Helsinki Business Hub siirtyy Helsingin kaupungin omistukseen
12.5.2020 11:00:00 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Uudella järjestelyllä jokaisella pääkaupunkiseudun kaupungilla on mahdollisuus keskittyä invest-in toiminnassa omiin vahvuuksiinsa ja tehdä järjestelyjä, jotka mahdollistavat kaupunkien sisäisten synergioiden paremman hyödyntämisen. Yhteistyö pääkaupunkiseudun kaupunkien ja maakuntaliiton välillä on tärkeää tulevaisuudessakin. Uusi järjestely mahdollistaa sen yhteisomisteista yhtiötä tuloksellisemmassa muodossa kuten esimerkiksi sopimuksellisella yhteistyöllä.
Helsinki käynnistää selvityksen siitä, miten HBH:n toiminnot tulisi tulevaisuudessa järjestää kaupungin kunnianhimoista strategiaa mahdollisimman hyvin tukevalla tavalla. Selvitys valmistuu vuoden 2020 loppuun mennessä.
”HBH:n toiminta on ollut Helsingille tuloksellista. Maailman muutoksessa globaali kilpailu kaupunkien välillä sekä investoinneista että osaajista kiristyy kuitenkin koko ajan. Helsingin tavoitteena onkin vahvistaa elinkeinopolitiikkaan ja kansainvälistymiseen liittyviä toimintojaan ja niiden keskinäisen yhteyden tiivistämistä. Tämä ei estä pääkaupunkiseudun yhteistyötä kansainvälisten investointien houkuttelemiseksi tulevaisuudessakaan, se vain tapahtuu eri muodossa kuin aiemmin”, toteaa pormestari Jan Vapaavuori.
”Metropolialueen kansainvälinen kilpailukyky osaamis- ja tietointensiivisten yritysten ja työpaikkojen saamiseksi ja pitämiseksi on koko Suomen menestymisen kannalta ratkaisevan tärkeää”, sanoo Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä. ”Kaupunkien sujuva yhteistyö on tärkeää jatkossakin”, Mäkelä jatkaa.
”Yhteistyö naapurikaupunkien ja Uudenmaan liiton kanssa on Vantaalle tärkeää. Näemme, että se toteutuu yhtiömuotoa paremmin sopimuksiin perustuvalla, konkreettisiin hankkeisiin liittyvällä tavalla. Toivomme yhteistyön tiivistyvän jatkossa myös alueemme kansainvälistä työtä tekevien yritysten, oppilaitosten ja yhteisöjen kanssa”, toteaa kaupunginjohtaja Ritva Viljanen.
”Kauniainen ei ole HBH:n omistajana tavoitellut suoria ulkomaisia investointeja erikseen Kauniaisiin, vaan katsonut HBH:n toiminnan erinomaisesti edistäneen koko pääkaupunkiseudun houkuttelevuutta ulkomaisille investoijille. Yhtiön tuloksena on syntynyt sekä uusia investointeja, korkean osaamisen työpaikkoja, että uutta kasvua luovia ekosysteemejä. HBH saa Helsingin myötä vahvan ja vakaan omistajan, jonka kautta varmistuu, että pääkaupunkiseutu pystyy koronaepidemiasta toipuvassa maailmassa kilpailemaan muiden kaupunkiseutujen kanssa”, tuo kaupunginjohtaja Christoffer Masar esiin.
”Vaikka yhtiömuotoisen yhteistyön päättyminen on sinänsä harmillista, nyt tehty päätös luo uusia mahdollisuuksia vahvistaa pääkaupunkiseudun ja koko Uudenmaan kansainvälistä kilpailukykyä ja houkuttelevuutta myös tulevaisuudessa”, korostaa maakuntajohtaja Ossi Savolainen.
Helsinki Business Hub Ltd Oy on Helsingin (45 prosenttia), Espoon (23,5 prosenttia), Vantaan (19 prosenttia) ja Kauniaisten (2,5 prosenttia) kaupunkien sekä Uudenmaan liiton (10 prosenttia) omistama elinvoima- ja markkinointiyhtiö. Yhtiön toimialana on ulkomaisten investointien saaminen Helsingin seudulle, kasvuhakuisten yritysten liiketoiminnan ja kansainvälistymisen vauhdittaminen sekä muu elinkeino- ja innovaatiotoiminnan kehittäminen pääkaupunkiseudulla. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa.
Pressmeddelande på svenska som bilaga.
Lisätiedot:
pormestari Jan Vapaavuori, Helsinki; yhteydenotot yhteysjohtaja Sanna-Mari Jäntti p. +358 40 053 6581
kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, Espoo p. +358 46 877 3953
kaupunginjohtaja Ritva Viljanen, Vantaa p.+358 50 5635710
kaupunginjohtaja Christoffer Masar, Kauniainen p. +358 50 411 0163
maakuntajohtaja Ossi Savolainen, Uudenmaan liitto p. + 358 40 589 8414
Tiedotteen lähetti
Johanna Snellman
viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunki, viestintä
puh. 040 843 0915
johanna.snellman@hel.fi
Avainsanat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Pormestarin asukasilta pidetään Pitäjänmäellä 5. marraskuuta15.10.2026 09:08:40 EEST | Tiedote
Pormestarin asukasillassa keskustellaan Pitäjänmäen ajankohtaisista aiheista ja alueen tulevaisuudesta. Tilaisuus tarjoaa mahdollisuuden esittää kysymyksiä, tuoda esiin näkemyksiä ja keskustella suoraan kaupungin johdon kanssa.
MEDIAKUTSU: Pormestari Daniel Sazonov julkistaa talousarvioesityksensä vuodelle 2027 maanantaina 19. lokakuuta kello 1213.10.2026 10:00:00 EEST | Kutsu
Pormestari Daniel Sazonov julkistaa Helsingin kaupungin vuotta 2027 koskevan talousarvioesityksensä maanantaina 19. lokakuuta kello 12 kaupungintalon tapahtumatorilla (sisäänkäynti Pohjoisesplanadi 11–13).
Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli aloitteita7.10.2026 21:57:20 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto kokousti 7. lokakuuta ja käsitteli valtuutettujen aloitteita.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli Stadion-säätiön ajankohtaiskatsausta5.10.2026 18:25:06 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli kokouksessaan 5. lokakuuta Stadion-säätiö sr:n ajankohtaiskatsauksen. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi.
Kaupunginhallitus käsitteli aloitteita ja hyväksyi osaltaan Helsingin rakennusjärjestyksen uusimisen5.10.2026 17:27:43 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus käsitteli 5. lokakuuta kokouksessaan valtuutettujen aloitteita ja hyväksyi osaltaan Helsingin kaupungin rakennusjärjestyksen uusimisen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
