Henkilökohtaisten avustajien palkat on yhdenmukaistettu Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella
27.1.2023 13:51:27 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote

Hyvinvointialueella on erilaisia tapoja järjestää henkilökohtaisen avustajan palkkaaminen vammaiselle henkilölle. Yleisin tapa on niin sanottu työnantajamalli, jossa vammainen henkilö toimii työnantajana henkilökohtaiselle avustajalleen ja hyvinvointialue toimii palkan välittäjänä. Lisäksi henkilökohtaista apua on järjestetty ostopalveluna, palvelusetelillä ja omana toimintana.
Pohteella on tarkoituksena lisätä työnantajamallilla järjestettyä henkilökohtaista apua, joka mahdollistaa asiakkaan valinnan mahdollisuuden ja itsemääräämisoikeuden avustajansa suhteen.
Tavoitteena yhdenvertainen palkkaus
Työnantajamalli perustuu työnantajana toimivan avustettavan ja henkilökohtaisen avun työntekijän väliseen työsopimukseen. Hyvinvointialue toimii palkan sijaismaksajana solmitun työsopimuksen perusteella. Henkilökohtaisen avun työnantajamallissa on hyvinvointialueen kunnissa ja kuntayhtymissä ollut käytössä hyvin erilaisia tuntipalkkoja. Työnantajamallin palkkauksen yhdenmukaistamisen tavoitteena on ollut, että kaikilla henkilökohtaisilla avustajilla palkka määräytyy samoilla perusteilla.
Hyvinvointialueella on vahvistettu noudatettavaksi työnantajamallilla toimivien avustajien osalta Henkilökohtaisten avustajien työnantajien liiton eli Heta-liiton työehtosopimusta, mikäli työnantaja ja työntekijä ovat näin sopineet työsopimuksessaan. Mikäli aiemmin ei ole noudatettu Heta-liiton työehtosopimusta, tulee työsopimuksen ehdot päivittää, jotta muutos astuu voimaan.
Hyvinvointialueelle on avattu Henkilökohtaisen avun keskus
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointipalvelujen vammaispalveluihin on perustettu Henkilökohtaisen avun keskus, joka neuvoo henkilökohtaista apua tarvitsevia asiakkaita toimimaan työnantajana. Keskus auttaa avustajan rekrytoinnissa, sekä neuvoo työsuhteeseen liittyvissä asioissa kuten sijaisjärjestelyissä ja työvuorosuunnittelussa.
Hyvinvointialueella henkilökohtaisen avun palkat maksetaan Oima järjestelmän kautta. Jatkossa työnantajilla on mahdollisuus tallentaa toteutuneet tunnit suoraan Oima- järjestelmään. Tähän tullaan järjestämään koulutusta, josta tiedotetaan erikseen.
Henkilökohtaisen avun palkan maksutietojen keräämisessä on ollut haasteita. Mikäli palkanmaksussa on puutteellisten tietojen vuoksi virheitä, Monetrassa on varauduttu korjaamaan virheet mahdollisimman pian.
Lisätietoja palkka-asioissa arkisin klo 8-16 p. 040 138 1809 tai sähköpostitse avustajapalkat.pohde@monetra.fi
Henkilökohtaisen avun keskus
Ohjaus ja neuvonta
arkisin klo 8-16 p. 08 5584 5100
sähköposti; henkilokohtainenapu@pohde.fi
PL 27, 90029 POHDE
Lue lisää: Tulevaisuuslautakunta 19/22 Pöytäkirja 21.12.2022
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Lauri
Vammaispalvelujen toimialuejohtaja
044 737 8413
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohde hakee valtion tukea järjestöjen tekemään hyvinvointityöhön14.10.2026 14:16:52 EEST | Tiedote
Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta kokoontui 14.10.2026. Lautakunta hyväksyi esityksen valtionavustuksen hakemisesta sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan sekä järjestöjen tekemän terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämiseksi. Valtionavustushankkeessa on mukana useita Pohjois-Pohjanmaalla toimivia sote-järjestöjä. Haettavan valtionavustuksen määrä on 2 530 097 euroa.
Pohde sai vuoden lisäajan alijäämän kattamiseen14.10.2026 08:30:33 EEST | Tiedote
Lisäaika on hyvinvointialueelle välttämätön palvelujen turvaamiseksi. Vuoden 2025 tilinpäätöksen perusteella Pohteen katettava alijäämä oli 68,6 miljoonaa euroa. Ennusteen mukaan alijäämää on vuoden 2026 lopussa jäljellä noin 11 miljoonaa euroa.
Pohde käynnistää Esko Systems Oy:n osakkeiden myynnin ja asiakas- ja potilastietojärjestelmän kilpailutuksen13.10.2026 15:44:52 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 13.10.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus päätti käynnistää Esko Systems Oy:n osakkeiden myynnin ja asiakas- ja potilastietojärjestelmän kilpailutuksen. Lisäksi päätettiin psykiatrian väistötilojen hankinnasta. Moduulirakennukseen sijoittuu nykyisistä tiloista sisäilmaongelmien vuoksi pois siirrettäviä toimintoja.
OYSin avohoitotalon sähkönjakelu on palautunut13.10.2026 11:40:37 EEST | Tiedote
OYSin avohoitotalossa (G-talo) tapahtui tiistaina 13. lokakuuta asennustöistä johtuva ennalta-arvaamaton sähkökatko, johon liittyi lievää savunmuodostusta. Pelastuslaitos tuuletti osaa avohoitotalon tiloista. Tilanteen vuoksi osa suunnitelluista hoitotoimenpiteistä jouduttiin siirtämään toiseen ajankohtaan.
Pohde etsii nyt ammatinharjoittajalääkäreitä – tarjouspyyntö on avoinna 2.11. saakka12.10.2026 14:15:58 EEST | Tiedote
Ammatinharjoittajalääkäri vastaa perusterveydenhuollon lääkäripalveluista yrittäjänä joko omistamansa yhtiön tai toiminimen kautta. Lääkäreitä etsitään nyt Pohjois-Pohjanmaan eteläiselle alueelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

