Helsinki Biennaalista on julkaistu laaja vaikuttavuustutkimus
10.3.2022 10:00:00 EET | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Kesällä 2021 Helsingissä järjestettiin ensimmäistä kertaa kansainvälinen nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaali. Tapahtuma esitteli 41 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää sekä Suomesta että eri puolilta maailmaa. Biennaalissa Vallisaaressa vieraili tapahtuma-aikana kesä–syyskuussa 148 000 kävijää, minkä lisäksi tapahtuma tarjosi yleisölle taide-elämyksiä eri puolilla Helsinkiä. Biennaalin kuratoinnista ja tuotannosta vastaa HAM Helsingin taidemuseo. Seuraavan kerran Helsinki Biennaali järjestetään vuosina 2023 ja 2025.
Vaikuttavuustutkimuksen tavoitteena oli kerätä ensimmäisestä biennaalista kattavat lähtötasotiedot ja lisäksi tuottaa tietoa tapahtuman vaikuttavuudesta. Vaikuttavuutta arvioitiin suhteessa biennaalille asetettuihin kolmeen päätavoitteeseen: 1) Helsingin tunnettuuden kasvattaminen korkeatasoisena kuvataide- ja kulttuurikaupunkina, 2) merellisen Helsingin ja merellisten palvelujen esiin nostaminen ja 3) ekologisesti kestävän ja vastuullisen tapahtuman järjestäminen.
Keskeisimpiä tutkimusaineistoja olivat Vallisaaressa toteutettu yleisökysely, helsinkiläisille suunnattu kuntalaiskysely ja tapahtuman kävijälaskentadata. Tutkimuksen osana haastateltiin tapahtuman taiteilijoita ja yhteistyökumppaneita ja Helsingin kuvataidekentän asiantuntijoita. Lisäksi toteutettiin yrityskysely biennaaliin läheisesti liittyville merellisille yrittäjille. Biennaalin ympäristöohjelmaan liittyneiden ympäristövaikutusten aineisto kerättiin osana Ekokompassi-järjestelmän toteuttamista.
Helsingin maine korkeatasoisena kuvataide- ja kulttuurikaupunkina vahvistui
Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että tapahtuma vastasi sille asetettuihin tavoitteisiin ja vaikuttavuuden odotuksiin. Biennaali tarjosi taide-elämyksiä erityyppisille yleisöille ja vahvisti Helsingin mainetta korkeatasoisena kuvataide- ja kulttuurikaupunkina. Lisäksi tapahtumalla tuettiin onnistuneesti Helsingin merellisen strategian tavoitteita – kyselyihin vastanneet kokivat, että vierailu lisäsi kiinnostusta Helsingin saaristoa kohtaan, ja he pitivät Helsingin saariston vapaa-ajankäytön edistämistä hyvänä asiana. Helsinki Biennaali sitoutui lisäksi noudattamaan ympäristöohjelmansa kriteereitä ja toimimaan kestävällä ja vastuullisella tavalla tapahtuman järjestämisessä myös jatkossa.
Kävijäkokemukset positiivisia – ulkoilun ja taiteen yhdistelmä houkutteli
Tutkimuskatsaus osoittaa, että Helsinki Biennaali oli monella tapaa ainutlaatuinen tapahtuma. Tapahtuman järjestäminen Vallisaaressa koettiin onnistuneeksi, sillä sijainti tarjosi mahdollisuuden kokea taide-elämyksiä luonnossa ja sai monet kävijöistä katsomaan Helsinkiä uudella tavalla. Vierailulla haluttiin yhdistää ulkoilua ja taidetta, mikä paikan päällä toteutui kävijöiden mukaan erinomaisesti. Suurin osa kävijäkyselyyn vastanneista antoikin tapahtuman kokonaisarvosanaksi hyvän tai erinomaisen, ja suurin osa heistä koki mieleenpainuvia taide-elämyksiä vierailunsa aikana.
Kritiikkiä tapahtumakokemuksestaan kävijät antoivat muun muassa jonotuksesta lautoille, tapahtuman esteettömyydestä ja ravintolapalveluiden hinta-laatusuhteesta ja niiden pääasiallisesta keskittymisestä yhteen paikkaan.
Kaksi kolmesta biennaalissa vierailleesta oli naisia, ja kävijäprofiili oli selvästi painottunut korkeasti koulutettuihin. Noin puolet kävijöistä oli helsinkiläisiä, ja pääkaupunkiseudun ulkopuolelta Suomesta oli kotoisin noin neljännes kävijöistä. Ulkomaisia oli noin joka kymmenes.
Lue vaikuttavuustutkimus kokonaisuudessaan täällä.
Vuoden 2023 Helsinki Biennaalin kuraattori julkistetaan maaliskuun lopussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heidi Taskinen, erityissuunnittelija, Helsingin kaupunki
+358 40 334 4775, heidi.taskinen@hel.fi
Jonna Hurskainen, HAMin ja Helsinki Biennaalin tuotantopäällikkö
+358 40 128 6070, jonna.hurskainen@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
HAM Helsingin taidemuseo
HAM Helsingin taidemuseo pitää huolta helsinkiläisten omasta taidekokoelmasta, johon kuuluu yli 9000 teosta. HAM hoitaa ja kartuttaa taidekokoelmaa, johon kuuluvat myös kaupungin julkiset taideteokset. Tennispalatsiin keskittyvissä kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissään HAM tuo esille modernia taidetta ja nykytaidetta. HAM Helsingin taidemuseo
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 16.6.202616.6.2026 18:48:21 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 16.6.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu.
Helsingfors stad bjuder på massor av program under Pride-veckan16.6.2026 15:00:57 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors firar lika rättigheter oavsett sexuell läggning och könsidentitet med ett mångsidigt program i regnbågens alla färger under Helsingfors Pride-veckan den 22–28 juni. Kulturcentren, biblioteken, stadsmuseet, ungdoms- och idrottstjänsterna fixar festen med konserter, verkstäder, karaoke, glitterdekorationer och mycket mer. De flesta evenemang är gratis och också de som är avgiftsbelagda är förmånliga.
Helsingin kaupunki tuo Pride-viikolle runsaan ohjelman16.6.2026 14:58:50 EEST | Tiedote
Kaupunki juhlistaa yhdenvertaisuutta tarjoamalla Helsinki Pride -viikolla 22.–28.6. monipuolisen kattauksen sateenkaarevaa ohjelmaa. Kulttuurikeskuksissa, kirjastoissa, kaupunginmuseossa ja nuoriso- ja liikuntapalveluissa on luvassa muun muassa konsertteja, työpajoja, karaokea ja glitterkoristautumista. Suurin osa tapahtumista on maksuttomia, ja maksullinenkin ohjelma edullista.
Pukinmäen kirjasto ja nuorisotalo siirtyvät väistötiloihin16.6.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
Pukinmäen kirjasto ja nuorisotalo siirtyvät väistötiloihin S-market Pukinmäen rakennuksen neljänteen kerrokseen, Pukinmäen juna-aseman välittömään läheisyyteen. Tavoitteena on, että tilat valmistuvat vuoden 2026 aikana ja kirjasto ja nuorisotalo pääsevät uusiin tiloihin alkuvuoden ja kevään 2027 aikana. Väistötilat ovat tämänhetkisen arvion mukaan käytössä noin seitsemän vuoden ajan.
Bocksbacka bibliotek och ungdomsgård flyttar till nya tillfälliga lokaler16.6.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Bocksbacka bibliotek och ungdomsgård flyttar till nya tillfälliga lokaler på fjärde våningen i S-markets byggnad i Bocksbacka nära tågstationen. Lokalerna ska bli färdiga under 2026 och biblioteket och ungdomsgården planeras flytta in i de nya lokalerna i början av året och våren 2027. Man uppskattar att de tillfälliga utrymmena är i bruk i cirka sju år.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


