Helsinkiläiset kannattavat pyöräliikenteen edistämistä
25.11.2020 10:23:44 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Tutkimuksessa selvitettiin myös pyörällä liikkuvien asukkaiden käsityksiä Helsingin pyöräilyolosuhteista. Pyörällä liikkuvien asukkaiden mielestä Helsinki on jo melko hyvä paikka liikkua pyörällä – 89 prosenttia pyörää käyttävistä asukkaista on tyytyväisiä tai melko tyytyväisiä Helsinkiin pyöräilykaupunkina.
Helsinkiläisistä pyörää käyttävistä asukkaista lähes puolet ovat naisia ja puolet miehiä. Tasainen sukupuolijakauma on kansainvälisellä tasolla merkittävä tieto, sillä tätä pidetään merkkinä hyvästä koetusta turvallisuuden tasosta sekä tasavertaisesta liikennejärjestelmästä ja kulttuurista. Naiset ja iäkkäät kokevat turvattomuuden tunnetta keskimääräistä enemmän, mutta tyytyväisyys pyöräliikenteen turvallisuuteen ja sujuvuuteen on kasvanut kokonaisuudessaan sitten viime tutkimuksen.
Tutkimus kuitenkin osoittaa, että pyöräliikenteen olosuhteissa on vielä parantamisen varaa. 60 prosenttia kaikista vastaajista kulkisi pyörällä enemmän, jos pyöräväyläverkko olisi kattavampi ja yhtenäisempi. Pyöräilykokemukseen vaikuttavista asioista eniten tyytymättömyyttä aiheuttavat pyöräväylien työmaa-aikaiset järjestelyt – ne häiritsevät yli puolta pyörällä liikkuvista. Tutkimuksen mukaan helsinkiläisten pyörän käyttöä voidaan lisätä tehokkaimmin parantamalla pyöräpysäköintiä, pyöräväylien kattavuutta, risteysjärjestelyjä ja kunnossapitoa sekä työmaa-aikaisia järjestelyjä.
Yli puolet helsinkiläisistä pyöräilee lumettomana aikana – ympärivuotisten pyöräilijöiden osuus pienessä kasvussa
Pyöräilybarometrin mukaan 58 prosenttia Helsingin aikuisväestöstä pyöräilee vähintään kerran viikossa lumettomana aikana. Helsingin aikuisväestöstä 13 prosenttia liikkuu pyörällä ympäri vuoden. Osuus on jokseenkin sama kuin kaksi vuotta sitten, mutta hienoisessa nousussa. Tyytyväisyys pyöräväylien talvihoitoon Helsingissä on viime vuosina kasvanut sitä myötä, kun tehostettua talvihoitoa on laajennettu. Tärkein syy valita pyörä kulkuvälineeksi on pyöräilyn kätevyys.
Poikkeuksellinen vuosi innosti pyöräilemään
Tutkimuksen mukaan koronatilanne on saanut jo ennestäänkin pyörällä liikkuvia lisäämään pyöräilyä, mutta innostanut myös uusia käyttäjiä. Pyöräilijöistä lähes puolet on lisännyt korona-aikana pyörän käyttöään, kun harvemmin pyöräilevien keskuudessa osuus kasvoi 7 prosenttia.
Tulokset kertovat myös, että pyörällä liikkujat käyttävät myös muita liikennevälineitä eli kulkumuodot täydentävät toisiaan. Päivittäin pyörällä liikkuvista lähes joka viides käyttää päivittäin myös joukkoliikennettä. Lähes 60 prosenttia pyörää käyttävistä helsinkiläisistä omistaa auton ja neljännes käyttää sitä päivittäin.
Pyöräilybarometri toteutetaan muutaman vuoden välein
Pyöräilybarometri on tutkimus, jossa selvitetään helsinkiläisten asennetta pyöräliikenteen edistämiseen sekä pyörällä liikkuvien asukkaiden käsityksiä pyöräilyolosuhteista ja pyöräilyn laadusta Helsingissä. Barometri toteutettiin nyt neljännen kerran. Tutkimuksen aineisto kerättiin puhelinhaastatteluin elokuussa 2020 ja otos edustaa 18−74-vuotiaita helsinkiläisiä. Haastatteluja tehtiin yhteensä 2004.
Helsingin tavoitteena on olla kaiken ikäisille sopiva ympärivuotinen pyöräilykaupunki. Kunnianhimoiseksi tavoitteeksi on asetettu, että pyöräliikenteen kulkutapaosuus olisi vähintään 20 prosenttiiin vuoteen 2035 mennessä.
Pyöräilybarometriin voi tutustua tarkemmin julkaisussa: Pyöräilybarometri 2020 (pdf)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Oskari Kaupinmäki
liikennesuunnittelija
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 22589
oskari.kaupinmaki@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Korsningen vid Tavastvägen mellan de fyra stadsdelarna planeras att byggas om20.3.2026 09:40:45 EET | Pressmeddelande
En ändring av detaljplanen inleds i anslutningsområdet Tavastvägen, Hermanstads strandväg och Gustav Vasas väg. Planen för Tavast tull gör det möjligt att bygga snabbspårvägen Vik–Malm och förbättrar gång- och cykelförhållandena. Samtidigt utreds möjligheten att ändra kvarteret i planeringsområdet till bostäder.
Hämeentien neljän kaupunginosan risteys suunnitellaan uusiksi20.3.2026 09:40:45 EET | Tiedote
Hämeentien, Hermannin rantatien ja Kustaa Vaasan tien liittymäalueella käynnistyy asemakaavan muutos. Hämeentullin suunnitelma mahdollistaa Viikin-Malmin raitiotien toteuttamisen ja parantaa pyöräilyn ja kävelyn olosuhteita. Samalla selvitetään suunnittelualueella sijaitsevan korttelin muuttamista asuinkäyttöön.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 19.3.202619.3.2026 18:14:02 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 19.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 16.4.2026.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 17.3.202617.3.2026 17:47:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 17.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Kyläsaaren lumenvastaanottopaikan häiriö ei aiheuta sortumavaaraa17.3.2026 14:09:19 EET | Tiedote
Kaupunki on selvittänyt Kyläsaaren lumenvastaanottopaikalla viime viikolla havaitun häiriön syytä. Sortumariskiä alueella ei enää ole.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme