Helsinki vakiinnuttanut paikkansa Urban 20 -kaupunkien verkostossa
U20-verkosto kutsuu yhteen G20-maiden keskeisten kaupunkien lisäksi muutamia muita kiinnostavia kaupunkeja ympäri maailmaa. Viime vuonna Buenos Airesissa käynnistetyssä verkostossa Helsinki on ainoa pohjoismainen kaupunki. Tokion kokous on kaupunkien valmisteleva kokous G20-maiden huippukokoukselle, joka järjestetään kesäkuussa Osakassa.
”Helsinki on vakiinnuttanut paikkaansa U20-verkostossa. Olemme edelläkävijäkaupunki monella globaalisti kiinnostavalla sektorilla. Helsingin näkemyksiä arvostetaan erityisesti ilmastonmuutoksen torjunnan, kestävän kehityksen, avoimen ja osallistavan päätöksenteon sekä kokonaisvaltaisen ja ketterän ongelmanratkaisuosaamisen saralla”, pormestari Vapaavuori sanoo.
Vapaavuori käyttää kolmipäiväisen huippukokouksen aikana puheenvuorot muun muassa kestävästä kehityksestä ja väestöryhmien eriytymisen torjunnasta, jotka ovat kokouksen keskeisiä teemoja. Lisäksi hän tapaa erikseen useita keskeisiä kokoukseen osallistuvia kollegojaan.
U20-verkoston muodostumisen taustalla on selvästi nähtävissä myös kaupunkien merkityksen kasvu kansainvälisen politiikan toimijoina.
”Kaupungit rakentavat nyt entistä tiiviimmin kumppanuusverkostoja. Kyse ei ole perinteisestä kaupunkidiplomatiasta, vaan yhteisten ratkaisujen hakemisesta globaaleihin haasteisiin, jotka eivät tunne valtioiden rajoja. Isot kaupungit ympäri maailmaa painivat hyvin samanlaisten ongelmien kanssa. Parhaiden ratkaisujen tarjoaja voi olla pieni tai suuri kaupunki mistä tahansa”, Vapaavuori sanoo.
Kokouksen yhteydessä Helsinki järjestää yhteistyössä New Yorkin kaupungin kanssa järjestyksessään kolmannen oheistapahtuman, jonka tarkoituksena on innostaa muita kaupunkeja mukaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kaupunkitasoiseen raportointiin. Perinteisesti raportointia on tehty vain kansallisvaltioiden toimesta, mutta viime vuonna New Yorkista tuli ensimmäinen kaupunki maailmassa, joka luovutti raporttinsa YK:lle. Helsinki seuraa tänä vuonna perässä toisena kaupunkina maailmassa.
Pormestari odottaa Tokiosta myös konkreettisia uusia yhteistyöavauksia. Pormestari Vapaavuori uskoo, että Helsingin aiemmin keväällä lanseeraama energia challenge ja kaupungin kunnianhimoinen pyrkimys innovatiivisen ja puhtaan energiatuotannon ratkaisuihin herättää varmasti mielenkiintoa maailmalla. Challengen kautta Helsinki haastaa koko maailman keksimään parhaita keinoja siihen, miten kaupungista voidaan tehdä hiilineutraali kestävästi, mahdollisimman vähäisellä biomassan käytöllä.
”Toki toivomme, että challengen tuloksia voivat myöhemmin hyödyntää myös muut kaupungit. Tämä on myös keskeinen osa Helsingin tarinaa. Sen lisäksi, että pidämme huolta Helsingistä, haluamme tuoda oman panoksemme myös paremman maailman rakentamiseksi”, Vapaavuori tiivistää.
U20-huippukokouksen taustalla ovat UCLG United Cities and Local Governments -järjestö sekä kaupunkien ilmastoyhteistyön C40-verkosto. Helsingillä on verkostossa tarkkailijakaupungin asema.
Lisätietoja:
Laura Åvall
pormestarin erityisavustaja
laura.avall@hel.fi
+358 50 361 7511
Anna Kanervirta
Helsingin kaupunginkanslia
anna.kanervirta@hel.fi
(09) 310 36217
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Viikinrannan-Lahdenväylän osayleiskaavan12.11.2025 23:08:27 EET | Tiedote
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 12. marraskuuta Viikinrannan-Lahdenväylän osayleiskaavan. Valtuusto hyväksyi myös Oksakoskenpolun pysäköintitalon asemakaavamuutoksen Meilahdessa. Kyselytunnilla keskusteltiin opettajien hyvinvoinnista ja saatavuudesta, ilmastopolitiikan tavoitteista sekä psykiatrisen osastohoidon tilanteesta.
Pääkaupunkiseudun ulkomaalaistaustaiset kokevat monia työllistymisen esteitä – työllisten ja työttömien kokemuksissa suuria eroja11.11.2025 12:01:57 EET | Tiedote
Puutteellinen kielitaito sekä vähäiset suhteet kantasuomalaisiin ovat pääkaupunkiseudun ulkomaalaistaustaisten yleisimmin kokemia esteitä heidän työllistymiselleen. Työllisten ja työttömien kokemukset eroavat voimakkaasti esimerkiksi siinä, kuinka usein oma terveydentila koetaan työllistymisen esteenä.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi omalta osaltaan konserniohjeen päivittämisen10.11.2025 18:53:05 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi kokouksessaan 10. marraskuuta omalta osaltaan konserniohjeen päivittämisen. Asia etenee kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.
Mäkelänkadun jatkeen asemakaavan muutos etenee valtuustoon10.11.2025 17:35:47 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti 10. marraskuuta kokouksessaan esittää kaupunginvaltuustolle Mäkelänkadun jatkeen asemakaavan hyväksymistä sekä M400-metrojunien hankesuunnitelman hyväksymistä.
Helsinki juhlistaa Lapsen oikeuksien viikkoa monipuolisella tapahtumatarjonnalla7.11.2025 10:08:52 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki järjestää Lapsen oikeuksien viikolla runsaasti lapsille, nuorille ja perheille suunnattua ohjelmaa. Lastenkulttuuria jokaiselle! -tapahtumapäivää vietetään 20. marraskuuta, jolloin lapsille ja nuorille on tarjolla maksuttomia tapahtumia lähes 40 paikassa. Helsinki edistää iloista ja turvallista kaupunkia lapsille ja vahvistaa lasten sekä nuorten hyvinvointia ja lapsen oikeuksia kokonaisvaltaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
