Hemsö ostaa kaksi hoivakotia Turun seudulta
Toinen hoivakodeista sijaitsee Turussa ja toinen Turun naapurikunnassa Kaarinassa. Turun hoivakoti on 60-paikkainen, Kaarinan kohde 30-paikkainen hoivakoti.
Kohteiden kehittäjä ja myyjä on rakennusyhtiö Hartela.
”Kauppa on jatkoa sujuvalle yhteistyölle Hartelan kanssa. On hienoa, että pääsemme kasvattamaan salkkua laadukkailla hoivakohteilla, jotka on vuokrattu hyvälle vuokralaiselle. Kohteiden sijainti on erinomainen, sillä Turun seutu on vahvassa nosteessa”, Hemsön Suomen maajohtaja Jarkko Leinonen kertoo.
Kaarinan hoivakodin arvioidaan valmistuvan marraskuun 2018 lopussa ja Turun kohteen huhtikuun 2019 lopussa.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Nils Styf
toimitusjohtaja
Hemsö Fastighets Ab
+46 8 501 170 01
Jarkko Leinonen
Suomen maajohtaja
Hemsö Fastighets Ab
+358 40 015 0841
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Hemsö on Ruotsin johtava yksityinen yhteiskuntakiinteistöjen omistaja. Hemsön toimintaan kuuluu hoiva-, oppilaitos-, terveydenhuolto- ja oikeuslaitoskiinteistöjen kestävä omistaminen, ylläpitäminen ja kehittäminen. Hemsö toimii Ruotsissa, Suomessa ja Saksassa. Hemsölle ovat tunnusomaisia pitkät vuokrasopimukset ja vakaat asiakkaat. Hemsön kiinteistökannan kokonaisarvo on noin 4 miljardia euroa. Hemsön enemmistöomistaja on Ruotsin valtion eläkerahasto AP3. Standard & Poor’s on myöntänyt Hemsölle maaliskuussa 2015 luottoluokituksen A-. Lue lisää: http://www.hemso.se/fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hemsö
Esperi vuokraa Hemsöltä hoivakiinteistön Pitäjänmäessä – peruskorjaus alkaa marraskuussa3.11.2025 08:20:00 EET | Tiedote
Hemsö toteuttaa kiinteistöön laajan peruskorjauksen, jossa tilat modernisoidaan ja energiatehokkuutta parannetaan merkittävästi. 45 asumispaikan kohde on tavoitteena luovuttaa vuokralaiselle vuoden 2026 lopulla.
Uusi päihdehuollon monipalvelukeskus valmistui Turkuun30.10.2025 07:20:00 EET | Tiedote
Vuokrahankkeena toteutettu uudisrakennus luovutettiin vuokralaiselle Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varhalle lokakuun lopulla. Monipalvelukeskuksen toiminta käynnistyy marraskuun aikana.
Hemsö ostaa Seminaarin koulun kiinteistön Hämeenlinnassa28.10.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Kohde on Hemsölle ensimmäinen, jossa vuokralaisena on Hämeenlinnan kaupunki. Vuokrasopimus ulottuu vuoteen 2042. Seminaarin koulu jatkaa toimintaa tiloissa entiseen tapaan. Koulun rakennuksia on peruskorjattu kattavasti viime vuosina.
Pohjois-Pasilan uuden koulun rakentaminen alkaa – Hemsö ja Helsinki solmivat 20 vuoden vuokrasopimuksen8.7.2025 08:20:00 EEST | Tiedote
Maanrakennustyöt tontilla käynnistyivät heti. Hemsön tavoitteena on saada uusi koulu käyttöön syyslukukaudeksi 2027.
Hemsö ostaa Salpausselän koulun kiinteistön Lahdessa2.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Hemsö ja Lahden kaupunki solmivat koulukiinteistöstä 20 vuoden vuokrasopimuksen. Salpausselän peruskoulu jatkaa koulun käyttäjänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
