Helsinki jatkaa vastuullista taloudenpitoa – kasvatukseen ja koulutukseen esitetään merkittävää lisämäärärahaa
14.10.2022 09:30:00 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote

Suomen bruttokansantuotteen odotetaan kasvavan tänä vuonna vain noin 1,7 prosenttia, ja sodan vaikutusten vuoksi kasvun ennustetaan hidastuvan 0,5 prosenttiin vuonna 2023. Tässäkin tilanteessa Helsinki pyrkii turvaamaan vastuullisen ja kestävän kasvun sekä palvelujen laadun ja vakauden.
Poliittiset neuvottelut Helsingin kaupungin vuoden 2023 talousarvioesityksestä on saatu päätökseen. Neuvotteluita kävivät kaupunginhallituksessa edustettuina olevat puolueet.
Kasvatuksen ja koulutuksen lisäksi kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin sekä kaupungin kasvuun esitetään lisäpanostuksia
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan määrärahat kasvavat vuoden 2022 tasosta 68 miljoonaa euroa eli jopa 5,1 prosenttia. Lisämäärärahalla vahvistetaan opetuksen perusrahoitusta ja inkluusion tavoitteiden toteuttamista sekä edellytyksiä varmistaa varhaiskasvatuksen laatu. Lisäksi pyritään vastaamaan varhaiskasvatuksen henkilöstön saatavuuden haasteisiin, erityisesti ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla määrärahat kasvavat vuoden 2022 tasosta 8,8 miljoonaa euroa eli 4,4 prosenttia. Lisämäärärahoilla muun muassa lisätään resursseja kirjastoille ja kulttuurille, vahvistetaan kaupungin nuorisotyötä sekä parannetaan liikuntapaikkojen kunnossapitoa.
Kaupunkiympäristön toimialalle osoitetaan 4,3 miljoonaa euroa lisämäärärahaa, joka painottuu kaupunkiympäristön kunnossapidon ja turvallisuuden sekä perustoiminnan resurssien varmistamiseen. Lisäksi osoitetaan 1 miljoonaa euroa Kruunuvuoren lauttaliikenteen järjestämiseen.
Kaupunginhallituksen käyttövaroihin lisätään erillinen kertaluonteinen energiakustannusten kattamiseen tarkoitettu 5 miljoonan euron määräraha. Määrärahaa kohdennetaan toimialojen tarpeisiin vuonna 2023.
Lisäksi vuonna 2022 käyttämättä jäänyttä, noin 7 miljoonan euron suuruista, tytäryhteisöjen ylimääräisten koronakulujen kattamiseen tehtyä määrärahavarausta uudelleen kohdennetaan energiakustannusten noususta syntyvien tilapäisten kulujen kattamiseen avustettavissa laitoksissa.
Kaupunkiympäristön toimialaan liittyen Helsinki suunnittelee kaupungin rajojen ulkopuolella omistamiensa maiden kehittämistä ja myyntiä Vermossa, Hannusmetsässä ja Leppävaarassa.
Panostuksia henkilöstöön vahvistetaan
Henkilöstön etujen ja palkitsemisen vahvistamiseen suunnataan vuonna 2023 yhteensä 10 miljoonaa euroa. Talousarvioesityksessä palkkakehitysohjelmaan ohjataan vuonna 2023 yhteensä 7 miljoonaa euroa. Palkkakehitysohjelmassa palkankorotuksia kohdennetaan ammattiryhmiin, joissa kaupungilla on haasteita saada osaavaa henkilöstöä. Lisäksi korotuksilla vahvistetaan pienipalkkaisimpien työntekijäryhmien palkkoja. Korotustarpeita kartoitetaan laaja-alaisesti.
Lisäksi 3 miljoonaa euroa kohdennetaan koko henkilöstön työmatkaedun kasvattamiseen erikseen toteutettavan selvityksen pohjalta.
Kaupunki varmistaa koko henkilöstön palkanmaksun toimivuuden kohdentamalla 6 miljoonaa euroa prosessien ja järjestelmän kehittämiseen.
Energiatilanteella vaikutuksia investointisuunnitelmaan
Kaupungin investointisuunnitelman 4,5 miljoonan euron energiatehokkuusinvestointeihin lisätään kertaluontoinen 6 miljoonan euron määräraha vuodelle 2023.
Kaupunkistrategian mukaan kokonaisinvestoinnit mitoitetaan rahoituksellisesti kestävälle tasolle toiminnan ja investointien rahavirran sekä lainakannan kasvun näkökulmasta. Investointien rahavirran ennakointiin liittyy lyhyellä aikavälillä epävarmuutta, koska yksittäiset hankkeet saattavat viivästyä kaupungista riippumattomista syistä ja tulopuolen kehitykseen liittyy aina epävarmuustekijöitä. Vuosien 2021–2022 toteumat sekä tulopohjan ja investointien toteutumisasteen ennustamisen vaikeus puoltavat budjetointivaiheen laskennallisesti korkeampaa investointitasoa. Budjettivalmistelussa tarkastellaan investointien ja toiminnan rahavirran alijäämän toteutumista vuosina 2021 ja 2022 sekä vuoden 2023 ennustetta ja huolehditaan alijäämäsäännön toteutumisesta valtuustokauden aikana. Kaupunki investoi taloussuunnitelmavuosina 2023–2025 noin 2,5 miljardilla eurolla ja 10-vuotiskaudella yhteensä 8,5 miljardilla eurolla. Kaupungin omien investointien lisäksi Kaupunkiliikenne Oy:n investoinnit Helsingin joukkoliikenteeseen ovat taloussuunnitelmavuosina noin 580 miljoonaa euroa ja 10-vuotiskaudella noin 1,1 miljardia euroa.
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimi rahoitetaan jatkossa valtionrahoituksella
Valtakunnallisen sotepe-uudistuksen myötä Helsingin kaupungin budjettiprosessi on jakautunut kahteen erilliseen osaan, kunta-Helsinkiin ja valtiorahoitteiseen sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluihin. Sotepe-uudistuksen yhteydessä kaupungilla on säilynyt sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden järjestämisvastuu sotepe-rahoituksen tullessa täysimääräisesti valtiolta.
Vuoden 2023 aikana rahoituksen tarkentuessa, arvioidaan edellytyksiä kohdentaa mahdollinen lisärahoitus palvelujen vahvistamiseen jo talousarviovuoden 2023 aikana.
Kaupunkistrategian mukaisia panostuksia jatketaan esimerkiksi matalan kynnyksen mielenterveyspalveluihin, asunnottomuuden vähentämiseen ja terveysasemien osalta hoitoon pääsyn parantamiseen. Vuoden 2023 aikana ei oteta käyttöön terveyskeskusmaksuja. Lisäksi toteutetaan erillinen toimialan määrittelemä palkkakehitysohjelma, joka rahoitetaan sotepe-valtionrahoituksella.
Kaupunginvaltuusto päättää vuoden 2023 talousarviosta marraskuussa
Vuoden 2023 talousarvioesitys julkaistaan kokonaisuudessaan torstaina 27. lokakuuta. Aikataulun mukaisesti kaupunginhallitus käsittelee talousarvioesitystä kokouksessaan maanantaina 31. lokakuuta, josta se etenee kaupunginvaltuustoon 16. marraskuuta. Päätös talousarviosta tehtäneen valtuuston kokouksessa 23. marraskuuta.
Tämä tiedote julkaistaan mahdollisimman pian Hel.fi-sivustolla käännösversiona ruotsiksi ja englanniksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pormestarin erityisavustaja Antti Leino, puh. 040 705 8769, s-posti: antti.leino@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin tilinpäätös 2025: Kunta-Helsingin talous toteutui arvioitua paremmin, investoinnit jatkuivat voimakkaina20.3.2026 09:17:47 EET | Tiedote
Tilinpäätöksessä 2025 Helsingin kaupungin taloutta tarkastellaan kolmessa kokonaisuudessa: Helsingin kaupunki, kunta Helsinki sekä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala. Helsingin kaupungin tilinpäätös koostuu näistä kolmesta kokonaisuudesta tehdyistä erillistilinpäätöksistä.
Kaupunginhallitus esittää useamman kaavamuutoksen hyväksymistä16.3.2026 17:35:39 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 16. maaliskuuta ja päätti esittää valtuustolle kaavamuutosten hyväksymistä Kamppiin, Tattariharjuun sekä Herttoniemen Fastholmaan.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Piianpuiston koulukampuksen asemakaavan muutoksen Malminkartanossa11.3.2026 21:58:49 EET | Tiedote
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 11. maaliskuuta muun muassa Malminkartanon Piianpuiston koulukampuksen asemakaavan muutoksen ja käsitteli aloitteita.
Pormestari Daniel Sazonovin isännöimä pormestarin asukasilta järjestetään Herttoniemessä 16. huhtikuuta11.3.2026 08:59:02 EET | Tiedote
Pormestari Daniel Sazonovin isännöimä pormestarin asukasilta järjestetään Herttoniemen yhteiskoulussa torstaina 16.4.2026 kello 18.00–19.30. Asukkaat voivat lähettää kommentteja ja kysymyksiä jo ennakolta KerroKantasi-kyselyn kautta.
Vammaisella ihmisellä on oikeus työhön – uusia avauksia haetaan täsmätyöllistymiseen10.3.2026 10:32:05 EET | Tiedote
Helsingin vammaisneuvosto vauhdittaa vammaisten ja pitkäaikaissairaiden ihmisten työllistymistä Helsingissä. Vammaisneuvoston yhteistyötilaisuus kokoaa laajasti täsmätyöllistymisestä kiinnostuneita tahoja kaupungintalon Tapahtumatorille 19. maaliskuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
