Helsinki kysyy maanalaisten kävelyreittien viihtyisyydestä
21.5.2019 14:01:49 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Ajatuksia kävelytunneleista voi kertoa kaupungille ilmaisella Chaos Crowd -mobiilisovelluksella 21. kesäkuuta asti tai sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #Myundergroundhelsinki. Kommentteja on mahdollista lähettää myös sähköpostitse osoitteella carlos.lamuela@fcg.fi.
Tunneleiden viihtyisyyttä ja käyttötapoja selvitetään kyselyn lisäksi havainnoimalla. Esimerkiksi Asematunneliin tuodaan kesäkuun alkupuolella uusi istuinryhmä ja selvityksen tekijät havainnoivat, miten ne muuttavat tilan käyttöä.
Selvitys on osa uuden maanalaisen yleiskaavan laadintaa
Maanlaisten tilojen viihtyisyyden selvittäminen liittyy Helsingin maanalaisen yleiskaavan päivitystyöhön. Maanalaisella yleiskaavalla ohjataan tilojen ja tunneleiden suunnittelua Helsingin kallioperään.
Nykyisen, vuonna 2011 voimaan tulleen kaavan uusiminen on tarpeen, sillä osa siinä esitetyistä tilavarauksista on jo vanhentunut ja uusia tilantarpeita on noussut esiin.
– Helsingin kasvu tuo paineita siirtää maanpäällisiä toimintoja maan alle sekä hyödyntämään maanalaisia tiloja entistä tehokkaammin, sanoo yksikön päällikkö Eija Kivilaakso Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta.
Maanalaisen yleiskaavan luonnos tulee kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäväksi näillä näkymin vuoden 2019 lopussa. Luonnoksen pohjalta valmistellaan kaavaehdotus, josta lautakunta päättää arviolta vuoden 2020 lopussa. Lopullisen päätöksen kaavasta tekee kaupunginvaltuusto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eija Kivilaakso
yksikön päällikkö
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
Teknistaloudellinen suunnittelu
09 310 37247
etunimi.sukunimi@hel.fi
Jani Päivänen
tiimipäällikkö
FCG Suunnittelu ja tekniikka
puh. 0400 560 626
etunimi.sukunimi@fcg.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Planeringen av banans sträckning i Mejlans fortsätter med alternativet på Paciusgatan3.11.2026 15:46:53 EET | Pressmeddelande
Helsingfors stadsmiljösektor fortsätter planeringen av Munksnäsbanan så att cykelbanans sträckning i Mejlans går längs Paciusgatan i stället för via Hummelviken.
Baanareitin suunnittelu Meilahdessa jatkuu Paciuksenkadun vaihtoehdolla3.11.2026 15:46:53 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala jatkaa Munkkiniemenbaanan suunnittelua siten, että Meilahdessa linjaus kulkisi Humallahden sijasta Paciuksenkadun varrella.
Liikennejärjestelyt muuttuvat Arkadiankadun ympäristössä 5. marraskuuta2.11.2026 14:41:28 EET | Tiedote
Työt ovat edenneet Arkadiankadulla ja liikennejärjestelyihin tehdään muutoksia keskiviikon ja torstain välisenä yönä 4.–5. marraskuuta.
Intressanta byggnader till salu – Helsingfors förbereder försäljningen av fjorton objekt30.10.2026 08:56:44 EET | Pressmeddelande
Bland dessa finns Viking-huset på Skatudden och Högholmens tidigare biljettförsäljningsbyggnad på Blåbärslandet.
Mielenkiintoisia rakennuksia kaupan – Helsinki valmistelee neljäntoista kohteen myyntiä30.10.2026 08:56:44 EET | Tiedote
Näiden joukossa on Katajanokalla sijaitseva Viking-talo ja Korkeasaaren entinen lipunmyyntirakennus Mustikkamaalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme