Helsinkiläisten ympäristötietoisuus hyvää tasoa – asenteet eivät aina näy käyttäytymisessä
19.12.2018 13:19:04 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote

Helsingissä ja Vantaalla tehdyn ympäristöasennetutkimuksen mukaan yleinen tietoisuus esimerkiksi ilmastonmuutoksesta on hyvällä tasolla. Ympäristömyönteiset asenteet ovat yleisiä ja maksuhaluakin ympäristön hyväksi löytyisi. Asenneilmasto näkyy silti kaupunkilaisten arkipäivän valinnoissa vaihtelevasti. Kuitenkin esimerkiksi kasvisruoan suosimista ilmastonmuutostietoisuus selvästi tutkimuksen mukaan selitti. Näin todetaan Kvartti-lehden uusimmassa numerossa julkaistussa artikkelissa.
Kaupungin tiivistyminen koettelee ihmisen ja luonnon rinnakkaineloa
Uusin Kvartti-lehti tarkastelee helsinkiläiseen kaupunkiympäristöön ja -luontoon liittyviä seikkoja useista eri näkökulmista. Lehdessä haastatellaan Helsingin yliopiston rehtori Jari Niemelää, joka korostaa, että lähivuosina kaupunkisuunnittelulta vaaditaan tarkkuutta Helsingin kasvaessa ennätysvauhtia. Suunnittelu on tärkeää toteuttaa niin, ettei viher- ja siniympäristö kärsi liikaa, kun asuntojen tarve lisääntyy rajallisella maa-alalla. Niemelä kertoo lisäksi oman tieteenalansa eli kaupunkiekologian mahdollisuuksista auttaa kestävässä kaupunkikehityksessä.
Mitä Helsinki tekee, jotta ilmastonmuutoksen vaikutuksiin voitaisiin sopeutua ja uhkiin voitaisiin varautua ja minimoida niitä? Viime vuosina Helsinki on muiden kaupunkien tavoin kiristänyt ilmastotavoitteitaan. Vuoteen 2035 mennessä leikataan kasvihuonekaasupäästöjä 80 prosenttia vuoden 1990 tasoon verrattuna. Helsingin ympäristöjohtaja Esa Nikunen taustoittaa lehdessä kaupungin hiilineutraaliuden toimenpideohjelmaa, joka koskee kaikkia kaupungin rajojen sisällä syntyviä päästöjä aiheuttajasta riippumatta.
Lehden muissa artikkeleissa käsitellään muun muassa ympäristön esteettistä merkitystä kaupunkilaisten hyvinvoinnille, Helsingin luonnonsuojelun historiaa sekä luonnon monimuotoisuuden muutosta koskevan tiedon tärkeyttä.
Kvartti on Helsingin kaupungin julkaisema lehti, johon kootaan neljästi vuodessa ajankohtaista kaupunkia koskevaa tutkimusta sekä näkökulmia tilastoihin.
Lue koko lehti: Kvartti 3/2018
ESA NIKUNEN: Ilmasto muuttuu – mitä tekee Helsinki?, linkki
JUKKA HIRVONEN: Ympäristötietoisuus on hyvällä tasolla, mutta asenteet eivät aina heijastu käyttäytymiseen, linkki
JARI NIEMELÄ haastattelussa: Helsingin tiivistyminen on koetinkivi ihmisen ja luonnon yhteiselolle kaupungissa, linkki
SIMO LAAKKONEN & MATTI O. HANNIKAINEN: Ulkoistettu luonnonsuojelu – Helsingin luontoalueet ennen vuotta 1946, linkki
INKERI VÄHÄ-PIIKKIÖ: Helsingin luonnon monimuotoisuus ja ekosysteemipalvelut ilmastonmuutoksen varjossa, linkki
VESA VIHANNINJOKI: Urbaanien paikkojen estetiikka: näkökulma kestävään kaupungistumiseen, linkki
PETTERI HUUSKA & ENNI AIRAKSINEN: Helsingin energiatietojen esittäminen 3D-kaupunkimallissa tuo työkaluja ilmastonmuutoksen hillintään, linkki
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja julkaisusta:
kaupunkitietopäällikkö Timo Cantell, puh. 09 310 73362, e-mail: timo.cantell@hel.fi
Viestinnän yhteyshenkilö:
tiedottaja Tero Lahti, puh. 09 310 36376, e-mail: tero.j.lahti@hel.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikkö on kaupunkitutkimuksen asiantuntija. Tutkimuksen kohteina ovat asuminen, elinolot, alue- ja kuntatalous, kansalaisten osallisuus ja kaupunkikulttuuri. Yksikkö huolehtii myös kaupungin tilastotoiminnan perustietovarannoista ja tilastotietokannoista, tilastojulkaisuista sekä kirjasto- ja tietopalvelusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Aleksanterin teatterin asemakaavan muutos etenee valtuustoon8.6.2026 18:35:07 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi 8. kesäkuuta omalta osaltaan Aleksanterin teatterin asemakaavan muutoksen ja Pukinmäenkaaren peruskoulun perusparannuksen hankesuunnitelman.
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto käsitteli tontti- ja aluevarauksia1.6.2026 18:33:01 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui maanantai-iltana vuoden 2026 neljänteen kokoukseensa. Kokouksessa elinkeinojaosto käsitteli tontti- ja aluevarauksia.
Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon mahdollistava kaavaratkaisu etenee valtuustoon1.6.2026 18:32:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti 1. kesäkuuta kokouksessaan esittää kaupunginvaltuustolle kahden Eteläsataman rakentamisen mahdollistavan kaavamuutoksen hyväksymistä. Arkkitehtuuri- ja designmuseon sekä Makasiinirannan ja Olympiarannan kaavaratkaisut vapauttavat uutta ranta-aluetta kaupunkilaisten käyttöön.
Helsingin keskustan kävijämäärät kasvaneet – myös liiketilojen täyttöaste on noussut28.5.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Liiketilojen täyttöaste Helsingin keskustassa on noussut selkeästi vuoden 2023 jälkeen, ja on nyt yli 92 prosenttia. Erityisesti palveluiden, kuten ravintoloiden, määrä on kasvanut. Samaan aikaan myös keskustan kävijämäärät, kuten jalankulkijoiden määrä ja hotelliyöpymiset, ovat vahvassa kasvussa.
Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ovat linjanneet yhteiset periaatteet droonihälytystilanteisiin28.5.2026 12:59:14 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun kaupungit ovat linjanneet palvelujensa järjestämisestä mahdollisten droonihälytysten aikana. Yhtenäisten toimintamallien avulla pääkaupunkiseudun palvelut ja väestö pystytään turvaamaan yli alueen kuntarajojen. Ohjeistuksen avulla varaudutaan tilanteisiin, joissa häiriö kestää muutaman tunnin ajan. Jos tilanne pitkittyy, kaupungit antavat lisäohjeita palveluiden toiminnasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

