Helsinki ei valita päätöksestä kaupungin pelastustoiminnan palvelutason puutteista ja uhkasakon asettamisesta
26.6.2020 14:48:01 EEST | Helsingin kaupungin pelastuslaitos | Tiedote
Hämeenlinnan hallinto-oikeus (HAO) antoi 11.6.2020 päätöksen Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen valituksesta asetetusta uhkasakosta koskien Helsingin alueen pelastustoimen pelastustoiminnan palvelutasoa. Pelastuslaitos haki valituksessaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen kumoamista ja uhkasakon poistoa tai uhkasakon merkittävää kohtuullistamista. Uhkasakon yhteenlaskettu määrä oli 20 miljoonaa euroa jakautuen neljälle vuodelle (2020-2023).
Pelastuslaitoksen valitus hylättiin, mutta hallinto-oikeus päätyi kohtuullistamaan uhkasakkoa yhteensä neljään miljoonaan euroon sekä pidentämään määräaikaa vuoden 2025 loppuun asti.
Miksi Helsingin kaupunki ei valita korkeimpaan hallinto-oikeuteen?
Helsingin kaupungin pelastuslaitos on laatinut pelastusasemien palveluverkoston kehittämissuunnitelman tulevalle kymmenelle vuodelle. Kehittämissuunnitelma sisältää uusia toimipisteitä alueille, joissa toimintavalmiusajassa on havaittu puutteita. Konkreettisista pelastuslaitoksen toimintavalmiutta jo parantavista toimenpiteistä esimerkkeinä ovat keväällä avattu tilapäinen pelastusasema Konalan Ruosilankujalla sekä Helsingin kaupunginhallituksen päätös (20.6.2020) hyväksyä varsinaisen Konalan pelastusaseman hankesuunnitelma. Konalan pelastusaseman on määrä valmistua vuoden 2022 lopussa. Seuraavaksi toimintavalmiutta on tarkoitus parantaa Kontulan alueella, ja suunnitelmat Tapanilan ja Vuosaaren alueille tarkentuvat lähikuukausien aikana.
Palvelutasoa korjaavia toimenpiteitä ja kehittämissuunnitelman sisältöä on käyty läpi rakentavassa yhteistyössä Etelä-Suomen aluehallintoviraston kanssa loppuvuodesta 2019 alkaen. Asia etenee hyvässä ja avoimessa vuorovaikutuksessa
aluehallintoviraston kanssa. Yhteistyötä on lisäksi tiivistetty Helsingin kaupungin johdon, aluehallintoviraston ja pelastuslaitoksen kesken.
-Helsingin kaupungin tavoitteena on ratkaista asia rakentavassa yhteistyössä valvovan viranomaisen kanssa korkeimpaan hallinto-oikeuteen valittamisen sijasta. Pelastuslaitoksen tavoitteena on lisäksi yhteistyössä sisäministeriön pelastusosaston ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston kanssa löytää kustannustehokkaat keinot palvelutason puutteiden ratkaisemisessa. Näillä olisi myönteisiä vaikutuksia myös kansallisen pelastustoimen näkökulmasta, pelastuskomentaja va. Jani Pitkänen sanoo.
Lisätietoja:
Pelastuskomentaja va.
Jani Pitkänen
p. 050-433 6905
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupungin pelastuslaitos tuottaa turvallisuutta ja auttaa hädän hetkellä. Palvelumme ovat onnettomuuksien ehkäisy, pelastustoiminta ja ensihoito sekä väestönsuojelu ja varautuminen. Yhdellätoista pelastusasemallamme ja neljällä meriasemallamme työskentelee noin 800 henkeä, joista noin 600 pelastus- ja ensihoitopalveluissa.Vuonna 2022 pelastuslaitoksella oli 8632 pelastustoimen ja 64000 ensihoidon hälytystehtävää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupungin pelastuslaitos
Helsingin ja Uudenmaan pelastuslaitosten NouHätä! -aluekilpailun voittajat selvillä18.3.2026 16:04:59 EET | Tiedote
8. luokkalaisten pelastustaitokilpailun Uudenmaan ja Helsingin NouHätä! -aluekilpailu järjestettiin keskiviikkona 18. maaliskuuta Helsingissä.
Helsingin Pelastuskouluun ennätysmäärä hakijoita9.3.2026 12:50:41 EET | Tiedote
Helsingin Pelastuskoulu rikkoi oman hakijaennätyksensä, kun pelastajatutkintokoulutukseen jätti määräpäivään mennessä hakemuksensa yhteensä 330 hakijaa.
Uusi pelastusasema avautuu Vuosaaren Silttikujalle vahvistamaan alueen pelastusvalmiutta20.2.2026 14:49:27 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin pelastuslaitos avaa maanantaina 23.3.2026 uuden väliaikaisen pelastusaseman Vuosaaren Silttikujan päätyyn, josta käsin vahvistetaan alueen pelastus- ja ensihoitovalmiutta ennen pysyvän Vuosaaren pelastusaseman valmistumista. Uusi väliaikainen asema nopeuttaa entistä nopeamman avun tulon erityisesti Vuosaaren alueella.
Runsas lumi vaikeuttaa liikkumista – muistutus pelastusteiden ja katualueiden kunnossapidosta13.2.2026 11:00:21 EET | Tiedote
Helsingin pelastuslaitos muistuttaa kiinteistöjen omistajia ja urakoitsijoita katualueiden ja pelastusteiden kunnossapidon tärkeydestä runsaslumisina aikoina. Pelastustiet on pidettävä ajokelpoisina, esteettöminä ja merkittyinä. Lumikasat eivät saa haitata liikennemerkkien näkyvyyttä tai liikenneympäristön turvallisuutta. Pelastusteille pysäköinti on ehdottomasti kielletty.
Opiskele pelastajaksi Helsingissä2.2.2026 08:05:48 EET | Tiedote
Helsingin Pelastuskoulun haku pelastajatutkintoon on käynnissä 2.2.–6.3. Tutkinnosta valmistuu 1,5 vuodessa pelastajaksi. Pelastaja muun muassa sammuttaa tulipaloja, pelastaa ihmisiä tapaturma- ja kriisitilanteissa sekä osallistuu ensihoitotehtäviin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme