat Artek, Facebook Open Arts ja Helen.
Helsinki Biennaalin tapahtumakumppaneita olivat Korkeasaari ja Helsingin juhlaviikot.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jonna Hurskainen, projektipäällikkö
+358 40 128 6070, jonna.hurskainen@hel.fi
Anna Vihanta, viestintäsuunnittelija
+358 40 509 3408, anna.vihanta@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
HAM Helsingin taidemuseo
HAM Helsingin taidemuseo pitää huolta helsinkiläisten omasta taidekokoelmasta, johon kuuluu yli 9000 teosta. HAM hoitaa ja kartuttaa taidekokoelmaa, johon kuuluvat myös kaupungin julkiset taideteokset. Tennispalatsiin keskittyvissä kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissään HAM tuo esille modernia taidetta ja nykytaidetta. HAM Helsingin taidemuseo
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Kirjasto panostaa toisen asteen opiskelijoiden palveluihin11.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginkirjasto tuo syksystä 2025 alkaen käyttöön uusia, lukiolaisille ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoille räätälöityjä palveluita. Tavoitteena on tukea opiskelijoiden lukutaitoa, tehdä kirjastoa ja kirjallisuutta tutuksi sekä vahvistaa yhteistyötä oppilaitosten kanssa.
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 9.9.20259.9.2025 20:10:56 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 9.9. kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta käsitteli kokouksessaan useita talousarvioaloitteita ja investointihankkeita. Lautakunta antoi lausunnot muun muassa koulunuorisotyön ja harrastustoiminnan laajentamisesta sekä Oodin itsenäisyyspäivän lastenjuhlasta. Lisäksi lautakunta hyväksyi Talin jalkapallohallin perusparannuksen tarveselvityksen ja antoi puoltavan lausunnon Malminkartanon kirjaston laajennus- ja perusparannushankesuunnitelmasta.
Lauluntekijälegenda Alejandro Escovedo saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen – konsertti Savoy-teatterissa joulukuussa9.9.2025 16:31:55 EEST | Tiedote
Legendaarinen laulaja-lauluntekijä Alejandro Escovedo saapuu vihdoin Suomeen. Yli neljä vuosikymmentä musiikkia tehnyt Escovedo yhdistää ainutlaatuisella tavalla meksikolaisiin juuriinsa rock-musiikkia, americanaa ja kantria – ja nyt tämä karismaattinen tarinankertoja kuullaan livenä 12. joulukuuta 2025 klo 19 osana Savoy & Sound Tracker Presents! -konserttisarjaa.
Helsingin kaupunginkirjasto siirtyy valtakunnalliseen luokitusjärjestelmään – helsinkiläisnuoret palkataan tarroittamaan 650 000 teosta8.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginkirjasto siirtyy Yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmään syksyn 2025 aikana. Muutoksen myötä osa kirjastojen aineistosta vaihtaa paikkaa hyllyissä ja 650 000 teosta tarroitetaan uusiksi. Tarroitustyöhön palkataan helsinkiläisiä nuoria.
Helsingfors stadsbibliotek övergår till ett nationellt klassifikationssystem – unga helsingforsare anställs för att förse 650 000 verk med etiketter8.9.2025 07:59:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stadsbibliotek övergår under hösten 2025 till de allmänna bibliotekens klassifikationssystem. Förändringen innebär att en del av bibliotekens material flyttas till nya hyllor och att 650 000 artiklar får nya etiketter. Stadsbiblioteket anställer Helsingforsungdomar för att förse verken med etiketter.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme