Helsinki haluaa panostaa kaupungin torien, kauppahallien ja muiden erityisalueiden kehitykseen uusin keinoin
Tori- ja hallitoiminta tuottaa ympärilleen hyvinvointia ja kaupungille monenlaista lisäarvoa vuokratulon ohella. Vetovoimaiset torit, hallit ja vastaavat kohteet lisäävät alueidensa vetovoimaisuutta ja viihtyisyyttä, sekä vaikuttavat Helsingin elinvoimaisuuteen kokonaisvaltaisesti. Kohteissa toimivien yrittäjien liikevaihdosta suuri osa tulee lähiasukkailta, ei pelkästään matkailijoilta.
”Toiminnan kehittämisessä paikallistuntemuksella on tärkeä rooli. Torien ja kauppahallien kaltaiset urbaanit kohtaamispaikat lisäävät kaupungin yhteisöllisyyttä, elinvoimaa ja houkuttelevuutta. Kohteiden kulttuurihistoriallinen arvo on kiistaton, mutta niiden vetovoiman säilyttämiseksi tarvitsemme jatkuvaa palvelukonseptien kirkastamista. Alueet ovat Helsingin helmiä ja kaupungin tulee tulevaisuudessa tunnistaa paremmin näiden kohteiden kokonaisarvo, eikä keskittyä pelkkään vuokraustoimintaan”, pormestari Jan Vapaavuori toteaa.
Nyt tarkastelussa olevat toiminnot ovat Helsingin Tukkutorin osalta kauppahallit ja torit, Tukkutori, Teurastamo, Sörnäisten tukkualue, Vihertukkutori, Pakastamo, Katariinankadun varasto, Malmin hangaari sekä pienet torit ja aukiot, joilla on myyntitoimintaa. Helsingin Leijonan osalta toimintoihin kuuluvat Torikorttelit ja Kauppatorin lyhyen aikavälin kehitys. Lisäksi kokonaisuuteen sisältyisi uusia, erikseen määriteltyjä aluekehityskohteita.
Mahdollisen uuden yhtiön toiminnan organisointi tarkentuu nyt käynnistetyn selvityksen valmistumisen jälkeen. Tavoitteena on löytää tasapaino vuokraustoiminnan ja pitkän tähtäimen konseptikehityksen välillä. Yhteistyö yrittäjien kanssa on tässä keskeisessä roolissa.
Suunnitelmien toteutuessa uusi yhtiö aloittaisi toimintansa kesällä 2021
Uusi yhtiö perustettaisiin vuoden 2021 alkupuolella ja nykyisten toimintojen siirto siihen tapahtuisi kesällä 2021. Yhtiö olisi 100-prosenttisesti kaupungin omistama ja kiinteä osa kaupunkikonsernia. Muutos koskisi Tukkutorin ja Helsingin Leijonan nykyistä henkilöstöä, joka käsittää yhteensä noin 20 henkilöä. Muodollinen päätöksenteko asiassa tehdään nyt käynnissä olevan selvityksen pohjalta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Konserniohjauksen päällikkö Atte Malmström, Helsingin kaupunginkanslia, puh. 040 334 6844, s-posti: atte.malmstrom@hel.fi
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaostossa ajankohtaiskatsauksia ja seurantaraportteja16.9.2024 19:38:34 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli kokouksessaan 16. syyskuuta Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n ja Kiinteistö Oy Helsingin Toimitilojen ajankohtaiskatsaukset. Konsernijaosto merkitsi katsaukset tiedoksi.
Kaupunginhallitus antoi lausuntoja ja käsitteli valtuutettujen aloitteita16.9.2024 19:06:10 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus antoi kokouksessaan 16. syyskuuta lausunnot opetus- ja kulttuuriministeriölle kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta sekä Tilastokeskukselle ja Luonnonvarakeskukselle tilastotuotannon muutoksista.
Tutkimus: Kaupunkilaisten näkemykset lähimetsistä tulevat esiin palautteiden tekstimassoja louhimalla16.9.2024 09:49:17 EEST | Tiedote
Helsinkiläiset kaipaavat siistejä metsiä, joista toivovat kaupungin poistavan sinne kuulumattomia elementtejä. Tutkimuksessa selvitettiin kaupungin palautejärjestelmän kautta annettujen asukasmielipiteiden laajempia aihekokonaisuuksia useamman vuoden ajalta. Koneellinen aihemallinnus luokitteli palautteita aihealueisiin.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavamuutokset Suurmetsään ja Herttoniemeen11.9.2024 22:03:09 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto kokoontui 11. syyskuuta ja käsitteli lisäksi valtuutettujen jättämiä aloitteita sekä ryhmäaloitetta.
Muuttoliike muualta Suomesta Helsinkiin palannut koronaa edeltäneelle tasolle11.9.2024 10:41:32 EEST | Tiedote
Helsinkiin muualta Suomesta muuttaneiden määrä oli tammi–heinäkuussa 2024 suurempi kuin viime vuoden vastaavalla jaksolla. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen ylläpitämään väestönmuutosten ennakkotilastoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme