Helsinkiläisille taide- ja kulttuuritoimijoille ikääntyneiden kulttuuritoiminnan edistämiseen 1,3 miljoonaa euroa
19.4.2022 18:42:48 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Määräraha mahdollistaa monipuolisten hankkeiden toteuttamisen ja lisää taide- ja kulttuuripainotteista sisältöä ikääntyneiden helsinkiläisen arkeen. Hankkeissa painottuvat erityisesti iäkkäiden ihmisten osallisuuden ja toimijuuden edistäminen, kotona asuville suunnattu kulttuuritoiminta sekä hanketoimijoiden uudenlaiset sektorirajat ylittävät kumppanuudet ja yhteistyön muodot. Hankkeet edistävät alueellisia kulttuuripalveluja, toteuttavat erilaisia digitaalisia ratkaisuja ja sisältöjä, kehittävät vapaaehtoistoimintaa sekä taide- ja kulttuurialan tekijöiden kulttuurisen vanhustyön osaamista.
Pienentynyt elämänpiiri ja koronan rajoittama arki on koskettanut monia, sillä vuoden 2020 lopussa 65 vuotta täyttäneitä asui Helsingissä yli 114 000. Vuodesta 2010 ikääntyneiden lukumäärä on kasvanut 26 000 henkilöllä. Ikääntyneiden väestöosuuden ennustetaan Helsingissä nousevan nykyisestä noin 17 prosentista yli 21 prosenttiin vuoden 2049 loppuun mennessä. Ennusteen mukaan Helsingissä asuisi tuolloin noin 177 000 ikääntynyttä, 67 000 enemmän kuin nyt.
"Avustusmäärärahan mahdollistamilla hankkeilla on vahva kytkös kaupunkistrategiaan. Helsinki tavoittelee ikäihmisten toimintamahdollisuuksien parantamista myös taiteen ja kulttuurin keinoin. Ikäihmisten hyvinvoinnista halutaan pitää huolta tukemalla kulttuurihyvinvoinnin toimijakenttää kehittämään ikääntyneiden palveluita”, kulttuuri- ja kirjastojaoston puheenjohtaja Sirpa Asko-Seljavaara toteaa.
Avustusmuoto mahdollistaa hankkeita, jotka yhdistävät taiteen ja kulttuurin toimintoja monitaiteisiksi kokonaisuuksiksi. Valinnanvaraa on muun muassa teatterista, tanssista, sirkuksesta, musiikista, elokuvista, kädentaidoista ja kuvataiteista, joissa iäkkäiden oma osallisuus on keskiössä. Jokainen voi valita mieleisensä avustettavista toiminnoista ja saada hyvää mieltä ja mukavaa tekemistä.
Yhteyshenkilöt
Sara Kuusi, sara.kuusi@hel.fi, puh. (09) 310 32204
Tiina Laukkanen, tiina.laukkanen@hel.fi, puh. 040 176 9173
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 22.9.202622.9.2026 19:50:58 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 22.9. kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Lautakunnan lausunto talonrakennushankkeiden ohjelmista 2027-2035 jäi pöydälle.
Savoy JAZZFest 2027 tuo Helsinkiin jazzkitaran legendat John Scofieldin ja Lionel Loueken22.9.2026 11:14:35 EEST | Tiedote
Maaliskuussa järjestettävä Savoy JAZZFest avaa vuoden 2027 ohjelmistonsa kahdella kansainvälisesti arvostetulla kitaristilla. Jazzkitaran merkittävimpiin uudistajiin kuuluva John Scofield saapuu Helsinkiin juhlakiertueellaan, ja nykyjazzin omaleimaisimpiin ääniin lukeutuva Lionel Loueke nähdään harvinaisessa soolokonsertissa.
Helsingfors gör en enkät för att kartlägga invånarnas erfarenheter av våld i nära relationer och tillgången till hjälp21.9.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad vill förbättra identifieringen av våld i nära relationer och tillgången till hjälp i ett tidigt skede. Invånarnas svar används i arbetet med att förebygga våld i nära relationer och i utvecklingen av tjänsterna. Enkäten kan besvaras anonymt av alla Helsingforsbor över 18 år.
Helsinki selvittää kyselyllä asukkaiden kokemuksia lähisuhdeväkivallasta ja avun saannista21.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki haluaa vahvistaa lähisuhdeväkivallan tunnistamista ja varhaista avun saamista. Asukkaiden vastauksia hyödynnetään lähisuhdeväkivallan ehkäisytyössä ja palvelujen kehittämisessä. Kyselyyn voivat vastata nimettömästi kaikki 18 vuotta täyttäneet helsinkiläiset.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 22.9.202617.9.2026 13:31:22 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 22.9.2026 esityslista on julkaistu. Kokouksessa käsitellään muun muassa lausuntoa kaupungin talonrakennushankkeiden ohjelmasta vuosille 2027–2035 sekä katsausta valmisteilla olevaan taiteen perusopetuksen lakiuudistukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
