Hemsö ostaa yliopistokiinteistön Lappeenrannasta

Yhteiskuntakiinteistöihin erikoistunut Hemsö vahvistaa jalansijaansa yliopistokiinteistöissä ostamalla LUT-yliopiston Lappeenrannan kampuksen niin sanotun Tieto-Sähkötalon. Myyjinä ovat LUT-yliopiston ja ammatillisen koulutuksen tukisäätiö ja Viipurin Taloudellinen Korkeakouluseura ry. Kaupan kohteena olevan kiinteistön pinta-ala on 5 800 neliömetriä.
Hemsö ja LUT-yliopisto ovat tehneet tiloista 15 vuoden vuokrasopimuksen. Hemsön Suomen-maajohtaja Jarkko Leinonen iloitsee siitä, että Hemsön ja yliopiston väliltä löytyi useita mieluisia yhtymäpintoja.
”Haluamme olla mukana kehittämässä tulevaisuuden oppimisympäristöjä olemalla pitkäaikainen, vakaa ja luotettava toimija. LUT-yliopisto on meille erittäin kiinnostava asiakas. Heillä on lisäksi toimintaa myös Lahdessa, joka on meille ennestään tärkeä kaupunki.”
Yhteistä löytyy myös LUT-yliopiston vahvasta ympäristöosaamisesta ja esimerkiksi vähähiilisyyden tutkimuksesta.
”Toiveemme on, että voimme tulevaisuudessa hyödyntää heidän osaamistaan ja yliopiston tutkimusta esimerkiksi omissa vähähiilisyyteen liittyvissä toimissamme”, Leinonen jatkaa.
Hemsö voitti aiemmin tänä vuonna Lappeenrannan kaupungin hankintakilpailun Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen käyttöön tulevan Lauritsalan paloaseman vuokraamisesta. Leinosen mukaan Lappeenranta on Hemsölle kiinnostava alue laajemminkin, ja yhtiö on halukas tekemään merkittäviä investointeja kaupunkiin.
Jouhevuus ja osapuolten välinen ymmärrys valtteina
LUT-yliopiston ja ammatillisen koulutuksen tukisäätiön edustaja Timo Alho kiittelee Hemsötä sopimuksen jouhevasta syntymisestä.
”LUTilla oli erityisiä toiveita, ja Hemsö halusi kuunnella niitä. He tekivät ratkaisuja, jotka olivat vuokralaiselle sopivia. Tukisäätiö on LUTin lähipiirissä, ja siksi hyvän ja toimivan vuokrasuhteen ja ymmärtävän uuden omistajan löytyminen oli ensiarvoisen tärkeää.”
LUT-yliopisto jää kiinteistöön vuokralaiseksi. Yliopiston oppimis- ja tilapalveluiden johtaja Mika Sipi kehuu sopimuksen teon sujuvaa edistymistä.
”Vuokrasopimusneuvottelut käytiin syksyllä nopealla aikataululla, ja muutaman tapaamisen jälkeen löysimme molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun. Koska LUT toimii Lappeenrannan Skinnarilan kampuksella usean eri vuokranantajan kiinteistöissä, meille on tärkeää, että toimintatavat eri toimijoiden kanssa ovat mahdollisimman yhdenmukaiset. Neuvottelujen lopputulos on tätäkin päämäärää tukeva.”
”Keskustelujen pohjalta meille syntyi myös mielikuva siitä, että Hemsö hakee kohteissaan pitkäjänteistä yhteistyötä vuokralaisten kanssa ja jatkaa edellisen vuokranantajan kanssa hyvin toiminutta käytäntöä kiinteistön ylläpidossa ja kehittämisessä”, Sipi sanoo.
Hemsö omistaa Suomessa noin 140 000 neliötä oppilaitoskiinteistöjä, joihin kuuluvat muun muassa Taideyliopiston kampukset Helsingin Töölössä ja Sörnäisissä, Åbo Akademin kiinteistö Vaasassa, Paavolan kampus Lahdessa sekä Satakunnan ammattikorkeakoulun kampus Porissa. Lisäksi Hemsö rakennuttaa uutta konservatoriota Joensuuhun.
Yhteyshenkilöt
Jarkko Leinonen
maajohtaja, Hemsö Suomi
p. 0400 150 841
jarkko.leinonen@hemso.se
Timo Alho
toiminnanjohtaja, LUT-yliopiston ja ammatillisen koulutuksen tukisäätiö
p. 040 512 6324
timo.alho@lut.fi
Mika Sipi
johtaja, oppimis- ja tilapalvelut, LUT-yliopisto
p. 040 506 0910
mika.sipi@lut.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Hemsö on johtava yksityinen yhteiskuntakiinteistöjen omistaja Ruotsissa, Suomessa ja Saksassa. Hemsö on erikoistunut hoiva-, oppilaitos-, terveydenhuolto- ja oikeuslaitoskiinteistöjen omistamiseen, ylläpitoon ja kehittämiseen kestävällä tavalla. Hemsölle ovat tunnusomaisia pitkät vuokrasopimukset ja vakaat asiakkaat. Hemsön enemmistöomistaja on Ruotsin valtion eläkerahasto AP3. Kiinteistökannan kokonaisarvo on noin 6,2 miljardia euroa. Standard & Poor’s on myöntänyt Hemsölle luottoluokituksen A- maaliskuussa 2015 ja Fitch Ratings luottoluokituksen A+ maaliskuussa 2021. Lue lisää: www.hemso.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hemsö
Hemsö rakennuttaa Herttoniemeen uuden päiväkodin – uudisrakennukseen tilat 224 lapselle21.2.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki on valinnut Hemsön toteuttamaan uuden päiväkodin Herttoniemeen. Helsinki vuokraa tilat Hemsöltä 25 vuoden vuokrasopimuksella. Uudisrakennuksessa hyödynnetään paikan päällä tuotettua energiaa niin paljon kuin mahdollista.
Mäntymäen perhetukikeskuksen peruskorjaus käynnistyi Turussa15.2.2023 07:25:00 EET | Tiedote
Peruskorjauksessa kunnostetaan 1950-luvun rakennuksen vanhoja, suojeltuja osia sekä uusitaan ilmanvaihtojärjestelmä ja sisäosien rakenteita. Peruskorjaus parantaa rakennuksen käytettävyyttä ja lisää sen käyttöikää noin kahdellakymmenellä vuodella.
Mäntymäen sairaalarakennus 25:n purkutyöt ovat käynnissä31.1.2023 06:55:00 EET | Tiedote
Turun Mäntymäen sairaala-alueen rakennus 25:n sisäpuolen purku on saatu päätökseen. Seuraavaksi puretaan rakennuksen ulospäin näkyvät rakenteet, kuten ulkoseinät ja perustukset.
Hemsö ostaa kolme sote-kiinteistöä Tampereelta16.12.2022 09:00:00 EET | Tiedote
Tampereen kaupunki myy kaksi perhetukikeskusta ja yhden toimintakeskuksen Hemsölle. Toiminta kiinteistöissä jatkuu 15–20 vuoden vuokrasopimuksilla. Kaupan yhteishinta on 8,5 miljoonaa euroa.
Lappeenrannan uusi keskuspaloasema valmistui aikataulussa – rakennus luovutettiin pelastuslaitokselle joulukuun alussa8.12.2022 07:50:00 EET | Tiedote
Uusi paloasema toteutettiin vuokrahankkeena. Paloaseman omistaa yhteiskuntakiinteistösijoittaja Hemsö. Toiminta uudella paloasemalla käynnistyy osin jo joulukuussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme