Helsinki tarjoaa tapahtumajärjestäjille lisäohjeistusta ja neuvontaa koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa

Koronaviruksen hillitsemiseen liittyvä tapahtumajärjestäjien lisäohjeistus on suunniteltu kaupungin eri viranomaisten ja palveluntuottajien toimesta yhteistyössä kahden tapahtuman, perinteikkään Helsinki Cupin ja uuden Suvilahti Summerin, kanssa.
Ohjeistuksen tarkoituksena on opastaa ja auttaa tapahtumajärjestäjiä estämään koronavirustartuntojen leviäminen tilaisuuksissa ja näin taata tapahtumakävijöille turvallinen elämys. Ohjeistus noudattaa valtion linjauksia ja sitä päivitetään, kun uusia linjauksia tehdään.
”On tärkeää, että tulevat tapahtumat toteutetaan niin turvallisesti kuin suinkin mahdollista. Tuemme kaupunkina tapahtumajärjestäjiä parhaamme mukaan, jotta tapahtumiin osallistuminen ei aiheuttaisi ylimääräistä riskiä kävijöille”, projektipäällikkö Päivi Munther toteaa.
Kaupunki antaa ohjeita tapahtumia koskien, mutta ei yleisiin kokoontumisiin. Kokoontumislaissa yleisellä kokouksella tarkoitetaan mielenosoitusta tai muuta kokoontumisvapauden käyttämiseksi järjestettyä tilaisuutta, johon muutkin kuin nimenomaisesti kutsutut voivat osallistua tai jota he voivat seurata.
Verkko-osoitteessa www.hel.fi/tapahtumallisuus on tapahtumajärjestäjän muistilista, johon on koottu tietoa yleisimmin tarvittavista luvista ja muista asioista, joista tapahtuman järjestäjän tulee huolehtia. Tapahtuman luonteen mukaan voidaan tarvita vielä muitakin lupia ja ilmoituksia kuin sivustolla mainitut.
Helsinki linjaa koronavirustilanteeseen liittyvissä tapahtumajärjestämisen lisäohjeissa seuraavista teemoista:
- yleisötilaisuuteen, yleiseen kokoontumiseen tai julkiseen tilaan ei saa tulla oireisena
- riskiryhmään kuuluvia suositellaan välttämään yleisötilaisuuksia
- tarpeettomia fyysisiä kontakteja tulee välttää tilaisuuksissa
- hyvä käsi- ja yskimishygienia tilaisuuden aikana estää tartuntoja
- siivouksen merkitys korostuu tapahtumapaikalla
- toimenpiteet, mikäli yleisötilaisuudessa tai yleisessä kokoontumisessa todetaan koronavirustartunta
- viestinnän merkitys.
Lisäksi kaupunki suosittaa tapahtumajärjestäjää laatimaan ohjeiden pohjalta tarkemman toimenpidelistauksen koronaviruksen leviämisen estämiseksi ja liittämään sen tapahtumailmoitukseen.
Tapahtumajärjestäjät voivat tarvittaessa kysyä lisätietoja osoitteesta: marketing@hel.fi.
Ilmoitusvelvollisuuden osalta poikkeuksena vain Varaamon tapahtumapaikat
Varaamalla tapahtumapaikan verkkopalvelu Varaamosta tapahtumajärjestäjä hyväksyy ulkotapahtumapaikkojen käyttösäännöt sekä sitoutuu noudattamaan yleisohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä tapahtumien yhteydessä.
Tapahtumajärjestäjän tulee selvittää voimassa olevat kokoontumisrajoitukset ja tapahtumajärjestäjä on vastuussa siitä, että osallistujamäärä ei nouse yli sallitun määrän.
Helsingin kaupungilla on oikeus purkaa sopimus yksipuolisesti perustuen kokoontumisrajoitukseen, mikäli suunnitellun tapahtuman järjestäminen kokonaisuudessa arvioiden turvallisesti ei ole mahdollista.
Varaamon tapahtumapaikkoja koskeviin kysymyksiin saa vastauksen osoitteesta: ulkoilmatapahtumat@hel.fi.
Verkossa
Poikkeustilanteen (covid-19) tapahtumajärjestämisen ohjeet Helsingissä
Aluehallintoviraston päätös kokoontumisrajoituksista
Aluehallintoviraston usein kysytyt kysymykset yleisötilaisuuksien erityisjärjestelyistä
Työterveyslaitoksen ohjeet palvelualoille
Työterveyslaitoksen ohjeet siivoukseen
Suojamaskien käyttöohjeet
Tämä tiedote julkaistaan mahdollisimman pian Hel.fi-sivustolla käännösversiona ruotsiksi ja englanniksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Päivi Munther, Helsingin kaupunginkanslia, viestintäosasto, puh. 040 334 2045, s-posti: paivi.munther@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin vuoden 2025 väestönkasvu poikkeuksellisen suurta, 700 000 hengen raja ylittynee vuonna 202618.12.2025 12:00:04 EET | Tiedote
Helsingin asukasmäärä ylittää miljoonan hengen rajan ennustekauden lopulla 2070. Kasvun taustalla on muuttoliike sekä Helsingin seudun ulkopuolelta että ulkomailta. Nuorimmissa ikäluokissa kasvu jää maltilliseksi, kun taas suurin kasvu kohdistuu työikäisiin ja vanhimpiin ikäluokkiin. Tiedot selviävät Helsingin kaupunginkanslian uudesta väestöennustejulkaisusta.
100 työpaikkaa nuorille – Helsinki kokeilee uusia keinoja nuorten työllistämiseksi ja haastaa alueen työnantajat mukaan16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki tarjoaa ensi keväänä sadalle korkeakoulutetulle nuorelle työpaikan osana Uusia alkuja -hanketta. Kuuden kuukauden pituisista työjaksoista toivotaan nuorille ponnahduslautaa työelämään. Helsinki haastaa myös muut työnantajat mukaan työpaikkatalkoisiin rakentamaan uusia mahdollisuuksia nuorille.
Kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli Helsingin kaupunkitilojen ajankohtaiskatsausta15.12.2025 19:19:28 EET | Tiedote
Kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli syyskauden viimeisessä kokouksessaan 15. joulukuuta Helsingin kaupunkitilat Oy:n ajankohtaiskatsausta. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi.
Kaupunginhallitus hyväksyi yleiskaavan toteuttamisohjelman 202515.12.2025 18:49:57 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 15. joulukuuta yleiskaavan toteuttamisohjelman 2025. Valtuustokausittain päivitettävä ohjelma määrittää yleiskaavan toteuttamisen periaatteet ja aikatauluttaa yksityiskohtaisempaa suunnittelua.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi satamatunnelin asemakaavan10.12.2025 20:48:51 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 10. joulukuuta Jätkäsaaresta Länsiväylälle suunnitellun satamatunnelin mahdollistavan asemakaavan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
