Helsinki valittiin vuoden kirjastokunnaksi
26.10.2019 14:56:35 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Muut Vuoden Kirjastokunta -kilpailun finalistit olivat Ii, Kurikka, Mikkeli ja Tampere, joista Kurikka voitti Suomen kirjastoseuran organisoiman yleisöäänestyksen. Tänä vuonna toista kertaa järjestetyn Vuoden kirjastokunta -kilpailun avulla halutaan tuoda esiin kirjastojen merkitystä.
”Kuntalaiset arvostavat eniten kunnan palveluista juuri kirjastoa. Kilpailun avulla tuodaan valtakunnallisesti esiin sitä tärkeää työtä, jota kirjastoissa tehdään”, kertoi Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriyksikön johtaja Terhi Päivärinta palkitsemistilaisuudessa.
Tänä vuonna kilpailussa korostettiin erityisesti sitä, miten kirjasto voi edistää lukemista. Helsingin kaupunginkirjasto tekee merkittävää työtä lukemisen edistämiseksi muun muassa kattavan kouluyhteistyön avulla. Myös Helsingin keskustakirjasto Oodin avaaminen, Lukulähettilääksi!-hanke ja kirjaston Lukuvalmentajat ovat tuoneet lukuharrastuksen näkyväksi niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.
Tänä vuonna Helsingin kaupunginkirjasto tekee ennätyksen käyntimäärissä, kun 9 miljoonan vuosikäynnin raja tulee ylittymään. Myös uusia kirjastokortteja on tehty tänä vuonna ennätystahtia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjo Haatainen
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunki / Kulttuuri ja vapaa-aika / Viestintä- ja markkinointipalvelut
marjo.haatainen@hel.fi, 050 382 8150
Kuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta
* * *
Helsingin kaupunginkirjasto on Suomen suurin yleinen kirjasto ja yleisten kirjastojen keskuskirjasto.
Helmet on pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen kirjastoverkko - Helsinki Metropolitan Area Libraries. Siihen kuuluvat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Klubbmusik, färgbad och utomhusbio – Helsingfors stad bjuder på ett mångsidigt och avgiftsfritt program under Konstens natt13.8.2026 14:38:53 EEST | Pressmeddelande
På Konstens natt torsdagen den 20 augusti fylls Helsingfors kulturcentrum, museer, bibliotek och ungdomslokaler av inspirerande evenemang och upplevelser. På programmet finns bland annat konserter, föreställningar, litteratur och diskussioner runt om i staden från morgon till sen kväll.
Klubimusiikkia, värikylpyjä ja ulkoilmaleffoja – Helsingin kaupunki tarjoaa Taiteiden yönä monipuolista maksutonta ohjelmaa13.8.2026 14:36:46 EEST | Tiedote
Helsingin kulttuurikeskukset, museot, kirjastot ja nuorisotilat täyttyvät Taiteiden yönä torstaina 20.8. kiinnostavista tapahtumista ja elämyksistä. Luvassa on muun muassa konsertteja, esityksiä, kirjallisuutta ja keskusteluja ympäri kaupunkia aamusta aina myöhäiseen iltaan saakka.
Viikin kirjaston korjaustyöt alkavat vesivahingon jälkeen – avautumisajankohta ei vielä tiedossa13.8.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Viikin kirjasto Helsingissä on toistaiseksi suljettuna vesivahingon vuoksi. Kirjastossa tapahtui laaja vesivahinko, kun sadevesiviemärin putken liitos petti rankkasateen aikana lauantaina 4. heinäkuuta ja iso määrä vettä pääsi sisälle rakennukseen. Vesi kasteli muun muassa kirjaston lattian ja osan seinistä ensimmäisessä kerroksessa sekä kellarikerroksessa.
Renoveringen av Viks bibliotek efter vattenskadan inleds – öppningstidpunkten är ännu inte känd13.8.2026 07:29:00 EEST | Pressmeddelande
Viks bibliotek i Helsingfors är stängt tills vidare på grund av en vattenskada. En omfattande vattenskada uppstod i biblioteket då en fog vid ett regnvattenavloppsrör brast under ett kraftigt regn lördagen den 4 juli, och en stor mängd vatten läckte in i byggnaden. Bland annat bibliotekets golv och en del av väggarna på första våningen och i källarvåningen blev våta.
Rekordpublik på utställningen Helsinki by Night i Villa Hagasund12.8.2026 09:07:38 EEST | Pressmeddelande
Över 75 000 besökare har redan sett Stefan Bremers fotoutställning Helsinki by Night i Villa Hagasund. Den mycket populära utställningen är öppen fram till slutet av augusti. Till publikframgången väntas också utställningen om den finländska punkens 50-åriga historia bidra som öppnar i oktober.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

