
Helsinki ja Moskova tiivistävät yhteistyötään kaupunkikehityksen saralla
”Helsinki lähestyy kaupunkien välistä yhteistyötä erityisesti konkretian kautta. Kokemusten ja osaamisen vaihto on kaupunkien välillä mielekästä, kun tavoitteena on molempien kaupunkien asukkaiden arjen toimivuuden kehittäminen. Kaupungistumisen haasteet ovat joka tapauksessa yhteisiä. Tässä voimme oppia paljon Moskovan kokemuksista suurkaupungin kohtaamista haasteista. Toivon, että Helsinki voi puolestaan tarjota sellaisia uusia toimintamalleja, joiden kokeileminen on ketterämpää pienemmässä metropolissa”, pormestari Jan Vapaavuori toteaa.
Pormestari Vapaavuori vierailee myös Moskovan kaupunginhallituksen alaisessa yliopistossa, jossa hän alustaa kaupunkien kasvavasta merkityksestä kansainvälisinä toimijoina ja globaalien ongelmien ratkaisijoina.
Keskustelufoorumissa puhtaat ja älykkäät kaupunkiratkaisut
Puhtaat ja älykkäät kaupunkiratkaisut ovat nyt aiempaa korostuneemmin esillä Helsingin ja Moskovan yhteistyön teemoissa.
Pormestari Vapaavuoren vierailun yhteydessä Moskovassa järjestetään seminaari, jonka teemana on Kohti puhtaita ja älykkäitä kaupunkiratkaisuja. Seminaarin järjestäjinä ovat Helsingin kaupungin lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö, Moskovan kaupunki ja Suomalais-venäläinen kauppakamari. Tilaisuus on samalla Suomen ja Venäjän talouskomission alaisen Moskovan aluetyöryhmän kokous.
Tarkempi seminaarin ohjelma löytyy verkko-osoitteesta https://www.svkk.fi/tapahtumat/puhtaat-ja-alykkaat-kaupunkiratkaisut-moskova-ja-helsinki/
Helsingin kaupunginkanslia, viestintä
Paula Katajamäki
Tiedottaja
0505933426
paula.katajamaki@hel.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Erityissuunnittelija Outi Jäppinen, 040 574 3588, outi.jappinen@hel.fi
Kaupunginsihteeri Victor Andersson, 050 358 1271,victor.andersson@hel.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki - Helsingfors stad
Hekalle Euroopan komission myöntämä rahoitus asuinrakennusten energiatehokkuuden parantamiseen9.10.2020 13:05:51 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) on saanut ensimmäisenä suomalaisena toimijana asuinrakennusten energiatehokkuuden optimointiin Euroopan komission myöntämän ELENA-rahoituksen. Rahoitusta myönnettiin yli 1,8 miljoonaa euroa.
Ennakko/ Förhandsinfo: Pormestari Jan Vapaavuoren talousarvioehdotus julkaistaan 3.10.2019 / Borgmästare Jan Vapaavuoris budgetförslag offentliggörs 3.10.20192.10.2019 10:11:42 EEST | Tiedote
Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren talousarvioehdotus vuodelle 2020 julkaistaan huomenna torstaina 3.10.2019 klo 12.00. / Helsingfors borgmästare Jan Vapaavuoris förslag till budget för år 2020 offentliggörs i morgon torsdag 3.10.2019 kl. 12.00.
Kuubalainen huippuorkesteri Anacaona Suomeen syyskuussa24.6.2019 08:15:00 EEST | Tiedote
Säihkyvä 14-jäseninen Anacaona-orkesteri esiintyy Helsingin Savoy-teatterissa kahtena iltana syyskuussa, 12.9. ja 13.9.2019 klo 19.00. Huipputason naismuusikoista koostuva yhtye on kokonaiselämys: nautittava, kuultava, tanssittava. Konsertit avaavat Savoy-teatterin syyskauden.
C21 kaupunginjohtajat: Hallitusohjelman konkretisoinnissa tarvitaan kaupunkeja12.6.2019 12:02:58 EEST | Tiedote
C21 kaupunginjohtajien mielestä hallitusohjelman toteutus edellyttää tiivistä kumppanuutta hallituksen ja maan suurimpien kaupunkien välillä.
Kaksi kolmesta kuntien nuorisotyön esimiehistä arvioi kunnan nuorille suunnattujen digitaalisten palvelujen parantuneen viimeisen vuoden aikana29.5.2019 11:02:43 EEST | Tiedote
Digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus Verke toteutti maaliskuussa jo neljännen kerran kyselyn kuntien nuorisotyön digitalisaatiosta ja digitaalisesta nuorisotyöstä. Tänään julkaistussa Kunnallisen nuorisotyön digitalisaatio 2019 -raportista ilmenee, että digitalisaatioon suhtaudutaan myönteisesti ja digitaaliset palvelut ovat parantuneet viime vuosina.