Helsinki kehittää lumen käsittelyn tapoja
7.10.2019 15:05:48 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Kaupunkiympäristölautakunnalle tehtyyn esitykseen on koottu yleiset linjaukset ja tavoitteet, jotka koskevat lumen aurausta, kuljettamista, kasaamista ja loppukäsittelyä sekä katujen ylläpitoa.
Periaatteet viitoittavat suuntaa tulevalle kehittämistyölle ja kokoavat yhteen jo aiemmin tehtyjä päätöksiä. Uudistuksia edistetään 17 toimenpiteen toteutusohjelmalla.
Tavoitteena ripeä, turvallinen ja tehokas lumen käsittely
Helsingin kaupunki käyttää katujen ja vilkkaimpien puistoraittien talvihoitoon vuosittain keskimäärin noin 25 miljoonaa euroa. Lumisessa tilanteessa kaupunki auraa lumet ensin pääkaduilta ja joukkoliikenteen käyttämiltä kaduilta. Asuntokadut ovat vuorossa vilkkaampien katujen jälkeen.
Toimenpiteiden kiireellisyyttä ohjaa kadun ylläpitoluokka. Asiassa otetaan huomioon muun muassa kadun liikennemäärät, liikenneturvallisuus, esteettömyys sekä jalankulun ja pyöräilyn edistämisen tavoitteet.
Kaupunki aikoo tehdä aluekohtaisen tarkastelun siitä, olisiko joidenkin katujen ylläpitoluokkia viisasta muuttaa ja mitkä ovat parhaimmat lumenauraus- ja -kuljetusreitit.
Lisäksi on tarkoitus suunnitella nykyistä pitkäjänteisemmin, mitä alueita voidaan tulevaisuudessa käyttää lumen väliaikaiseen tai pidempiaikaiseen varastointiin. Runsaslumisina talvina on töiden ripeyden kannalta tärkeää, että eri puolilla kaupunkia on riittävä määrä paikkoja, jonne lunta voidaan tarpeen vaatiessa kasata.
Kaupungin virallisten lumenvastaanottopaikkojen kapasiteetti on runsaslumisina talvina nykyisin riittämätön. Lumen käsittelyn tarve onkin otettava huomioon uusien alueiden suunnittelussa. Myös nykyisten lumenvastaanottopaikkojen toimintaa pyritään jatkossa kehittämään niin, että niiden käyttö tehostuu.
Kaupunginhallituksen vuonna 2012 tekemän päätöksen mukaisesti kaupunki ottaa Helsingissä huolehtiakseen osan kiinteistöille kuuluvista talvikunnossapitotehtävistä katualueilla. Malli on jo käytössä esikaupunkialueilla ja laajenee vaiheittain kantakaupunkiin. Tavoitteena on tehostaa lumitöitä ja vähentää eri toimijoiden vastuisiin liittyviä epäselvyyksiä.
Roskaantumista ja ympäristövaikutuksia vähennetään
Uuteen toimenpideohjelmaan sisältyy olennaisena osana lumen käsittelyyn liittyvien ympäristökriteerien tarkastelu.
Viime talvena keskustelua herättivät etenkin merikaatojen ympäristövaikutukset Hernesaaren lumenvastaanottopaikalla. Mereen kulkeutuu lumen mukana hiekoitussepeliä, kadulla olleita roskia sekä teistä ja autojen renkaista irtoavaa ainesta. Siksi kulun- ja käytönvalvontaa on parannettu, ja kippauspaikan kohdalla oleva merenpohja ruopataan hiekasta ja roskasta vuosittain.
Merikaatojen nopeaa lopettamista vaikeuttaa se, että lumen kuljettaminen kauempana sijaitseville vastaanottopaikoille kasvattaisi merkittävästi töiden hiilijalanjälkeä ja hidastaisi kantakaupungin puhdistustöitä. Myös lumen sulattaminen on ollut tähänastisilla menetelmillä ilmastovaikutusten kannalta ongelmallista.
Esityksen mukaan Helsinki selvittää aktiivisesti vaihtoehtoja lumen merivastaanoton lopettamiseksi ja toimii roskaantumisen vähentämiseksi.
Viime talvena alkoi innovaatiokilpailu This is Snow Problem, jonka avulla kaupunki etsii uusia keinoja ja kumppaneita ympäristöystävällisempään lumenkäsittelyyn. Kilpailussa saatujen ehdotusten pohjalta on valittu kumppanit ensimmäisiin kokeiluihin. Parhaassa tapauksessa uusia menetelmiä päästään kokeilemaan jo tulevana talvena:
- Hernesaaren merivastaanottopaikalla on tarkoitus testata uutta verhopuomiratkaisua, jolla poistetaan roskia ja ehkäistään niiden kulkeutumista merelle.
- Kyläsaaren lumenvastaanottopaikalla on mahdollista testata lumen sulatuksen tehostamista ja lumen seassa tulleen orgaanisen aineen haittojen vähentämistä.
- Vuosaaren lumenvastaanottopaikalla on tarkoitus kokeilla kaukolämmön paluulämmön hyödyntämistä lumen sulatuksessa.
- Kyläsaaren lumenvastaanottopaikalla on suunniteltu lumen sulamisvesien reaaliaikaisen seuraamisen kokeilua. Tavoitteena on selvittää sulamisvesianalysaattorin hyödyllisyyttä ympäristövaikutusten arvioinnin kannalta.
Lumen käsittelyn kehittäminen tukee Helsingin työtä Itämeren hyväksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Helsinki on sitoutunut Itämeren suojeluun Turun kanssa aloittamassaan Itämerihaasteessa, joka sisältää nykyisin lähes 120 toimenpidettä vesien suojelemiseksi. Myös vuonna 2018 hyväksytty Helsingin hulevesiohjelma tukee vesiensuojelutavoitteita.
Tiedotteen kuva: Veikko Somerpuro (2019)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Jyrki Paavilainen, projektinjohtaja
puh. 040 482 6618, jyrki.paavilainen@hel.fi
This is Snow Problem -innovaatiokilpailun hankkeet:
Stara, Tero Koppinen, tuotantopäällikkö
puh. 040 680 3135, tero.koppinen@hel.fi
Viestintäpalvelut, kaupunkiympäristön toimiala
09 310 79528, kymp.viestinta@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Korsningen vid Tavastvägen mellan de fyra stadsdelarna planeras att byggas om20.3.2026 09:40:45 EET | Pressmeddelande
En ändring av detaljplanen inleds i anslutningsområdet Tavastvägen, Hermanstads strandväg och Gustav Vasas väg. Planen för Tavast tull gör det möjligt att bygga snabbspårvägen Vik–Malm och förbättrar gång- och cykelförhållandena. Samtidigt utreds möjligheten att ändra kvarteret i planeringsområdet till bostäder.
Hämeentien neljän kaupunginosan risteys suunnitellaan uusiksi20.3.2026 09:40:45 EET | Tiedote
Hämeentien, Hermannin rantatien ja Kustaa Vaasan tien liittymäalueella käynnistyy asemakaavan muutos. Hämeentullin suunnitelma mahdollistaa Viikin-Malmin raitiotien toteuttamisen ja parantaa pyöräilyn ja kävelyn olosuhteita. Samalla selvitetään suunnittelualueella sijaitsevan korttelin muuttamista asuinkäyttöön.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 19.3.202619.3.2026 18:14:02 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 19.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 16.4.2026.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 17.3.202617.3.2026 17:47:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 17.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Kyläsaaren lumenvastaanottopaikan häiriö ei aiheuta sortumavaaraa17.3.2026 14:09:19 EET | Tiedote
Kaupunki on selvittänyt Kyläsaaren lumenvastaanottopaikalla viime viikolla havaitun häiriön syytä. Sortumariskiä alueella ei enää ole.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
