Helsinki CityLab-huippukokouksen teemakaupunkina
3.2.2021 09:55:00 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
”Helsinki uskoo voimakkaasti kansainvälisen yhteistyön merkitykseen kaupunkien kehityksessä ja erityisesti koronakriisistä selviytymisessä. Mahdollisuus oppia muilta, löytää parhaat käytännöt ja kehittää paikallista johtajuutta yhdessä muiden maailman johtavien kaupunkien kanssa vahvistaa Helsingin mahdollisuutta selviytyä kriisistä entistä parempana. Yhteistyömme Bloomberg Philanthropies -säätiön kanssa on tuonut paljon hyvää Helsingille. Olemme ylpeitä siitä, että Helsinki on valittu yhdeksi CityLabin fokuskaupungeista tänä erityislaatuisena vuonna”, pormestari Jan Vapaavuori sanoo.
Vuosittain järjestettävä CityLab-huippukokous keskittyy kaupunkeihin kohdistuviin ajankohtaisiin haasteisiin tuoden yhteen pormestareita ja muita paikallisia johtajia sekä asiantuntijoita pohtimaan uusia ratkaisuja. Tänä vuonna kärkiaiheena on koronapandemian vaikutukset kaupungeissa ja käytännöt, joiden avulla tilanteesta on pyritty selviämään.
"Koronapandemian aikana on korostunut, kuinka tärkeää paikallinen johtajuus on akuuttien ongelmien ratkaisemisessa", toteaa Michael R. Bloomberg, New Yorkin 108. pormestari ja Bloomberg L.P.:n ja Bloomberg Philanthropiesin perustaja. "Pandemialla on ollut vaikutuksia niin talouteen ja koulutukseen kuin mielenterveyteen ja sosiaalipalveluihin. CityLab tarjoaa paikallisille johtajille mahdollisuuden jakaa oppeja ja ideoita, joiden avulla vuodesta 2021 on mahdollista tehdä erilainen."
Pandemian toisen vuoden käynnistyminen merkitsee kaupungeille laajaa työsarkaa: talouden vakauttamista ja sosiaalisten haasteiden hoitamista samalla huolehtien palvelutarjonnan kehittämisestä ja ilmastotavoitteiden edistämisestä.
"Nyt on kriittinen ajankohta pormestareille ja kaupunkikehittämisen kärkiosaajille kokoontua ja tehdä yhteistyötä. Olemme ylpeitä kumppanuudestamme CityLabissa ja mahdollisuudesta tukea kaupunkeja niiden toipumisessa", sanoo Aspen Instituten puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Daniel Porterfield.
Bloomberg CityLab -huippukokous
Aiempina vuosina CityLab-huippukokouksia on isännöity New Yorkissa, Los Angelesissa, Lontoossa, Miamissa, Pariisissa, Detroitissa ja Washington D.C.:ssä. Tänä vuonna CityLab toteutetaan kolmipäiväisenä virtuaalitapahtumana. Kahtena ensimmäisenä päivänä, 1. ja 2. maaliskuuta 2021, täysistunnot keskusteluineen järjestetään kello 13.30–15 (Suomen aikaa klo 20.30–22). Koko ohjelma ja livestriimaus: CityLab.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupunki, yhteysjohtaja Sanna-Mari Jäntti, puh. 0400 536 581, s-posti: sanna-mari.jantti@hel.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin tilinpäätös 2025: Kunta-Helsingin talous toteutui arvioitua paremmin, investoinnit jatkuivat voimakkaina20.3.2026 09:17:47 EET | Tiedote
Tilinpäätöksessä 2025 Helsingin kaupungin taloutta tarkastellaan kolmessa kokonaisuudessa: Helsingin kaupunki, kunta Helsinki sekä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala. Helsingin kaupungin tilinpäätös koostuu näistä kolmesta kokonaisuudesta tehdyistä erillistilinpäätöksistä.
Kaupunginhallitus esittää useamman kaavamuutoksen hyväksymistä16.3.2026 17:35:39 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 16. maaliskuuta ja päätti esittää valtuustolle kaavamuutosten hyväksymistä Kamppiin, Tattariharjuun sekä Herttoniemen Fastholmaan.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Piianpuiston koulukampuksen asemakaavan muutoksen Malminkartanossa11.3.2026 21:58:49 EET | Tiedote
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 11. maaliskuuta muun muassa Malminkartanon Piianpuiston koulukampuksen asemakaavan muutoksen ja käsitteli aloitteita.
Pormestari Daniel Sazonovin isännöimä pormestarin asukasilta järjestetään Herttoniemessä 16. huhtikuuta11.3.2026 08:59:02 EET | Tiedote
Pormestari Daniel Sazonovin isännöimä pormestarin asukasilta järjestetään Herttoniemen yhteiskoulussa torstaina 16.4.2026 kello 18.00–19.30. Asukkaat voivat lähettää kommentteja ja kysymyksiä jo ennakolta KerroKantasi-kyselyn kautta.
Vammaisella ihmisellä on oikeus työhön – uusia avauksia haetaan täsmätyöllistymiseen10.3.2026 10:32:05 EET | Tiedote
Helsingin vammaisneuvosto vauhdittaa vammaisten ja pitkäaikaissairaiden ihmisten työllistymistä Helsingissä. Vammaisneuvoston yhteistyötilaisuus kokoaa laajasti täsmätyöllistymisestä kiinnostuneita tahoja kaupungintalon Tapahtumatorille 19. maaliskuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
