Helsinki suunnittelee keskustan kävelyalueiden laajentamista - tulevista toimenpiteistä tietoa jatkosuunnitteluun

Uudet kävelyalueet näkyvät voimakkaimmin Pohjois- ja Eteläesplanadeilla, sillä ne soveltuvat luontevasti kävelyyn ja oleiluun ihmisvirtojensa ja kivijalkaliikkeidensä vuoksi. Helsingin äskettäin tekemän, kesäkatuja ja kaupunkiympäristön viihtyisyyttä koskeneen asukaskyselyn mukaan kaupunkilaiset toivovat lisää kävelymahdollisuuksia ja vehreyttä erityisesti Pohjoisesplanadille.
Esplanadeilla ajoradat muutetaan yksikaistaisiksi. Huoltoliikenne kuitenkin turvataan, sillä lastauspaikat jätetään molemmille kaduille. Pohjoisesplanadilla kävelyaluetta levennetään väliaikaisin rakentein. Eteläesplanadilla ajoradalta vapautuu tilaa pyöräilyyn.
Lönnrotinkadulla ajorata kavennetaan yksikaistaiseksi, ja kadulle lisätään pyöräkaista länteen ajaville pyöräilijöille. Myös kävelymahdollisuudet paranevat.
Uudistuksia nähdään myös Erottajankadulla, Kasarmikadulla sekä Designmuseon aukiolla ja sen edustalla Korkeavuorenkadulla, joilla toteutettiin onnistuneesti kesäkatuja viime kesänä. Kaduilla annetaan tilaa kävelylle ja oleilulle, ja niille tuodaan kukka- ja kasvilaatikoita sekä penkkejä.
Muutoksilla pyritään selkeämpään kävelykatujen verkostoon ja sujuviin yhteyksiin aukioiden ja kävelyalueiden välillä.
Kokemuksia kerätään yrityksiltä ja kaupunkilaisilta
Kävelyalueiden suunnittelussa hyödynnetään kesäkaduista saatuja kokemuksia. Esplanadeilla laajenevia kävelyalueita suunnitellaan alueen keskeisten yritysten ja kiinteistönomistajien kanssa yhteisissä työpajoissa.
Suunnitteluratkaisuista kerätään palautetta kokeilun aikana mukana olevien katujen kiinteistönomistajilta, yrityksiltä ja kaupunkilaisilta, jotta tulevia liikennejärjestelyitä voidaan suunnitella kaikille osapuolille toimiviksi.
Tavoitteena viihtyisä ja vetovoimainen ydinkeskusta
Helsingin tavoitteena on viihtyisämpi, elinvoimaisempi ja elämyksellisempi ydinkeskusta. Kävelyn edistäminen on nostettu tärkeäksi keskustan vetovoimatekijäksi Helsingin kaupunkistrategiassa 2021–2025. Kävelymahdollisuuksien kehittämisen puolesta on linjannut myös kaupunginhallitus. Kaupunginhallitus päätti tammikuussa 2021 kävelykeskustan laajentamisen jatkosuunnittelusta ja hyväksyi keskustavision, jossa tähdätään muun muassa parempiin kävelymahdollisuuksiin ydinkeskustassa. Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi maaliskuussa 2022 Helsingin ensimmäisen kävelyn edistämisohjelman.
"Hyvät puitteet kävelyyn ja oleiluun houkuttelevat ihmisiä viettämään aikaa ydinkeskustassa. Tutkimusten ja muista kaupungeista saatujen kokemusten mukaan runsaammat kävelijämäärät lisäävät kauppojen asiakasmääriä ja liikevaihtoa. Lisäksi kävelykeskustan laajentaminen parantaa kävelijöiden turvallisuutta ja tukee Helsingin ilmastotavoitteita", sanoo Helsingin maankäyttöjohtaja Rikhard Manninen.
Helsinki kehittää ydinkeskustaa suunnitelmallisesti lähivuosina. Työn raamina toimii vuoteen 2032 ulottuva maankäytön kehityskuva, joka ohjaa myös liikenteellisiä ratkaisuja. Kävelyä edistäviä toimenpiteitä suunnitellaan tulevassa ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelmassa, jossa hyödynnetään ensi kesänä toteutettavista ratkaisuista saatava tieto ja kokemukset. Tavoitteena on kehittää liikennejärjestelyjä keskustan elinvoimaa tukeviksi. Suunnitelma tulee päätöksentekoon vuoden 2023 aikana.
Tulevaisuudessa myös kesäkatujen toimintamalli tukee ydinkeskustan kävelyalueiden kehittämistä. Kesäkatuja voidaan toteuttaa niin, että niiden avulla selvitetään, mitkä olisivat sopivimpia pysyviä ratkaisuja kävelyn edistämiseksi.
Päätösehdotukset:
Kaupunkiympäristölautakunnan esityslista 1.11.2022
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pihla Kuokkanen
yksikön päällikkö
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
pihla.kuokkanen@hel.fi
puh. 09 31034301
Rikhard Manninen
maankäyttöjohtaja
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
rikhard.manninen@hel.fi
puh. 09 31037160
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Teollisuuskadun tunneli sekä Veturitie Triplan kohdalla suljettu autoliikenteeltä yöaikaan 13.–16.5.9.5.2025 14:56:30 EEST | Tiedote
Sulku on voimassa päivittäin kello 22–6, ja se johtuu huoltotöistä ja pesuista.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.5.20258.5.2025 18:45:20 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.5.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.5.2025
Gräsvikens metrostation utvecklas7.5.2025 14:50:45 EEST | Pressmeddelande
Vi vill utveckla kvarteret kring Gräsvikens metrostation och Gräsvikstorget. I kvarteret planeras nya tjänster, affärslokaler och bostäder för ca 700 personer. En reservation för utveckling söks för området. Stadsborna kan säga vad de tycker om planeringen med en Säg din åsikt -enkät fram till 21. maj.
Ruoholahden metroasemaa kehitetään7.5.2025 14:50:45 EEST | Tiedote
Ruoholahden metroaseman korttelia sekä Ruoholahdentoria halutaan kehittää. Kortteleihin suunnitellaan uusia palveluja, liiketiloja ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Alueelle haetaan kehittämisvarausta. Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnittelusta Kerro kantasi -kyselyssä 21. toukokuuta asti.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme