Helsinkiläinen edelläkävijyys esillä Educa-messuilla
Esillä laaja kattaus helsinkiläistä kasvatusta ja koulutusta
sittelemme osastollamme oppimista ja pedagogisia ratkaisuja Helsingin varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Pääset tutustumaan muun muassa kielipedagogiikkaan, tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamiseen sekä uusiin, asiantuntijaopettajien kehittämiin ilmiöoppimisen työvälineisiin. Tarkemman osastomme ohjelman löydät alta.
Myös toimialamme johtajat Liisa Pohjolainen, Satu Järvenkallas, Outi Salo, Niclas Grönholm ja Arja Kukkonen ovat mukana osastollamme. Tavoitat heidät parhaiten perjantaina aamupäivällä. Apulaispormestari Pia Pakarinen on tavattavissa myös perjantai-iltapäivänä ja -iltana sekä lisäksi lauantaina klo 11-13.
Helsinkiläistä osaamista messujen puhujalavoilla
Helsingin kasvatus ja koulutus näkyy ja kuuluu myös Educan puhujalavoilla. Toimialajohtaja Liisa Pohjolainen kertoo Educa-messujen hyvinvointi-pääteemaan osuvasti liittyen, miten Helsinki huolehtii oppijoiden ja henkilöstön hyvinvoinnista. Kunta10-tutkimuksesta ja oppimistuloksista nähdään, että hyvinvointiin panostaminen on kantanut hedelmää. Helsinki sai myös vuonna 2019 Vuoden varhaiskasvatuskunta -palkinnon Varhaiskasvatuksen opettajien liitolta. Toimialajohtaja Pohjolainen kertoo, miten tuloksiin päästiin ja mitä on vielä tekemättä.
(Liisa Pohjolaisen puheenvuoro perjantaina 24.1. klo 11.25, Open Lounge -tilassa).
Tämän lisäksi perjantaina messuvieraat pääsevät kuulemaan, miten lukion uuden opetussuunnitelman valmistelu toteutetaan Helsingissä. Puheenvuorossa kerrotaan, miten Helsingissä innostutaan ja onnistutaan LOPS2021-työssä. Lauantaina vuorostaan on mahdollisuus kuulla, miten Helsingin työväenopisto ja Helsingfors Arbis lisäävät laajasti kaupunkilaisten hyvinvointia; tietoja, taitoja, osallisuutta, yhteisöllisyyttä, kotoutumista, liikuntaa, kulttuuria ja elämyksiä. Puhujina ovat Ville Ylikahri ja Moa Thors.
Ohjelma Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen osastolla 6m50
Pe 24.1. klo 10–13
Ilmiöoppiminen ja STEAM-pedagogiikka
Helhetsskapande lärande och STEAM-pedagogik
Tule poimimaan vinkkejä ja työkaluja omaan opetukseesi! Asiantuntijaopettajamme esittelevät ilmiöoppimisen työvälineitä, toteutuksia ja kokemuksia. Samalla voit tutustua, miten toteutamme monialaista tiede-, teknologia- ja taidepedagogiikkaa (STEAM) varhaiskasvatuksesta alkaen. Näe, miten 3D-tulostus on luontevana osana lapsen leikillistä, uutta luovaa oppimista. Tutustu myös kaupunkiympäristössä toimivaan Urban-eskariin!
Kom och ta del av tips och verktyg för din egen undervisning! Våra utvecklingslärare presenterar verktyg för fenomenbaserat lärande, samt olika implementeringar och erfarenheter inom området. Samtidigt kan du bekanta dig med hur vi förverkligar tvärvetenskaplig vetenskaps-, teknologi- och konstpedagogik (STEAM) med början från småbarnspedagogiken. Se hur 3D-utskrivning är en naturlig del av barnets nya lekfulla och kreativa lärande.
Pe 24.1. klo 13–16
Helsinki oppii kieliä!
Helsingin A1-kielivalikoimassa on yhdeksän eri kieltä, muun muassa viro, espanja, kiina ja pohjoissaame. Tutustu kieliin ja poimi kieltenopettajien vinkit varhaiseen kielen oppimiseen!
Pe 24.1. klo 16–20
Uudet oppimisympäristöt virtuaalitodellisuudessa
Vuorovaikutus- ja tunnetaidot oppijan hyvinvoinnin tukena
Koe helsinkiläisten koulujen uudet oppimisen tilat virtuaalitodellisuudessa. Sukella 360 asteen kuvien avulla koulurakennuksiin ja oppimisen tilaratkaisuihin. Voit tutustua virtuaalitodellisuuden laitteistojen pedagogisiin käyttömahdollisuuksiin ja keskustella lisätyn todellisuuden mahdollisuuksista tilasuunnittelun apuna.
Sopivana vastapainona nykytekniikalle sukellamme perjantai-illassa myös tunne- ja vuorovaikutustaitojen oppimiseen. Tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelu auttaa tunnistamaan ja säätelemään omia tunteita ja tukee siten oppijan psyykkistä hyvinvointia. Tule kuulemaan helsinkiläisten asiantuntijaopettajien vinkkejä tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamiseen esimerkiksi draaman keinoin.
La 25.1. klo 10–13
Iloa ja hyvinvointia liikkumisesta
Välbefinnande och glädje genom rörelse
Hyppää mukaan tutustumaan, miten Helsingissä edistetään hyvinvointia liikkumalla. Esittelemme toiminnallisten menetelmien avulla kaupungin liikkumisohjelmaa sekä Liikkuva koulu-, Liikkuva opiskelu- ja Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmien toteuttamista.
I strävan mot en aktivare skoldag får elever agera experter. Bekanta dig med rastverksamheten där några elever fungerar som kamratledare och får övriga elever i skolan att röra på sig. Rastlekledarna kan även tipsa om hur man kan bryta och minska sitt stillasittande och röra på sig på olika sätt.
La 25.1. klo 13–17
Tiedetutorit - intoa, iloa, oppia ja oivallusta luonnontieteiden opiskelussa
Tulevaisuuden taitoja ja valmiuksia yrittäjyyskasvatuksella
Tiedetutor-toiminta on tutkivaa, yhteistoiminnallista ja ilmiöpohjaista oppimista, jossa oppija on keskiössä. Etu-Töölön lukion mainiot tiedetutorit innostavat sinutkin luonnontieteiden maailmaan!
Entä kuinka yrittäjyyskasvatuksella voi motivoida lukion opiskelijoita ja opettaa tulevaisuuden taitoja? Yrittäjyyskasvatuksesta palkittu Etu-Töölön lukio esittelee hyviä käytänteitä ja toimivia malleja. Pääset tutustumaan myös lukiolaisten kehittämän suositun Koulusafka-sovelluksen tarinaan.
Educa on Suomen suurin opetus- ja kasvatusalan valtakunnallinen tapahtuma. Tänä vuonna se järjestetään 24.-25.1.2020 Helsingin Messukeskuksessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Seija Juntunenviestintäasiantuntija
Perusopetus
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimialaTyöpajankatu 8
00580 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 11.11.202511.11.2025 20:37:55 EET | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 11. marraskuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta.
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 11.11.20257.11.2025 11:12:51 EET | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 11. marraskuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa vuoden 2025 talousarvion kolmas toteutumisennuste Tilahankkeista esityslistalla on seuraavat hankkeet: päätös osoitteessa Kyösti Kallion tie 1 sijaitsevan Kulosaaren korttelitalon laajennuksen tarveselvityksestä päätös Lauttasaaressa, osoitteessa Klaarantie 3 sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Allin ja Osterin toiminnan lakkauttamisesta lausunto Katajanokalla osoitteessa Laivastokuja 6 sijaitsevan Katajanokan ala-asteen koulun perusparannuksen hankesuunnitelmasta lausunto Katajanokalla osoitteessa Laivastokuja 4 sijaitsevan päiväkoti Luotsin perusparannuksen hankesuunnitelmasta Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Mediakutsu: Tervetuloa tutustumaan Pasilan peruskoulun ja Päiväkoti Aurinkokellon uuteen rakennukseen6.11.2025 09:19:50 EET | Kutsu
Helsingin kaupungin koulu ja päiväkoti aloittivat toimintansa uudessa rakennuksessa Keski-Pasilassa syysloman jälkeen lokakuussa.
Beslutsmeddelande: Svenska sektionen vid nämnden för fostran och utbildning sammanträdde i kväll 4.11.20254.11.2025 19:09:11 EET | Pressmeddelande
Protokollet finns på sektorns webbplats.
Hjälpknappen – ett händigt sätt för elever och studerande att kontakta elev- och studerandevården samt social- och hälsovården31.10.2025 08:54:49 EET | Pressmeddelande
Helsingfors stads grundskolor och läroanstalter på andra stadiet har infört en ny elektronisk tjänst, Hjälpknappen. Med den kan barn och unga enkelt få kontakt med skolans kuratorer, psykologer och hälsovårdare samt social- och hälsovårdens tjänster för unga. Tjänsten kom till efter önskemål av barnen och ungdomarna själva.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme