Helsinkiläisten tyytyväisyys vaikuttaa Kruunusillat-tekijöiden rahoihin
21.10.2020 11:21:19 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Raitiotien suunnitteluaikana mitataan julkisuuskuvan lisäksi hankkeen vastuullisuutta Ceequal-järjestelmällä, simuloitua matka-aikaa ja kustannustehokkuutta. Ceequal on kansainvälinen infrahankkeille kehitetty kestävän kehityksen luokitusjärjestelmä.
Kruunusillat-raitiotietä suunnittelevat ja rakentavat suunnittelu- ja rakennusyritykset Helsingin kaupungin kanssa yhdessä allianssina.
Allianssin toimintaa johdetaan ja mitataan tilaajan tavoitteista johdettujen mutta yhdessä sovittujen ns. avaintulosalueiden (ATA) tavoitteiden ja mittarien avulla. Tavoitteisiin pääsy vaikuttaa yritysten saamaan rahalliseen korvaukseen. Seurauksena voi olla joko bonusta tai sanktiota.
Kruunusillat-allianssi on ensimmäinen raitiotieallianssi Suomessa, jossa nämä ATA-tavoitteet ja niiden mittaus on otettu käyttöön jo allianssin kehitys- eli suunnitteluvaiheessa.
Allianssimallissa eri osapuolet, eli tilaaja, suunnittelijat ja urakoitsijat, kootaan aikaisessa vaiheessa yhdeksi yhteiseksi organisaatioksi suunnittelemaan ja toteuttamaan hanke yhdessä. Allianssihankkeen vaiheita ovat kehitysvaihe ja toteutusvaihe.
Kehitysvaiheessa sopimusosapuolet suunnittelevat yhdessä hankkeen sisällön ja toteutuksen sekä määrittävät sen tavoitekustannuksen ja kannustinjärjestelmän. Toteutusvaiheessa rakennetaan, vaikka myös suunnittelutyö jatkuu toteutusvaiheessa.
Toteutusvaihetta koskevat kannustimet päätetään ensi vuonna. Osa mitattavista tavoitteista pysyy samoina kuin suunnittelun aikana, mutta osa muuttuu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mittarit ja allianssin kannustinjärjestelmä:
Jussi Takamaa, p. 040 866 5080
Asiantuntija, Kruunusillat-allianssi
Kruunusillat-allianssi ja Kruunusillat-raitiotie:
Jere Keskinen, p. 040 710 0531
Kruunusillat-allianssin projektinjohtaja
Jari Kivi, p. 040 517 6190
Kruunusillat-allianssin tilaajan projektinjohtaja
Ville Alajoki, p. 040 334 7301
Kruunusillat-raitiotien projektinjohtaja
Lauri Hänninen, p. 040 568 6711
Viestintäsuunnittelija
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kruunusillat-raitiotie
Kruunusillat yhdistää 10 kilometrin raitiotieyhteydellä Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman keskustaan. Samalla se luo uuden merellisen reitin myös pyöräilijöille ja jalankulkijoille.
Hankkeen näkyvimmät osat ovat kolme uutta siltaa: Kruunuvuorensilta, Finkensilta ja Merihaansilta. Kruunuvuorensilta (1200 metriä) tulee olemaan Suomen pisin silta.
Kruunusillat-raitiotietä rakentaessa tehdään samalla yhteyden varrella olevia muita maarakennus-, kadunrakennus- ja kunnallisteknisiä töitä. Yksi tällainen työ on uuden Hakaniemensillan rakentaminen ja vanhan purkaminen.
Rakentamisen on suunniteltu alkavan mm. Hakaniemen alueella vuonna 2021. Tämän hetken tavoite yhteyden valmistumiselle on vuonna 2026.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Byggnadstillsynen i Helsingfors ger anvisningar för att säkerställa säkerheten hos balkongskivor21.5.2026 12:34:52 EEST | Pressmeddelande
Olycksutredningscentralen gav 21.5.2026 ett meddelande om risk för olycka som gäller balkongskivor i cementfiber. I hållfasthetstester har det konstaterats att cementfiberskivor inte lämpar sig som fallskydd.
Helsingin rakennusvalvonta ohjeistaa varmistamaan parvekelevyjen turvallisuuden21.5.2026 12:34:52 EEST | Tiedote
Onnettomuustutkintakeskus antoi 21.5.2026 onnettomuusuhkailmoituksen, joka koskee sementtikuituisia parvekelevyjä. Lujuustesteissä todettiin, että sementtikuituinen levy ei ole sopiva putoamissuojaksi tai estämään putoamista.
Bekämpa invasiva arter med ett mobilspel – och tjäna pengar21.5.2026 09:20:47 EEST | Pressmeddelande
I Helsingfors kan man igen i sommar tjäna arvoden genom att rensa bort skadliga jättebalsaminer och lupiner med hjälp av mobilspelet Crowdsorsa. Vem som helst kan delta i bekämpningen genom att ladda ner appen i sin egen smarttelefon och gå ut i naturen. Totalt 13 000 euro delas ut i arvoden till dem som deltar i spelet.
Vieraslajeja voi jälleen torjua mobiilipelillä – ja tienata samalla rahaa21.5.2026 09:20:47 EEST | Tiedote
Helsingissä voi tulevana kesänä jälleen ansaita palkkioita hävittämällä haitallista jättipalsamia ja lupiinia Crowdsorsa-mobiilipelin avulla. Jokainen voi osallistua torjuntatyöhön lataamalla sovelluksen omaan älypuhelimeen ja lähtemällä luontoon. Peliin osallistuville on jaossa yhteensä 13 000 euroa palkkioina.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 19.5.202619.5.2026 19:29:06 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 19.5.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme