Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Helsinki sulkee osan leikkipuistoista vaikeassa henkilöstötilanteessa 

Jaa

Varhaiskasvatuksen henkilöstöpula jatkuu Helsingissä sekä suomen- että ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa. Osa suomen- ja ruotsinkielisistä päiväkodeista kärsii tällä hetkellä vaikeasta henkilöstö- ja sijaispulasta.    

Kaupunki on tehnyt viime vuosina lukuisia toimenpiteitä henkilöstön saatavuuden parantamiseksi: varahenkilöitä ja nopean toiminnan apua on lisätty, palkkausta on korotettu ja palkitsemisia tehostettu, urapolkuja on kehitetty systemaattisesti, pätevöitymistä ja täydennyskoulutustarjontaa on lisätty, uusien työntekijöiden perehdytystä on kehitetty, opiskelija- ja oppilaitosyhteistyötä on lisätty sekä vahvistettu myös pedagogiikkaa, viestintää ja rekrytointimarkkinointia. Toimenpiteistä huolimatta kaupungissa on alueita ja yksikköjä, joihin ei ole saatu rekrytoitua riittävästi henkilökuntaa lakisääteisen mitoituksen mukaisesti.  

”Olemme tehneet paljon toimenpiteitä ja tuoneet asiaa laajasti esille, mutta on sanottava, että kaupunki ei täysin yksin pysty ratkaisemaan henkilöstöpulaa, joka näkyy jo yli kaupunkimme”, toteaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas.    

Akuutin henkilöstövajeen hoitamiseksi ja lakisääteisen varhaiskasvatuksen turvaamiseksi Helsingissä suljetaan leikkipuistoja ja siirretään näiden leikkipuistojen henkilökuntaa päiväkoteihin ajalla 19.9.-21.10.2022. Leikkipuistojen henkilökunta on osaavaa ja ammattitaitoista, lisäksi leikkipuistojen työntekijät saavat perehdytyksen tehtäviinsä päiväkodeissa.    

Suljettavissa leikkipuistoissa ohjattu avoimen varhaiskasvatuksen toiminta, joka ei ole lakisääteistä, mm. kerho-, vauva- ja pikkulapsiperhe- ja avoin iltapäivätoiminta, on suljettuna. Avoimen iltapäivätoiminnan välipalamaksuun esitetään maksuhyvitystä, jonka kasvatus- ja koulutuslautakunta käsittelee 13.9.2022. Leikkipuistojen ulkotilat ovat käytettävissä.   

”Helsingissä on laaja leikkipuistoverkosto ja poikkeusjärjestelyjenkin aikana avoinna on 46 leikkipuistoa ja kaksi perhetaloa.Leikkipuistojen toiminta on perheille tärkeää ja osa varhaiskasvatusta.Olen erittäin  pahoillani, että joudumme tekemään tämän ratkaisun, toteaa Järvenkallas.“ Suljettavat leikkipuistot avataan luonnollisesti jo aikaisemmin, mikäli henkilöstötilanne helpottaa.” 

Suljettavat leikkipuistot ja perhetalot ovat: Ruoholahti, Lahnalahti, Nuoli, Trumpetti, Ulvila, Viiri, Laurinniitty, Tullinpuomi, Vallila, Kimmo, Torpparinmäki, Salpausselkä, Unikko, Kurranummi, Rudolf, Tuorinniemi, Puuskakulma, Mellunmäki sekä perhetalotBetania ja Sahrami.   

Lisätietoja: toimialajohtaja Satu Järvenkallas, satu.jarvenkallas@hel.fi, p. 050 5664391   

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mervi Kopomaa-Weymarn
yksikön päällikkö
palveluviestintä
viestintäpalvelut
p. 040 3344628
mervi.kopomaa-weymarn@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Töysänkatu 2 D
00510 Helsinki

09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 4.10.202229.9.2022 16:09:59 EEST | Tiedote

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 4. lokakuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa osoitteeseen Paciuksenkatu 19 toteutettavien päiväkotitilojen tarveselvitys, joka jäi edellisessä kokouksessa pöydälle. Lautakunnalle esitetään myös tarveperusteisen indeksin mallin uudistamista suomen- ja ruotsinkielisille peruskouluille 1.8.2023 alkaen. Helsinki haluaa tarveperusteisella rahoituksella ehkäistä aktiivisesti koulujen eriytymistä, vahvistaa oppilaiden mahdollisuuksien tasa-arvoa ja kaventaa koulujen välisiä eroja taatakseen kaikille lapsille yhdenvertaiset lähtökohdat oppimiseen. Helsingissä on jaettu segregaatiota ehkäisevää tukea eli niin sanottua pd-rahoitusta, peruskouluille vuodesta 1999 lähtien. Laskentamallia tarkastellaan säännöllisesti. Nyt laskentamallia uudistetaan siten, että taustamuuttujissa siirrytään aluepohjaisesta tiedosta koulukohtaiseen tietoon

Koordinationsgruppen föreslår ett flertal förnyelser för att avhjälpa bristen på arbetskraft inom småbarnspedagogiken i Helsingfors29.9.2022 14:48:10 EEST | Tiedote

En koordinationsgrupp för personaltillgång inom småbarnspedagogiken ledd av biträdande borgmästare Nasima Razmyar föreslår att Helsingfors ökar antalet platser inom läroavtalsutbildningen för barnskötare och försnabbar anställningar. Koordinationsgruppen föreslår också att staden ska inrätta fler vakanser för socionomer inom småbarnspedagogik. En tredje konkret åtgärd som Helsingfors vidtar är att betydligt utvidga sin snabbinsatsverksamhet för att så svara på plötsligt uppkommande behov av vikarier runt om i staden.

Koordinaatioryhmä esittää useita uudistuksia varhaiskasvatuksen työvoimapulan helpottamiseksi Helsingissä29.9.2022 14:45:54 EEST | Tiedote

Apulaispormestari Nasima Razmyarin johtama varhaiskasvatuksen saatavuuden koordinaatioryhmä ehdottaa, että Helsinki kasvattaa lastenhoitajien oppisopimuskoulutuspaikkojen määrää ja nopeuttaa työhön pääsyä. Työryhmä ehdottaa myös, että kaupungin tulee perustaa lisää vakansseja varhaiskasvatuksen sosionomeille. Kolmantena konkreettisena tekona Helsinki laajentaa merkittävästi nopean avun toimintaansa, joka vastaa äkillisiin sijaistustilanteisiin ympäri kaupunkia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme