Helsinki tehostaa koronarokotuksia
”Haluamme kaikin mahdollisin tavoin omikronvariantin levitessä nopeuttaa helsinkiläisten koronarokotuksia. Tämä näkyy monina konkreettisina toimenpiteinä”, sanoo terveys- ja pähdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen.
Riskiryhmien ja 60-vuotta täyttäneiden rokotukset turvataan
Helsingissä halutaan varmistaa, että yli 60-vuotiaat ja riskiryhmiin kuuluvat helsinkiläiset saavat kolmannet rokotukset mahdollisimman nopeasti. Ajanvarausjärjestelmään avataan 25.12. lähtien uusia tälle ryhmälle kohdennettuja aikoja. Uusia aikoja avataan tämän jälkeenkin sitä mukaa, kun rokottajia saadaan lisää.
Malmin rokotuspiste on auki tapaninpäivänä 26.12. Tapaninpäivän rokotusajat varataan ensisijaisesti 60 vuotta täyttäneille ja riskiryhmiin kuuluville ja ajat avataan viimeistään joulupäivänä 25.12.
Lisäksi Helsinki avaa tammikuussa rokotuspisteitä yli 60-vuotiaille seniorikeskuksiin ja sairaalan yhteyteen. Tästä tiedotetaan tarkemmin joulun jälkeen.
”Iäkkäiden ja riskiryhmään kuuluvien rokotukset on tärkeä turvata, koska heillä on suurempi riski sairastua vakavaan covid19-tautiin”, terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen toteaa.
Kolmansia rokotuksia annetaan ajanvarauksella myös 18 - 59 -vuotiaille aikuisille. Ensimmäisen ja toisen rokotuksen saa ilman ajanvarausta suoraan rokotuspisteiltä.
Helsingin rokotuspisteet Jätkäsaaressa, Kannelmäessä, Malmilla ja Myllypurossa ovat
joulun välipäivinä auki arkisin klo 8.15 - 16. Malmin rokotuspista on auki tapaninpäivänä.
Messukeskukseen rokotuspiste ja lauantaista rokotuspäivä
Messukeskukseen avataan Helsingin viides rokotuspiste maanantaina 3. tammikuuta. Paikka soveltuu hyvin rokotuksiin. Se on keskeisellä paikalla ja hyvien liikenneyhteyksien päässä.
Lauantaista 8. tammikuuta alkaen Helsingin rokotuspisteillä rokotetaan lauantaisin ja arki-iltaisin.
Rokotuksia perhekeskuksissa ja terveysasemilla
Itäkadun ja Kallion perhekeskuksissa aletaan rokottamaan maanantaina 27. joulukuuta 5 -11 -vuotiaita riskiryhmiin kuuluvia lapsia. Ajan voi varata osoitteesta koronarokotusaika.fi
Myös terveysasemilla tarjotaan rokotuksia muiden käyntien yhteydessä.
Lisää rokottajia – yksityinen työterveyshuolto mukaan rokotuksiin
Helsinki rekrytoi koko ajan aktiivisesti rokottajia ja tarjoaa omalle henkilökunnalle mahdollisuuden tehdä lisätöitä rokotuspisteillä. Myös yksityistet työterveyshuollon toimijat ovat tulossa vuoden alussa mukaan rokottamaan.
”Yksityisten työterveyshuoltojen mukaan tulo rokotuksiin nopeuttaa työikäisten rokotuksia. Työterveyshuollot tiedottavat itse työntekijöitään, kun he aloittavat rokotukset”, Leena Turpeinen kertoo lopuksi.
Lisätietoja: Leena Turpeinen, terveys- ja päihdepalvelujen johtaja, p. 050 325 6917, leena.turpeinen@hel.fi
Lisätietoa Helsingin koronarokotuksista koronarokotus.hel.fi
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240
Markus Snellman
viestintäasiantuntija
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaToinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Helsingfors social- och hälsovårdstjänster under julen och vid årsskiftet 2025/202623.12.2025 09:05:15 EET | Pressmeddelande
Helsingforsborna får de social- och hälsovårdstjänster de behöver även under julen och vid årsskiftet.
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut jouluna ja vuodenvaihteessa 2025/202623.12.2025 09:05:15 EET | Tiedote
Helsinkiläiset saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut myös joulunaikaan ja vuodenvaihteessa.
Stadin sote ja brankkari on ilmestynyt19.12.2025 13:39:50 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki on tarjonnut 100 vuotta hammashoidon palveluja. Perhekeskukset tukevat vanhempia. Ikääntyneet kokevat yhteisöllisen asumisen turvalliseksi ja mieluisaksi. Stadin sote ja brankkari on jälleen täynnä mielenkiintoisia juttuja Helsingin sote- ja pelastuspalveluista.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 16.12. kokouksen päätöstiedote16.12.2025 20:13:15 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli syyskauden viimeinen kokous tiistaina 16. joulukuuta 2025. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla. Lautakunnan kevätkauden 2026 kokousajat ovat kaupungin verkkosivuilla. Lautakunnan vuoden 2026 ensimmäinen kokous on 13.1.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 16.12. kokouksen ennakkotiedote12.12.2025 16:17:32 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla on syyskauden viimeinen kokous tiistaina 16. joulukuuta 2025 klo 16.15. Lautakunta jatkaa tässä kokouksessa muun muassa järjestöille vuodelle 2026 myönnettävien avustusten sekä toimialan ensi vuoden toimintasuunnitelman ja tulosbudjetin käsittelyä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme