Henki- ja vahinkovakuutusyhtiöiden sekä työeläkelaitosten vakavaraisuus 31.3.2020: Henki- ja vahinkovakuusyhtiöiden vakavaraisuus hyvällä tasolla ja eläkesektorin kohtuullisella tasolla
2.6.2020 10:30:00 EEST | Finanssivalvonta | Tiedote
Eläkevarallisuus pieneni ensimmäisellä vuosineljänneksellä
Eläkesektorin keskimääräinen sijoitustuotto oli maaliskuun lopussa -9,0 %, mikä johti vakavaraisuusasteen eli eläkevarojen ja vastuuvelan suhteen heikkenemiseen. Erityisesti listattujen osakkeiden tuotto laski eläkevarojen kokonaistuottoa, mutta myös korkosijoitusten tuotto oli negatiivinen riskillisten velkakirjojen luottoriskimarginaalien leventyessä.
Keskimääräinen vakavaraisuusasema eli eläkelaitosten vakavaraisuuspääoman ja vakavaraisuusrajan suhde heikkeni merkittävästi. Vakavaraisuuspääoma väheni pääosin sijoitusten arvonmuutosten myötä. Samaan aikaan myös vakavaraisuusraja eli eläkelaitosten riskeihin perustuva laskennallinen pääomavaade pieneni, mutta suhteessa vähemmän kuin vakavaraisuuspääoma. Vakavaraisuusrajan muutokseen vaikutti edellä mainittu sijoitusvarojen muutos sekä riskillisempien sijoitusten osuuden pienentyminen. Eläkesektorin keskimääräinen vakavaraisuus on edelleen kohtuullisella tasolla. Huhtikuun lopussa työeläkelaitosten keskimääräinen vakavaraisuusaste oli 123 % ja vakavaraisuusasema 1,6.
Henkivakuutusyhtiöiden vakavaraisuussuhde vahvistui vaikka osakkeiden hinnat laskivat
Henkivakuutussektorin vakavaraisuussuhde ylitti sekä vuoden lopun että vuoden takaisen vertailuajankohdan. Osakkeiden arvonlasku pienensi henkivakuutusyhtiöiden osakeriskin pääomavaatimusta, jolloin vakavaraisuuspääomavaatimus supistui. Samalla yhtiöiden varojen ja velkojen välinen erotus kuitenkin laski.
Henkivakuutusyhtiöiden sijoitukset olivat tappiollisia vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä (-4,5 %). Osakkeiden lisäksi myös korkosijoitukset tekivät tappiota. Kiinteistösijoitusten tuotot säilyivät yhä positiivisena.
Vahinkovakuutusyhtiöiden vakavaraisuuspuskurit riittivät kattamaan sijoitusmarkkinoiden jyrkän laskun vaikutukset
Vakavaraisuussuhde heikkeni maaliskuun lopussa alimmalle tasolleen Solvenssi II -sääntelyn aikana, mutta pysyi edelleen hyvänä. Kaikkien vahinkovakuutusyhtiöiden oma varallisuus ylitti vakavaraisuuspääomavaatimuksen määrän. Sijoitustoiminta oli tappiollista (-4,2 %), mikä pienensi omaa varallisuutta ja heikensi vakavaraisuutta. Osakehintojen laskun lisäksi riskimarginaalien kasvu pienensi sijoitustuottoja. Omaa varallisuutta pienensi myös kausivaihtelusta ja korkotason laskusta johtunut vakuutusvastuiden kasvu.
Finanssivalvonta julkaisee säännöllisesti neljä kertaa vuodessa finanssisektorin vakavaraisuustiedot. Vuoden toisen kvartaalin tiedot julkaistaan syyskuussa. Koronakriisin aiheuttamassa poikkeustilanteessa Finanssivalvonta seuraa finanssisektorin tilannetta tehostetusti.
Pankkisektorin ensimmäisen kvartaalin vakavaraisuusluvut julkaistaan kesäkuun loppupuolella. Pankkien raportoinnille on annettu kuukausi lisäaikaa koronakriisistä johtuen.
Liitteet
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja antaa Kaisa Forsström, osastopäällikkö, Vakuutusvalvonta. Haastattelupyynnöt koordinoi Viestinnän mediapäivystys, puhelin 09 183 5250 arkisin klo 9–16.
Tietoja julkaisijasta
Finanssivalvonta on rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka valvottavia ovat muun muassa pankit, vakuutus- ja eläkeyhtiöt sekä muut vakuutusalalla toimivat, sijoituspalveluyritykset, rahastoyhtiöt ja pörssi. Edistämme finanssimarkkinoiden vakautta ja luottamusta sekä asiakkaiden, sijoittajien ja vakuutettujen suojaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssivalvonta
Användningen av artificiell intelligens breder snabb ut sig inom den finansiella sektorn – Finansinspektionen framhäver riskhanteringens betydelse26.10.2026 09:50:00 EET | Pressmeddelande
Användningen av artificiell intelligens (AI) har spridit sig snabbt inom den finansiella sektorn. Av de aktörer som besvarade Finansinspektionens enkät uppgav 93 % att de antingen redan använder AI-lösningar eller planerar att införa dem under de följande två åren. Investeringarna i AI beräknas fortsätta att öka och därmed behovet av en noggrann riskhantering, tydlig ansvarsfördelning och säkerställande av icke-diskriminering.
Tekoälyn käyttö yleistyy nopeasti finanssisektorilla – Finanssivalvonta korostaa riskienhallinnan merkitystä26.10.2026 09:50:00 EET | Tiedote
Tekoälyn käyttö on finanssisektorilla yleistynyt nopeasti. Finanssivalvonnan kyselyyn vastanneista toimijoista 93 prosenttia joko käyttää tekoälyratkaisuja tai suunnittelee niiden käyttöönottoa seuraavan kahden vuoden aikana. Tekoälyinvestointien arvioidaan kasvavan edelleen, mikä lisää tarvetta huolelliselle riskienhallinnalle, selkeille vastuille ja syrjimättömyyden varmistamiselle.
Use of artificial intelligence spreading rapidly in the financial sector: FIN-FSA stresses the importance of risk management26.10.2026 09:50:00 EET | Press release
The use of artificial intelligence (AI) has spread rapidly in the financial sector. Of the entities that responded to the survey of the Financial Supervisory Authority (FIN-FSA), 93% either use AI solutions or plan to introduce them within the next two years. AI investments are expected to continue to grow, which increases the need for careful risk management, clear responsibilities and ensuring non-discrimination.
Fennia Livförsäkring Ab ålades att betala en ordningsavgift på 80 000 euro för fel i rapporteringen22.10.2026 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finansinspektionen har ålagt Fennia Livförsäkring Ab att betala en ordningsavgift på 80 000 euro. Bolaget hade under mer än åtta års tid lämnat felaktiga uppgifter till Finansinspektionen avseende solvenskapitalkravet och solvensgraden.
Fennia Henkivakuutus Oy:lle 80 000 euron rikemaksu virheellisestä raportoinnista22.10.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Finanssivalvonta on määrännyt Fennia Henkivakuutus Oy:lle 80 000 euron rikemaksun. Yhtiö oli antanut yli kahdeksan vuoden ajan Finanssivalvonnalle virheellisiä tietoja, jotka liittyivät vakavaraisuuspääomavaatimukseen ja vakavaraisuussuhteeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
