Helsinki vaatii katutyömailta parempaa laatua ja koko alan asennemuutosta
22.9.2020 09:15:00 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

”Työmaajärjestelyihin liittyvä välipitämättömyys on lähes käsittämätöntä. Laaduntarkkailijoiden työ paljasti asenneongelman, johon tarvitaan muutosta. Aiomme käynnistää alalla ryhtiliikkeen ja edellyttää enemmän paitsi muiden työmailta, myös parantaa omien työmaidemme laatua. Vaatimuksemme kaupunkilaislähtöisistä työmaajärjestelyistä tulee näkyä kaikkien työmaiden toteutuksessa”, sanoo pormestari Jan Vapaavuori.
Puutteita korjataan jo tänä vuonna
Helsinki aikoo parantaa tilannetta työmaakylttien puuttumisen osalta jo tänä vuonna. Alueiden käyttömaksut otetaan käyttöön myös kaikilla kaupungin omilla työmailla. Tällä hetkellä muun muassa kaupungin omat, pienet katu- ja liikennevalotyöt eivät kuulu maksuvelvollisuuden piiriin ja jäävät siten monin paikoin ilmoittamatta.
Lisäksi työmaahenkilöstöltä edellytettävää koulutusta kehitetään ja selkiytetään työmaita koskevaa ohjeistusta. Valmistelussa on myös työmaakylttipohja, joka olisi saatavissa samanaikaisesti kaivuluvan kanssa. Muita pohdinnassa olevia keinoja ovat työmaiden omavalvonta-malli sekä työmaiden valvonnan tehostaminen ja katutarkastajien lisääminen.
Kaupunki parantaa myös työmaitaan
Omien työmaidensa laadun kohentamisen Helsinki on aloittanut urakka-asiakirjojen muutoksilla, joissa työmaajärjestelyihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Kaupunki on myös edellyttänyt tavallista enemmän työvoimaa isojen hankkeiden, kuten Hämeentien ja pian alkavan Caloniuksenkadun, Runeberginkadun ja Helsinginkadun uudistuksen työmaa- ja liikennejärjestelyihin. Lisäksi Helsinki on määritellyt katutöiden laatuun liittyvät, kaupunkiympäristön toimialan henkilökuntaa sitovat tavoitteet ensi vuodelle.
Lähitulevaisuudessa työmaavalvonnan painopistettä siirretään enemmän työmaalle. Työmaiden omavalvontaa ja kaupungin katutarkastajien valvontaa tehostetaan. Työmaajärjestelyjen periaatteet, prioriteetit ja vaadittu laatutaso esitetään jatkossa nykyistä perusteellisemmin jo katusuunnitelmia laadittaessa.
Havaintoja yli 1000 työmaalta
Laaduntarkkailijoiden työkenttä oli varsin laaja, sillä Helsingissä myönnetään vuosittain noin 3000 kaivulupaa esimerkiksi kaukolämpöä tai –kylmää, tietoliikennekaapelien asennusta, viemärien uusimista tai katujen peruskorjauksia varten. Yksin kaupungilla on vuosittain eri rakentamisvaiheissa noin 200-300 katuhanketta.
Laaduntarkkailijat kiersivät Helsingin kaikki työmaat kahdesti kesän aikana ja laativat yli tuhat raporttia havainnoistaan. Yhteenvetoraportti on liitteenä.
Osa laaduntarkkailijoista teki havaintoja Helsingin erilaisista palveluista. Heidän tekemistään havainnoista voi lukea alle linkatusta uutisesta: Palveluiden laaduntarkkailijat löysivät kehitettävää – ja myös paljon toimivaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jyrki Paavilainen
projektinjohtaja
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 25896
etunimi.sukunimi@hel.fi
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Korsningen vid Tavastvägen mellan de fyra stadsdelarna planeras att byggas om20.3.2026 09:40:45 EET | Pressmeddelande
En ändring av detaljplanen inleds i anslutningsområdet Tavastvägen, Hermanstads strandväg och Gustav Vasas väg. Planen för Tavast tull gör det möjligt att bygga snabbspårvägen Vik–Malm och förbättrar gång- och cykelförhållandena. Samtidigt utreds möjligheten att ändra kvarteret i planeringsområdet till bostäder.
Hämeentien neljän kaupunginosan risteys suunnitellaan uusiksi20.3.2026 09:40:45 EET | Tiedote
Hämeentien, Hermannin rantatien ja Kustaa Vaasan tien liittymäalueella käynnistyy asemakaavan muutos. Hämeentullin suunnitelma mahdollistaa Viikin-Malmin raitiotien toteuttamisen ja parantaa pyöräilyn ja kävelyn olosuhteita. Samalla selvitetään suunnittelualueella sijaitsevan korttelin muuttamista asuinkäyttöön.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 19.3.202619.3.2026 18:14:02 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 19.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 16.4.2026.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 17.3.202617.3.2026 17:47:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 17.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Kyläsaaren lumenvastaanottopaikan häiriö ei aiheuta sortumavaaraa17.3.2026 14:09:19 EET | Tiedote
Kaupunki on selvittänyt Kyläsaaren lumenvastaanottopaikalla viime viikolla havaitun häiriön syytä. Sortumariskiä alueella ei enää ole.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme