Helsinki selvitti suojateiden turvallisuutta – vaarallisinta suojatietyyppiä esitetään pannaan
22.11.2019 10:15:00 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Esitys sisältyy jalankulkijoiden kadunylitysjärjestelyiden suunnitteluperiaatteisiin, jotka tulevat kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäviksi tiistaina 26. marraskuuta. Suunnitteluperiaatteisiin sisältyy suojateiden turvallisuusluokitus, joka ohjaisi jatkossa uusien suojateiden suunnittelua ja nykyisten suojateiden turvallisuuden parantamista. Luokitusta hyödynnettäisiin myös tunnistettaessa kiireellisimmin turvallisuusparannuksia kaipaavia suojateitä.
Vuosina 2013–2017 Helsingissä tapahtui vuosittain keskimäärin 76 jalankulkijan loukkaantumiseen tai kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Näistä onnettomuuksista yli 60 prosenttia tapahtui suojatiellä.
Kadunylityksen turvallisuutta voidaan parantaa rakenteellisilla ratkaisuilla, joista tehokkaimpia – ja suunnitteluperiaatteiden mukaan ensisijaisia – ovat ajoneuvojen nopeutta hidastavat ratkaisut. Esimerkiksi korotetut suojatiet tai hidasteilla varustetut suojatiet ovat varsin turvallisia – tällaisilla suojateillä tapahtuneiden onnettomuuksien osuus on alle kaksi prosenttia kaikista jalankulkijoiden onnettomuuksista Helsingissä.
Nykyisten suojateiden turvallisuuden parantaminen ei ole aina mahdollista esimerkiksi pääkaduilla pelastusajoneuvojen reittien vuoksi. Suunnitteluperiaatteiden mukaan joskus liikenneturvallisuuden kannalta paras ratkaisu voikin olla suojatien poistaminen, vaikka jalankulun sujuvuus heikentyisi hieman.
Suunnitteluperiaatteet sisältävät myös uudenlaisen ratkaisun liikennesuunnittelun keinovalikoimaan, suojatiettömän kadunylityspaikan. Sitä voitaisiin käyttää paikoissa, jonne suojatien tekeminen ei ole tarkoituksenmukaista. Käytännössä kadun ylitystä helpotettaisiin esimerkiksi madalletuilla reunakivillä. Suojatiettömässä kadunylityspaikassa väistämisvelvollisuus on jalankulkijalla. Tällaisia kadunylityspaikkoja käytetään yleisesti Ruotsissa. Helsinkiläiset jalankulkijat ovat toimineet jo vuosia tämän ratkaisun mukaisesti ylittäessään Aleksanterinkadun Kolmensepänaukiolla Stockmannin edustalla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Yli-Seppälä
liikenneinsinööri
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 37054
jussi.yliseppala@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Detaljplanen för Esplanaderna skyddar gräsmattorna, kepskioskerna och de historiska trädraderna25.9.2026 09:20:40 EEST | Pressmeddelande
Detaljplanen för Esplanaderna från 1836 uppdateras, och samtidigt tryggas de kulturhistoriska värdena på Helsingfors mest kända parkgata. Parkens viktigaste särdrag, parkgatans karaktär och de övergripande principerna för trafiken i området förblir oförändrade. I den nya detaljplanen skyddas bland annat byggnader, historiska trädrader, gräsmattor och kepskiosker.
Esplanadien asemakaava suojelee nurmialueet, lippakioskit ja historialliset puurivit25.9.2026 09:20:40 EEST | Tiedote
Esplanadien asemakaavaa vuodelta 1836 päivitetään ja samalla turvataan Helsingin tunnetuimman puistokadun kulttuurihistorialliset arvot. Puiston keskeiset piirteet, puistokadun luonne ja alueen liikenteen pääperiaatteet säilyvät ennallaan. Uudessa asemakaavassa suojellaan muun muassa rakennuksia, historiallisia puurivejä, nurmialueita ja lippakioskeja.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 24.9.202624.9.2026 17:50:02 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 24.9.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 8.10.2026
Den nya tjänsten Ympäristövahti berättar om Helsingfors miljöarbete mer transparent än tidigare24.9.2026 15:23:06 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors mål för miljöskyddet har uppdaterats. I fortsättningen kan man uppfölja genomförandet av målen på den nya webbplatsen Ympäristövahti (miljövakten) och i den miljörapport som publiceras årligen.
Uusi Ympäristövahti avaa Helsingin ympäristötyön aiempaa läpinäkyvämmin24.9.2026 15:23:06 EEST | Tiedote
Helsingin ympäristönsuojelun tavoitteet on päivitetty. Jatkossa tavoitteiden toteutumista voi seurata uudella Ympäristövahti-sivustolla sekä vuosittain julkaistavassa ympäristöraportissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme