Hemsö

Hemsö ja Lahti sopivat Paavolan kampuksen kaupasta – uusi kampus tuo yhteen oppijat päiväkoti-ikäisistä aikuisopiskelijoihin

Jaa
Lahden keskustaan rakentuvalle kampukselle tulee muunneltavia ja monikäyttöisiä tiloja eri-ikäisille oppijoille. Tavoitteena on vireä ja osallistumiseen kannustava oppimisympäristö.
Kuva: Juha-Pekka Huotari / Lahden kaupunki
Kuva: Juha-Pekka Huotari / Lahden kaupunki

Yhteiskuntakiinteistöihin erikoistunut Hemsö ja Lahden kaupunki ovat allekirjoittaneet kauppasopimuksen Paavolan kampuksen rakennuksista. Kaupan arvo on noin 80 miljoonaa euroa. Lahden kaupunki jää tiloihin vuokralaiseksi 20 vuoden vuokrasopimuksilla. Tontit säilyvät kaupungin omistuksessa ja kaupunki vuokraa maan Hemsölle pitkäaikaisilla maanvuokraussopimuksilla.

Paavolan kampus on Lahden Tilakeskuksen historian suurin hanke. Se toteutetaan vaiheittain vuosina 2020–2023. Kaupan myötä Hemsö vastaa kampuskokonaisuuden toteutuksesta, rakennusurakoiden läpiviennistä sekä rakennusten pitkäjänteisestä ylläpidosta ja korjauksista.

Uusi kampus muodostuu alueella jo sijaitsevista rakennuksista sekä uudisrakennuksista. Nykyiset rakennukset perusparannetaan ja tilat muokataan joustaviksi ja opetuksen eri tarpeisiin muunneltaviksi. Kampukselle sijoittuvat Tiirismaan peruskoulu, Kannaksen ja Tiirismaan lukiot yhdistävä uusi lukio, Humpulan päiväkoti, Wellamo-opisto sekä Taide- ja muotoilukoulu Taika.

Paavolaa käyttää sen valmistuttua noin 2 500 lasta ja nuorta. Kokonaisuudessaan kampusrakennusten pinta-ala on noin 30 000 neliömetriä.

Hemsön Suomen-maajohtaja Jarkko Leinonen sanoo, että näin laajan kampusalueen rakentaminen kaupungin keskustaan on Suomessa ainutlaatuista.

”Paavolaan syntyy elävä ja monikäyttöinen kampus, joka muovautuu ajassa. Meidän vastuullamme on viedä pitkälle suunniteltu kokonaisuus maaliin ja kehittää aluetta yhdessä Lahden kaupungin kanssa niin, että se palvelee käyttäjiään kauas tulevaisuuteen.”

Lahden toimitilajohtaja Jouni Arolan mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kaupunki ulkoistaa tämän kokoluokan hankkeen ja kiinteistöomistamisen.

”Kaupungin tehtävä on tarjota toimivat, terveelliset ja turvalliset tilat kaupunkilaisille. Kiinteistöjen omistaminen ei ole itseisarvo. Hemsöstä saimme vakaan yhteistyökumppanin”, Arola sanoo.

Kiinteistökauppa ja vuokrauksen periaatteet hyväksyttiin tammikuussa kaupungin konserni- ja tilajaostossa, marraskuussa 2020 allekirjoitetun aiesopimuksen mukaisesti. Tekninen ja ympäristölautakunta päätti maanvuokraussopimuksista helmikuun alussa. Kauppasopimus allekirjoitettiin 25. helmikuuta.

Yhteisöllinen, innostava ja osallistava oppimisympäristö

Paavolaan rakentuu Suomessa ainutlaatuinen oppimisen ympäristö, joka tuo yhteen oppijat päiväkoti-ikäisistä aikuisopiskelijoihin. Osa tiloista on oppilaitosten omia, osa muunneltavia ja yhteiskäyttöisiä. Yhteinen kampus antaa mahdollisuuden jakaa tietoja ja taitoja eri-ikäisten oppilaiden kesken.

Kampuksen hankesuunnittelu käynnistyi 2017 ja varsinainen suunnittelutyö vuoden 2018 lopulla. Muunneltavuuden ja monikäyttöisyyden lisäksi suunnittelua ovat ohjanneet muun muassa terveellisyyden, turvallisuuden, energiatehokkuuden ja ekologisuuden periaatteet.

Hemsö omistaa Suomessa noin 100 000 neliötä oppilaitoskiinteistöjä. Kaikkiaan Hemsön omistuksessa on 53 peruskoulukiinteistöä ja 20 lukiota, joissa opiskelee yhteensä 25 000 oppilasta.

Yhteyshenkilöt

Jarkko Leinonen
maajohtaja, Hemsö
p. 0400 150 841
jarkko.leinonen@hemso.se


Jouni Arola
toimitilajohtaja, Lahden kaupunki
p. 050 559 4227
jouni.arola@lahti.fi

Kuvat

Kuva: Juha-Pekka Huotari / Lahden kaupunki
Kuva: Juha-Pekka Huotari / Lahden kaupunki
Lataa
Kuva: Juha-Pekka Huotari / Lahden kaupunki
Kuva: Juha-Pekka Huotari / Lahden kaupunki
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hemsö
Hemsö
Korkeavuorenkatu 30 A, 1. kerros
00130 Helsinki

+358 400 150 841http://www.hemso.se/fi

Hemsö on johtava yksityinen yhteiskuntakiinteistöjen omistaja Ruotsissa, Suomessa ja Saksassa. Hemsö on erikoistunut hoiva-, oppilaitos-, terveydenhuolto- ja oikeuslaitoskiinteistöjen omistamiseen, ylläpitoon ja kehittämiseen kestävällä tavalla. Hemsölle ovat tunnusomaisia pitkät vuokrasopimukset ja vakaat asiakkaat. Hemsön enemmistöomistaja on Ruotsin valtion eläkerahasto AP3. Kiinteistökannan kokonaisarvo on noin 5,9 miljardia euroa. Standard & Poor’s on myöntänyt Hemsölle luottoluokituksen A- maaliskuussa 2015 ja Fitch Ratings luottoluokituksen A huhtikuussa 2020. Lue lisää: www.hemso.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hemsö

Hemsö ja Senaatti-kiinteistöt solmivat vuokrasopimuksen Helsingin oikeustalosta Salmisaaressa19.12.2023 09:00:00 EET | Tiedote

Hemsö, valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt ja oikeusministeriö, Tuomioistuinvirasto sekä Syyttäjälaitos, valtakunnansyyttäjän toimisto ovat solmineet vuoteen 2038 ulottuvat vuokrasopimukset Hemsön omistaman Helsingin oikeustalon tiloista Salmisaaressa. Kyseessä on pinta-alaltaan ja vuokran määrältään suurin Senaatti-kiinteistöjen sisäänvuokraus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye