Helsinki on allekirjoittanut Euroopan kiertotalouskaupunkien julistuksen ensimmäisten joukossa
2.10.2020 10:45:29 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote

Muita julistuksen ensivaiheen allekirjoittajia ovat muun muassa Oslo, Malmö, Kööpenhamina, Sevilla, Tirana, Praha ja Ljubljana. Suomalaisista kaupungeista mukana ovat myös Tampere, Turku, Oulu ja Lappeenranta. Neuvotteluja jatketaan monen muun eurooppalaisen kaupungin kanssa.
Julistuksen allekirjoittavat kaupungit sitoutuvat toimimaan kiertotalouden lähettiläinä. Kiertotalous tarkoittaa luonnonvarojen säästäväistä käyttämistä, jätteen arvostamista raaka-aineena ja siirtymistä kuluttamisesta ja omistamisesta kohti palveluja ja digitalisaatiota. Tavoitteena on tehokas raaka-aineiden käyttö, vähähiilisyys ja sosiaalisesti vastuullinen yhteiskunta, jossa luonnonvarojen käyttö on irrotettu talouskasvusta.
“Julistuksemme käsittää kaupungeille hyvin keskeisiä toimintoja, kuten rakentamisen. Helsinki on valmis edistämään kiertotaloutta ja yhteistyö on elintärkeää: haluamme oppia lisää muilta kaupungeilta sekä jakaa omia kokemuksiamme”, sanoo kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki, joka oli julkistamassa julistusta konferenssissa.
Kaupungeilla on oman toimintansa kautta mahdollisuus edistää kiertotaloutta ja johtaa maailmaa kohti kestävämpää tulevaisuutta. Euroopan kiertotalouskaupunkien julistus tarjoaa yhteisen kiertotalouskaupunkivision, joka auttaa kaupunkeja toimimaan yhtenä rintamana matkallaan kohti kiertotaloutta.
European Circular Cities -julistus julkistettiin 1.10.2020 Saksan Mannheimin isännöimässä 9th European Conference on Sustainable Cities & Towns -virtuaalikonferenssissa. Helsinki sekä muut alkuvaiheen allekirjoittajista kutsuvat muita eurooppalaisia kaupunkeja ja alueita liittymään mukaan ja allekirjoittamaan julistuksen.
Julistuksen on laatinut laaja joukko eurooppalaisia organisaatioita, jotka ovat sitoutuneet edesauttamaan paikallistason siirtymistä kiertotalouteen. Mukana työssä ovat olleet muun muassa kestävien kaupunkien verkosto ICLEI, Ellen McArthur Foundation, Euroopan investointipankki (EIB) sekä YK:n ympäristöohjelma.
Helsinki on julkaissut aikaisemmin tänä vuonna Kierto- ja jakamistalouden tiekartan, jossa määritellään toimenpiteitä kiertotalouteen siirtymiseksi rakentamisen, hankintojen, viherjätteen sekä jakamistalouden osa-alueilla. Lue lisää tiekartasta 31.5.2020 julkaistusta uutisesta.
Helsingin kierto- ja jakamistalouden tiekartta, Kaupunkiympäristön julkaisuja 2020:10
Kierto- ja jakamistalouden tiekartan toimenpiteiden etenemistä voi seurata Helsingin ilmastovahti -palvelussa osoitteessa ilmastovahti.hel.fi.
Lisää tietoa Euroopan kiertotalouskaupunkien European Circular Cities julistuksesta:www.circularcitiesdeclaration.eu
Lisää tietoa 9th European Conference on Sustainable Cities & Towns -konferenssista: http://www.mannheim2020.eu/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leona Silberstein
ympäristötarkastaja
kaupunkiympäristön toimiala
09 310 36883
leona.silberstein@hel.fi
Viestin välitti:
Liisa Leeve
viestintäasiantuntija
kaupunginkanslia
09 310 20433
liisa.leeve@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Pormestari Sazonov tapasi New Yorkin pormestari Zohran Mamdanin22.9.2026 10:45:00 EEST | Tiedote
Helsingin pormestari Daniel Sazonov osallistui 19.–21. syyskuuta New Yorkissa järjestettyyn globaaliin Urban20 (U20) -pormestarikokoukseen New Yorkin pormestari Zohran Mamdanin kutsusta. Vierailun aikana Sazonov tapasi pormestari Mamdanin sekä muita kansainvälisten suurkaupunkien johtajia keskustellakseen kaupunkien kasvusta, kansainvälistymisestä, asuntopolitiikasta, ilmastotyöstä ja kaupunkienvälisestä yhteistyöstä.
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto käsitteli tilannekatsauksia21.9.2026 18:25:33 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui maanantai-iltana vuoden 2026 seitsemänteen kokoukseensa. Kokouksessa elinkeinojaosto kuuli tilannekatsaukset kaupungin toimitilatonttitarjontaan ja yritysten asiointipalveluihin kaupunkiympäristön toimialalla sekä elinkeino-osaston yritysten perustamista ja kasvua tukeviin palveluihin.
Helsingin kaupunginhallituksen päätökset 21.9.21.9.2026 17:25:09 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus kokoontui 21. syyskuuta. Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan muun muassa valtuutettujen aloitteita.
Lapinlahden peruskorjauksen valmistelu jatkuu17.9.2026 16:15:03 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus keskusteli aamukoulussaan 17. syyskuuta Lapinlahden entisen sairaalan peruskorjauksen valmistelusta.
Omorganisering av Seure Henkilöstöpalvelut Oy:s ägarstruktur framskrider till beslut17.9.2026 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stadsstyrelse behandlar den 21 september ett förslag om en omorganisering av Seure Henkilöstöpalvelut Oy:s (Seure) ägarstruktur så att den motsvarar den ändring av upphandlingslagen som trätt i kraft sommaren 2026. I och med ändringen i ägarstrukturen skulle Helsingfors, Esbo och Vanda städer sälja en del av sina aktier i Seure till andra nuvarande aktieägare och Päijänne-Tavastlands välfärdsområde så att alla ovannämnda instansers ägarandel av Seure i fortsättningen vore minst 10 procent.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
