Helsinki-Cotonou Ensemblen vuoden viimeisin Suomen-keikka on Vuotalossa syyskuussa!
10.9.2019 11:00:00 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Helsinki-Cotonou Ensemble (HCE) on helsinkiläisen kitaristi Janne Halosen ja beniniläisen lyömäsoittaja ja laulaja Noël Saïzonoun luotsaama yhtye, joka sai alkunsa vuonna 2012 Guineanlahden rannalla, Beninissä. Suomalaisista ja paikallisista ammattimuusikoista koottu ryhmä soitti kolme menestyksekästä konserttia ja äänitti esikoisalbuminsa maan suurimmassa kaupungissa Cotonoussa.
Debyyttialbumi ”Beaucoup De Piment!” julkaistiin Suomessa vuonna 2013 ja yhtye teki 19 esiintymistä kattaneen kiertueen. Tämän jälkeen bändi on julkaissut kolme levyä ja esiintynyt 12 maassa. Uusin albumi ” We Are Together” julkaistiin maaliskuussa 2018.
Helsingin Sanomat totesi uusimman levyn julkaisukeikan arviossa olevansa jo hieman huolissaan HCE:n maailmalla kasvavasta maineesta, sillä kotimaan keikat saattavat olla pian harvinaista herkkua.
Vierailu Etelä-Koreassa ACC World Music -festivaaleilla elokuussa ja Juhlaviikkojen Huvila-teltan keikat kruunasivat yhtyeen kiireisen keikkakesän.
Noël Saïzonou – lead vocals & percussion
Janne Halonen – guitars & vocals
Sampo Riskilä – bass & vocals
Juha Räsänen – drums & vocals
Mikko Pettinen – trumpet & vocals
Joakim Berghäll – saxophone & vocals
Menard Mponda – percussion & vocals
Visa Oscar – keyboards
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Live Pohodasta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kulttuurituottaja Sanna Nuutinen
050 412 5739, sanna.nuutinen@hel.fi
Vuotalo
Viestintäsuunnittelija Anne Malmström
040 334 1089, anne.malmstrom@hel.fi
Helsingin kaupunki kulttuuri- ja vapaa-aika
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vuotalo
Helsingin itäisin kulttuurikeskus metron päätepisteessä, urbaanin kaupunkiluonnon keskellä.
Mosaiikkitori 2, 00980 Helsinki
00980 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 9.4.20262.4.2026 16:14:24 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kokoontuu torstaina 9.4.2026. Kokouksessa käsitellään muun muassa maa-alueiden vuokraamista, valtuustoaloitteita sekä kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin liittyviä selvityksiä ja lausuntoja.
Idrottsunderstöden förnyas från och med 202731.3.2026 18:55:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stads understöd för idrott förnyas från och med den 1 januari 2027. Idrottssektionen beslutade vid sitt möte den 31 mars 2026 om ett nytt allmänt understöd för idrott som ersätter de nuvarande understöden för verksamhet och lokalanvändning och som i högre grad följer stadsstrategin. Avsikten har varit att ändra understödet så att det svarar mot kraven i dagens verksamhetsmiljö.
Liikunnan avustukset uudistuvat vuodesta 2027 alkaen31.3.2026 18:55:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin liikunnan avustukset uudistuvat 1.1.2027 alkaen. Liikuntajaosto päätti kokouksessaan 31.3.2026 uudesta liikunnan yleisavustuksesta, joka korvaa nykyiset toiminnan ja tilankäytön avustukset ja joka kohdennetaan vahvemmin kaupunkistrategian mukaisesti. Uudistuksen myötä avustaminen vastaa nykyisen toimintaympäristön vaatimuksia.
Liikuntajaoston kokouksen päätöstiedote 31.3.2026: Jaosto päätti uudesta yleisavustuksesta31.3.2026 18:34:13 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston kokouksen 31.3.2026 päätöstiedote on julkaistu. Jaosto päätti liikunnan uudesta yleisavustuksesta.
Ennakkotiedote: liikuntajaosto päättää uudesta yleisavustuksesta 31.3.202627.3.2026 08:56:38 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päättää kokouksessaan 31.3.2026 liikunnan uudesta yleisavustuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

