Helsinki yhteistyössä Maailman talousfoorumin (WEF) kanssa – pormestari Vartiainen esittelee henkilödataan liittyvän hankkeen ensimmäisiä tuloksia
8.9.2021 17:00:00 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Hankkeen valmistelut käynnistyivät Suomessa ja Helsingissä helmikuussa 2020. Kansallisen hankeryhmän työskentelyssä on ollut mukana valtionhallinnon ja kaupunkien lisäksi tutkimuksen ja elinkeinoelämän edustajia. Hankkeen koordinointivastuu on liikenne- ja viestintäministeriöllä.
Ensimmäinen kumppanuusjakso poiki lisätietoa henkilödatan hyödyntämisestä ja käsittelystä
Helsingin kaupunki on vastannut yhteistyöhön liittyvästä ensimmäisestä Fellowship-jaksosta, jonka aikana kaupungin palkkaama määräaikainen asiantuntija työskenteli San Franciscossa sijaitsevassa C4IR-keskuksessa. Kesäkuusta 2020 syyskuuhun 2021 jatkunut jakso oli ensimmäinen askel mahdollisen kumppanuustoimipisteen perustamisessa.
Projektiin koottu kansainvälinen asiantuntijaryhmä kirjoitti jakson aikana julkaisun, joka ottaa kantaa eri näkökulmista ihmislähtöisen datan hyödyntämisen tärkeyteen ja mahdollisuuksiin. Lisäksi Helsingin kaupunki aloitti jakson aikana data-analytiikkakokeilun, jonka puitteissa rakennettiin henkilödatan käsittelyn mahdollistava tekninen ympäristö sekä anonymisointiprosessi. Tämä kokeilu jatkuu edelleen ja saatetaan päätökseen vuoden 2021 loppuun mennessä.
Ensimmäisen Fellowship-jakson päätöstapahtuma on 8. syyskuuta 2021. Pormestari Juhana Vartiainen on kutsuttu avauspuheenvuoron pitäjäksi.
”Helsingin tavoitteena on olla maailman kärkitasoa digitalisaation hyödyntämisessä. Tämän tavoitteen tueksi tarvitsemme sekä kansallista että kansainvälistä yhteistyötä datankäytön tehostamisessa – C4IR-hanke on tästä erinomainen esimerkki. Erityisesti meidän tulee tunnistaa eettisesti käytetyn yksilötiedon tärkeys ja hyödyntää siihen liittyviä mahdollisuuksia”, pormestari Vartiainen sanoo.
Tilaisuutta johtaa C4IR:n varajohtaja Sheila Warren ja loppusanat pitää liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka. Ohjelmassa on myös paneelikeskustelu, johon on kutsuttu Suomesta mukaan projektin edistämistä vahvasti edesauttanut Helsingin entinen pormestari Jan Vapaavuori.
Hankkeen eteneminen edellyttää toisen kumppanuusjakson ja yritysyhteistyötä
C4IR-toimipisteen perustamisedellytyksien täyttymiseksi hankkeeseen ja sen rahoittamiseen tulee saada mukaan myös paikallisia yrityksiä. Tämän johdosta hanketta pyritään nyt jatkamaan toisella vuoden kestävällä Fellowship-jaksolla, joka toteutettaisiin suomalaisten yritysten kanssa tehtävänä yhteistyönä.
Hankkeen loppujulkaisu verkossa 8.9.2021 noin klo 17:
Empowered Data Societies: A Human-Centric Approach to Data Relationships
Yhteyshenkilöt
Pormestarin erityisavustaja Teresa Salminen, puh. 040 865 6961, s-posti: teresa.salminen@hel.fi
Kansainvälisten asioiden päällikkö Laura Uuttu-Deschryvere, Helsingin kaupunginkanslia, puh. 040 717 6415, s-posti: laura.uuttu-deschryvere@hel.fi
Erityisasiantuntija Viivi Lähteenoja, Helsingin kaupunginkanslia, puh. 050 375 8274, s-posti: viivi.lahteenoja@hel.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Stadin safka on toimittanut viidessä vuodessa lähes neljä miljoonaa kiloa hävikkiruokaa helsinkiläisten lautasille30.1.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Stadin safka on viidessä vuodessa kasvanut keskeiseksi osaksi Helsingin ruoka-apua. Vuodesta 2021 alkaen Stadin safka on toimittanut lähes neljä miljoonaa kiloa hävikkiruokaa ruoka-aputoimijoille ja kehittänyt ruoka-apua Helsingissä kohti yhteisöllisempiä ja yhdenvertaisempia toimintamalleja.
Helsinki tehostaa toimiaan asunnottomuuden vähentämiseksi28.1.2026 12:02:04 EET | Tiedote
Helsinki on onnistunut vähentämään asunnottomuutta merkittävästi viime vuosina. Perheiden asunnottomuus on lähes poistunut. Yksin elävien asunnottomien määrä kääntyi kuitenkin lievään kasvuun vuonna 2024 ja jatkoi kasvuaan viime vuonna. Helsinki on tästä kehityksestä erittäin huolestunut.
Pormestari Daniel Sazonovin ensimmäinen pormestarin asukasilta järjestetään Koskelassa 26. helmikuuta28.1.2026 10:08:01 EET | Tiedote
Pormestari Daniel Sazonovin isännöimä pormestarin asukasilta järjestetään Koskelan nuorisotalossa torstaina 26.2.2026 kello 18.00–19.30. Asukkaat voivat lähettää kysymyksiä jo ennakolta KerroKantasi-kyselyn kautta.
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa26.1.2026 19:36:04 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui maanantai-iltana vuoden 2026 ensimmäiseen kokoukseensa. Kokouksessa elinkeinojaosto kuuli muun muassa Helsingin brändin tilannekatsauksen.
Helsingin kaupunginhallitus päätti esittää Pitkärivin luonnonsuojelualueen perustamista26.1.2026 18:06:19 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 26. tammikuuta esittää Uudenmaan elinvoimakeskukselle, että se perustaa Pitkärivin luonnonsuojelualueen sekä hyväksyy alueen hoito- ja käyttösuunnitelman.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
